Uusioperheistä

Tänään taas miettinyt uusioperhejuttuja.
Ystäväni paasasi nyksänsä lapsista, joita "inhoaa"  ja nyksän eksästä, joka on paholainen. Koska olen niin epämustavalkoinen, niin mietin ääneen, et jospa tämä nyksäkin "inhoaa" kaverini lapsia, niin mitä sitten.
Mullehan tämä on se juttu, joka vaikea. Tällä viikolla kun tuli taas uudet lapset ja elämä härdelliä, niin ääneen murehdin, että ihan varmasti rakkaus loppuu, kun mun mukana tulee TÄMÄ KAIKKI. Mies hymyili vain, että ei lopu rakkaus ikinä eikä etenkään lasten takia.  ( En ole varma että voisin sanoa samaa. Sikäli ymmärrän asiasta valittavaa ystävääni)
Nyksän eksä-inhon tajuan, koska kuulostaa aika idiootilta, mutta sitten aloin miettiä sitäkin, että mä olen jollekin SE nyksän eksä.
Et millainenkohan eksä mä olen?
Tietysti luulen olevani fiksu ja ihana, mutta entä jos en olekaan. Että mikä mussa ehkä voisi ärsyttää?
 Mä pidän eksääni ehkä liikaa yhteyttä, mutta toki yleensä vaan lapsiin liittyvissä asioissa. Tällä viikolla kyllä yhtenä aamuna soitin eksälle, et älä tuu tätä reittiä töihin, täällä on ollu kolari ja älytön ruuhka. Eksä kiitti huomaavaisuudesta.  Mut jos nyksä oli vieressä, niin vituttiko sitä? Voiko ystävällisyys ärsyttää?

Tässä joku viikko sitten pojat oli mulla, eli heillä oli lapseton viikko, mutta eksä kävi kolme tai neljä kertaa esikoisen kanssa lätkämatsissa.  Sanoin eksälle, et pitäiskö sun joskus olla kotonakin. Et olisko reilua.
Muutamaa päivää myöhemmin eksä hämmentyneenä kysyi, et miksi mä siten edes sanoin, neuvoin. Nauroin, että älä toista omia virheitäs uudestaan. Ole joskus kotonakin. Eksää hieman huvitti, että neuvon parisuhdejutuissa.
 Mä vieläkin muistan, kuinka ajoittain saatoin olla lähes mustasukkainen siitä, kuinka pojat meni aina mun edelle. Siis onhan se hyväkin piirre, mutta...

Paljonkohan tätä mimmiä nyppii se, että ne pojat tosiaan menee kaiken edelle?
Tässä asiassa mä pääsen niin helpolla, koska miehen lapset on jo omillaan. Välillä jopa vähän harmittaa, että he ovat niin vähäisesti elämässä mukana.

Mä en siis tiedä millainen kauhea äitipuoli mä saattaisin olla. Kun ei ole mahdollisuutta enää testata.

Joulusta puhuttiin juuri. Pojat ovat joulun isällään. Pojille puhuin, että jos mun vanhemmilla on joulupuuro,kuten aina, niin he tulevat kyllä mukaan kuten aina.
Keskimmäinen teini kysyi tulenko sitten mukaan. Mukaan minne? "Isän taloon". Sanoin, että ei, sinne en ole tulossa. Teini totesi, että joulu ei tunnu miltään, jos en ole siellä.
 Tää oli eka kerta kun sanottiin jotain tuollaista ja se tosiaan osui. Ja liikutti. Tuli vielä hieman yllättävästä osoitteestakin tuo kommentti.

En ole joulua murehtinut, mutta nyt alkoi tuntua, ettei se ehkä ihan läpihuutojuttu ole, lapseton joulu. Me juhlimme sitten Tapaninpäivänä tällä porukalla. Tavallaanhan se pidentää joulua, mikä aika kiva juttukin.
JA hei, mä en enää ikinä joudu viettämään joulua entisen anoppini kanssa, ja jos joku tuntuu lahjalta, niin se.

Muksaa lauantai iltaa.

Mulla ollut niin tylsä viikonloppu, että sain jopa laitettua viikon pyykit kaappeihin, ihan jotain tehdäkseni.