perjantai 15. syyskuuta 2017

Voimaruoka

Tämän viikkoisen pikkupimahuksen jälkeen olen ollut erittäin normaali. Halusin vain kertoa!

Normaaliudesta kielii testihalukkuus kaikkiin laihdutustuotteisiin, mitä keksin. Ostin paljon mainostettua Voimaruoka 360 jauhetta. Olen sitä lisännyt aamusmoothien joukkoon. Nälkä pysynyt liiankin hyvin poissa. Ei millään olisi nälkä lounasaikaan.
Testanut myös Nutrilett "smoothie" tetran, joka myös piti nälkää poissa sen verran kuin pitääkin.
En ole millään kuurilla. Kunhan keksin uusia juttuja mitä kiireessä nauttia.

Eilen kävin testaamassa ystävän vetämänä Shindoa. Se oli ihanaa. Todella rentouttavaa. Tätä aion kokeilla useamminkin. Jospa saadaan ryhmä aikaiseksi.
Urheilu on elämästä TAAS jäänyt kokonaan. Olen nyt kolme viikkoa  ollut ihan tukossa flunssan jäljiltä enkä ennen sitäkään oikein mitään saaut aikaiseksi.
En ole tyytyväinen, mutta en nyt viitsi pakottaa itseäni mihinkään.
Vaatteet kyllä koko ajan jatkaa  pienenemistään, että.... Kaukana on ne ajat kun ajattelin itsestäni  et "aika vau".

Tänään olen katsonut Femmalta dokkaria "Hidas luopuminen". Älyttömän koskettava kaksiosainen dokumentti perheestä, jonka isä sai alzheimer diagnoosin 49-vuotiaana. Ei ole sanoja edes puhua tuosta, se kannattaa katsoa.

Olen onnellinen viikonlopusta vailla ohjelmaa. Meillä on tuota happeningia  ollut hirmuisesti ja nyt aion nauttia olemisesta. Ja onneksi saan olla yksinkin! Luultavasti en huomenna vastaa edes puhelimeen illalla. Irtareita ja telkkaria. En kaipaa muuta.

Aurinkoista viikonloppua!

1 kommentti:

Taru kirjoitti...

"Hidas luopuminen" on itkettävän koskettava. Elämä, sen rajallisuus. Se, että elää tässä hetkessä. <3