maanantai 20. tammikuuta 2014

Neljä kuusikymmentä!

Hei ja terveisiä uudesta viikosta. Vielä on vaatteet väärän huoneen kaapissa. Olen jo aika monta päivää esikoiselle luvannut, että "ihan kohta mä siirrän mun vaatteet sun huoneesta pois". Mut kun mä en jaksa.  Mä odotan puuskaa ja kohtausta. Jotain joka motivoi mut raatamaan moukkamaisesti ikävystyttävien vaatteiden parissa.
Vaikka vaatteet on ikävystyttäviä, niin olenkos vähän taitava pidättäytyjä, kun en ole uusiakaan ostanut. Tämä uustaloudellisuus pakahduttaa mun sydäntä ja saa itsetyytyväisyyden valtaan. Tänään palauttelin pulloja Lidliin ja hekottelin RoopeAnkkamaisesti, että "4,60e! Tällä mä ruokin lapseni ainakin yhden päivän tällä viikolla. Kiäh kiäh!" (sellaista ovelaa pihiä naurua oli tuo)

Mulle tulee niin mieleen mun nuoruuden suosikkikirjat, joiden nimiä en millään muista. Niissä rikkaat perheet teki kammottavia konkursseja ja sit perheen tyttäret opetteli tekeään uusia mekkoja vanhoja kääntämällä ja minä aloin haaveilemaan pahasta perikadosta, jotta saisin opetella samoja taitoja. (Sisäoppilaitokseenkin mä haikailin pääseväni)

Kohta mä alan mä alan leipomaan tonneittain pullaa ja näkkäriä ja mysliä ja ties vaikka mitä mentorini Kinttupolku-marikan malliin. Ja ehkä myös kääntämään t-paitoja nurin ja askartelemaan niistä vaikka häämekkoja tai jotain.

Alan olla hurmioituneessa tilassa.  Mieskin tulee illalla kotiin ja löytää maanisesti pennejä laskevan naisen, joka on rakkaudella vääntänyt terveellistä (kinkkurulla) ja halpaa (punainen hintalapputuote) ruokaa. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että itse syön kanaa ja papuja. (Hain anopin meille lauantaina kylään. Arvaatteko mitä tarjosin sille?)
Nyt tajuan miksi se tänään alkava Safkaa ohjelma sytyttää mut jo ennalta. Niiden mainoksessa niillä on jonkun ruoan lisäkkeenä vihreät pavut!!!

Mun taloudellisuuden edessä on junnu, joka juuri tuli kotiin. Se syö eskarin jälkeen kaapista kaiken minkä löytää. Onneksi enimmäkseen halpaa Rainbow-kiisseliä. Ja ei en tee itse. Joku raja! Ja toisekseen, junnu suosii valmisruokia tai sitten ystäväni tekemää (terveys)pannukakkua. Hmm. Ei olla kyllä pitkään aikaan saatu.

Nyt mä tulin kyllä puuskan valtaan. Jos sittenkin siivoisin ne kaapit ja myisin ylimääräiset nettikirppiksellä ja taas ruokkisin perhettäni jollain kolme-euroisilla. Ja säästetyillä euroillahan viisihenkinen tekee vaikka kesälomamatkan. Vaikka ööh, Suomenlinnaan.

Lomamatkasta tuli mieleen keskimmäinen, joka viikonloppuna valitteli Barcelonan lomasta. Kun siellä piti kauhistus sentään, asua kerrostalossa. Ihan kamalaa oli kerrostalossa kuunnella muiden tappelua. Ja siis kerrostalossa! Ei omakotitalossa. Hän haluaa Tanskaan, jossa sentään asuttiin omakotitalossa ja jossa oli oma piha. Herranen aika, kaupunkiloma ja kerrostalo. Mitä kidutusta.
Samainen heppu valitteli eilen myös sitä, et isi ei tee hänen kanssa kahdestaan mitään. Aina vaan esikon tai junnun kanssa. Sanoin et "sun kanssa olisi helpompi tehdä jotain, jos sä olisit jostain tekemisestä kiinnostunut". Mut kun sitä kiinnostaa vaan tietokone. Esikon kanssa käydään lentokonemuseossa, junnun kanssa uimassa tai fillaroimassa. Nykyään mies ja keskimmäinen käy pitkillä koiralenkeillä yhdessä. Mut tosiaan, sen kanssa pitäis olla kahden, mut kun ei mikään nappaa...

Jk. Haaste! Kuinka paljon safkaa sais sillä neljällä kuudellakymmenellä jos oikein tsemppais? Jos ei kaurapuurolinjalle lähtis. Ihan kiinnostuksesta vaan aihetta kohtaan. Kuinka luovia te olette? Herätkää maanantaihaasteeseen!

2 kommenttia:

Haapametsä kirjoitti...

Neljällä ja kuudellakymmenellä sais melkein meidän perheen päivä maidot jos antaisin joka ruokailun yhteydessä kaikille ensin lasillisen vettä :D

(Meillä siis juodaan laktoositonta maito(juomaa) n 4 purkkia päivässä)

Kerro toki jos keksit paljon hyviä ideoita!

Helmi Nainen kirjoitti...

Tarjouksesta lanttu-porkkana-sipuli-peruna-osastolta halvimmat ja sosekeitoksi. Meillä syö nekin, jotka ei välitä rehuista :-D Ja jos roposia jää, niin terästäähän voi sitten juustolla (tai niiden kannikoilla). Joskus olen jopa räväyttänyt ja paiskannut sekaan jauhelihasta paistettuja kikkareita. Aina vähän niiden roposten mukaan....