maanantai 10. maaliskuuta 2014

Osaatko olla onnellinen?

Ettei elämä yksitoikkoiseksi muuttuisi, niin aloitimme ystävän kanssa kehokuuri osa kakkosen. Ihan huvin vuoksi. Halutaan tikistää vielä muutamat helpot ylimääräiset kilot pois. Sitten luultavasti riittää ja keskityn vain ylläpitoon. Aika helpolta vaikuttaa. Kaksi ja puoli viikkoa sitten loppui edellinen kuuri ja hieman kevyempi olen kuin sen lopussa. Vaikka olen syönyt sipsejä suklaata hopeatoffeetakin. En joka päivä tietenkään, mutta välillä.
Ehdittiin treenaamaan kaverin ullakolla vielä aamulla. Kehokuurin ekalla viikolla ei saa eikä voi treenata, mutta meillä vielä viikonlopun hiilareita kropassa varasto, joten voimat riitti. Kotona olen imuroinut ja järkännyt paikkojakin, eikä vieläkään hyydytä. Huomenna on laulu sitten toinen...


Eilen kuuntelin Dynastiaa ja siellä kolahti Anna Perhon löytämä nettihaaste. Tämä. Sadan päivän haaste kuvata joka päivä jotain, joka tekee onnelliseksi. Huikea hieno idis. Mä en ole visuaalinen ihminen, mutta silti innostuin. Mietin jo mitä kuvaan. Veikkaan että monena päivänä kuvissa vaate tai vaikka reisi :D Mutta hauska opetella katsomaan asioita ja miettimään.
Helppoa näin tyytyväisenä ja onnellisena. Synkkinä aikoina haastavampaa, mutta juuri silloin ehkä äärettömän tarpeellista.
Kiitollisuuspäiväkirjaahan suositellaan nykyään, musta tää vois olla kiva ja helppo versio siitä. Tiedä minkälaisen huoneentaulokollaasin siitä sais. Tai takaperoisen aarrekartan?

Kipaisen hakemaan kameran huollosta ja kuvaan tämän päivän onnen. Blogger???

5 kommenttia:

Leonida kirjoitti...

Toi on hyvä idea, toi onnenaiheiden kuvaaminen. Mä luulen, että mulla toimii paremmin kiitollisuuspäiväkirja, kun se voi olla vaikka paperilappu, johon pikaisesti kirjaa asiat. Mutta kuvaamisesta jää niistä paremmat jäljet kollaasin muodossa.

Mä haluan sitten nähdä sun kollaasin!

Taru kirjoitti...

Mieletön idis! Mä en vaan ole vielä löytänyt twitteriä ja instaa niin, että niitä sujuvasti käyttäisin??! Miettimisen paikka!

Jos vaikka blogiin mättäisi niitä kuvia....vaikka se ei tainnut olla vaihtoehto?

Kiitos huikeesta löydöstä.

Muusa Liinpaa kirjoitti...

Tartun haasteeseen :)

Rva Kepponen kirjoitti...

Hyvä haaste!

JOnna kirjoitti...

Hauska haaste. Kuva on niin hyvä tapa sanoa mitä ajattelee. Mä jo innostuin instagramista, ja olin viikonloppuna asentamassa sitä mun puhelimeen ja kas. Lumia 800:een ei saa sitä. Että nyyh.