maanantai 6. toukokuuta 2013

Hyvää tarkoittava lähimmäinen

Luin eilen Me naiset Sportia. Siellä huolestunut lähimmäinen kyseli mitä tehdä ystävän kanssa, joka on täydellinen sohvaperuna ja joka vaan napsii epäterveellisiä välipaloja ja on pahasti ylipainoinen. Et voiko hän ystävälleen asiasta sanoa. Ihan terveysmielessä. Vastaus oli, että voi. Jos vaikka kutsuis ystävän kotiinsa syömään salaattia ja täysjyväpatonkia ja kivennäisvettä, samalla saa ystävä kokeilla uusia makuelämyksiä.
 Ymmärsinkö siis oikein? Kaikki me ylipainoiset syödään vain ja ainoastaan epäterveellisesti ja meille saattaa olla ihan uusi kokemus SALAATTI. No vau. Vai  voisko olla niin, et syödään myös terveellisesti ja silti syödään liikaa herkkuja. Tai vastaavasti jotkut vaan syö liikaa ylipäätään.

Samantyyppistä keskustelua kävin tänään työkaverini kanssa. Hän paheksuvaan sävyyn puhui muutamasta kollegasta, jotka on lihavia ja erityisen vatsakkaita. Et "kuin niin nuoret ihmiset on niin lihavia ja kuin ne on saattaaneet saada itsensä siihen kuntoon ja kuin ne kestää sen". Ensin kysyin katsooko hän muakin samalla tavalla :) ja sit sanoin et "ihan helposti". Jotkut vaan tykkää syödä herkkuja liiankin kanssa. Eikä ehkä niin intoile urheilusta.
Helppoa muuten himourheilijan paheksua tollasia taviksia. Ihan kuten mäkin osaan paheksua itseäni isompia, etenkin nykyään. "Mäkin sain itseäni laihtumaan, kyllä säkin sen voisit tehdä". :)

No okei, mä en kauheasti paheksu. Olen liian salliva itselleni ja muille.

Työkaveri tosiaan on mainio himourheilija. Vaikka olen jo pitkään ihaillut juoksijoita, niin tuota ehkä erityisen paljon. Vuosi sitten hän jaksoi juosta kolme minuuttia putkeen. Kahta kuukautta myöhemmin juoksi puolimaratonin aikaan 2.07 ja lauantaina 2.03. Mut siis kahdessa kuussa puolimaratonikuntoon. Nyt se yrittää patistaa muakin ilmoittautumaan johonkin tapahtumaan, se kuulemma motivoi. Ja juoksu kutistais reisiä....

Tänään yritän juosta ees sen kilsan. Lupaan!

10 kommenttia:

Rillo kirjoitti...

Mun mielestäni ylipaino on ihan jokaisen oma asia. Ja jos joku tulisi minulle asiasta sanomaan, en ainakaan laihduttaisi!

Kyllä se tahtotila pitää löytää ihan itsestään eikä millään salaatintarjoamisilla ole mitään tekemistä asian kanssa.

Mä olen muuten tahtotilallani laihduttanut helmikuun alusta alkaen 15 kiloa ja tänään aloitin taas uuden spurtin, jos vielä viisi kiloa kevyempänä kesään. Ja minäkin mietin itseäni isompia ihmisiä tavatessani, että katsoppa, minäkin onnistuin, sinäkin voit onnistua. Ja siis todellakin mietin, en sano ääneen tai tarjoa salaattia.

Mutta mä silti kadehdin niitä ihmisiä, jotka voi syödä mitä vaan, ilman että se jää vyötärölle iäksi.

P kirjoitti...

Tosta tahtotilasta haluan kuulla lisää. 15 kiloa kolmessa kuussa? Onnea!!!!!
Joo, ei salaatin tarjoaminen auta. Eikä sen selostaminen et voi kun tulee hyvä olo urheilusta. Olispa se niin helppoa!

Leonida kirjoitti...

Aika lailla lihavien aliarvioimista, jos olettaa, että salaatti on uusi tuttavuus.

Mä tiedän about kaiken mahdollisen siitä, mitä ja miten pitäisi syödä terveellisesti, laihduttavasti, lihasten kasvua edistäen jne. Ja itse asiassa syön aika terveellisesti, joskin liikaa. Ja makeat on se mun akilleenkantapääni. Jos jättäisin pelkät makeat pois, uskoisin laihtuvani useita kiloja...

Mutta motivaatio tulee vaan itsestä, eikä ulkoa päin, joten jos kaverit jotain ehdottelisivat, en kyllä ottaisi onkeen.

Jos mulle olisi helppoa olla normaalipainoinen, kai mä olisin jo?

Mirka kirjoitti...

Lihaviakin on moneen lähtöön. On niitä, jotka eivät todellakaan osaa syödä oikein tai edes sinne päin eli eivät tiedä, millaisia valintoja olisi hyvä tehdä, ja heille tuo salaattiesimerkki voisi toimiakin. Joskin heilläkin on varmasti sama kuin suurimmalla osalla: tahtotila syntyy itsestä eikä ulkopuolisesta painostuksesta ole yleensä apua.

Sitten on meitä muita, jotka ovat syöneet itsensä pullukoiksi vain hiukan väärin ruokaa annostellen. Vähän liikaa voileipiä vuosien ajan ja +20 kg on siinä, jotenkin salakavalasti "muka"terveellisesti syöden. Meille on turha tarjota salaattia, koska syömme sitä jo (ja lisäksi hiukan liikaa parmesaania, mozzarellaa tai päälle laitettavia krutonkeja).

Toisaalta jos oikein mietin, että kylään tulisi erittäin ylipainoinen ystävä, niin tuskin hänelle herkkujakaan tarjoaisin. Ehkä laittaisin jotain sellaista kevyttä herkkua ilman selkeää alleviivausta, että syödäänpäs tässä nyt terveellisesti, senkin läski.

Jos jollekin on tarpeen kommentoida kokoa niin soisin sen tapahtuvan lähoinnä terveydenhuollon ammattilaisten toimesta. Läntinen maailma hukkuu läskiin ja hyvinvointisairauksiin. Harva tietää ja todella ymmärtää sitäkään, että aikuistyypin diabetes on todellinen uhka ylipainoiselle ja se tulee olemaan terveydenhuoltomme pommi seuraavina vuosikymmeninä. Sitä minä yritän nyt välttää omalla projektillani, puhumattakaan siitä, että on kauhean kiva, kun normaalikokoiset vaatteet alkavat taas mahtua päälle... ;)

Rva Kepponen kirjoitti...

Lihavuus on toki terveysongelma ja voihan se olla, että jollekin elintapamuutoksen kimmokkeena toimii ystävien tai läheisten antama palaute. Noin valtaosin epäilen vaikutuksen olevan päinvastainen.

Noin muuten koen, että yleinen ilmapiiri on se, että lihavuutta ja ulkonäköä muutenkin saa arvostella - myös loukkaavasti. En pidä siitä yhtään! Täytyy tunnustaa, että tuttavapiirissäni oli tällainen henkilö ja muutaman kerran olin jo aikeissa kuittailla takaisin olemattomasta koulutuksesta ja pienestä ja rumasta asunnosta jotka vatsakaskin pystyy hankkimaan. Voitin kuitenkin alhaisen minäni.

Itselläni on jatkuvasti vaikeuksia painoni kanssa, vaikka viime kesänä sainkin hilattua sitä alaspäin. Syön kasviksia, liikunkin, mutta minä rakastan ruokaa. Siihen päälle vielä mieltymys makeaan, niin äkkiä ne kilot kertyvät.

Olen muuten taas sokerilakossa. Näyttää pahasti siltä, että minulle ei ole mahdollista hankkia kotiin mitään makeaa. Herkut on syötävä kaupungilla säännösteltyinä annoksina.

Petriina kirjoitti...

Oho. Mun mielstä on kummallista, että melko automaationa ajatellaan, että ylipainon taustalla on ainoastaan epäterveellinen syöminen. Omat kiloni ovat tulleet erittäinkin terveellisestä ruoasta, en vaan osannut suhteuttaa sen saantia aktiivisuustason pienenemiseen riittävän ajoissa. Itse asiassa mä olen ollut suurimman osan elämääni langanlaiha ja syönyt silloin ihan päin p*****ä. Paljon paremmalla ruoalla olen itseni lihottanut, kuin mitä aikoinani laihana ollessani. Liikuin vain silloin todella paljon ja nuorempana aineenvaihduntakin oli paljon parempi.

Olen nyt tiputtanut jotakuinkin 12 kg. Mä sanoisin tällä kokemuksella , että se tahtotila asian tapahtumiseen on tärkein. Ja se ei tule muiden tuputtamisesta tai huomauttelusta. Mrrh.

kamomilla kirjoitti...

Voi apua, mikä mainio blogi sinulla onkin! :)
Löysin tänne nyt ekaa kertaa ja kahlailin muutamat tekstit läpi. Mistä saisi sen ajan lukea oikein kunnolla ja rauhassa kirjoituksiasi.
Kiitos sinulle, juuri olin syviin syövereihin uppoutuneena ja täältä sain matkaani naurun ja hihityksen.;)

hiivi kirjoitti...

Ihan tälleen lyhyesti kommentoin, en mihinkään ja vähän kaikkeen, ystäväiseni. Varsinkin tuo viimeinen pätkä osui ja upposi, vai mitä olet mieltä:

"Se henkilö on rikas, jolla on enemmän ystäviä kuin vihollisia, ei pelkää ketään ja on niin kiireinen, ettei hänellä ole aikaa arvostella muita ihmisiä eikä heidän suunnitelmiaan."

parempi minä kirjoitti...

Mulla on nyt järkyttävän vahvoja chilikapseleita, joiden pitäisi turruttaa kipua. Sivuvaikutuksena ne saattaa laihduttaa. Siinäpä ne toivot onkin. :/

P kirjoitti...

Leonida kiteytti tän hyvin. Jos olis helppoa olla normaalipainoinen niin kai sitä olis. :) Sellaisen joka on aina ollut hoikka on ehkä vaikea ymmärtää tätä. Normaalihoikat yleensä syö hyvin, mutta ei koko ajan. Ja osaa nauttia elämästä ilman herkuttelua. Jatkuvaa. Mun hoikimmat kaverit syö paljon ja hyvin, mutta karkki ei ole ongelma. Mulle on vaan se. Epätoivon vimmalla harjoittelen sitä, et karkkia vaan joskus. EI joka päivä.

Ja juu, ei se kanssaihmisten huomauttelu auta yhtään. Ei edes kannustaminen. Se yleensä saa mut vaan syömään :) Uhma! Yksi ystävä kerran sanoi et "jos sit vakka laihduttaist etkä aina vaan puhuis siitä". Nolotti. Tajusin et n. 20 v olin aiheesta jauhanut ilman tuloksia :(