keskiviikko 15. tammikuuta 2014

"Köyhäilyn" jalo taito

Kyllä, kicksejä näemmö voi saada siitä, kun ostaa kymmenen euron lahjakortilla parille päivälle ruokaa. Siinä on ihanaa se kahden päivän ruoka ja se, että on ilmainen lahjakortti. Pienestä voi taas ilahtua.

Ilahduin kyllä siitäkin, että koiran leikkaus eilen maksoi rutkasti vähemmän, kuin oli etukäteen kerrottu. Kassalla sitä hehkutin innoissani ja laskuttaja mietti syitä miksi se oli halvempi. Huomasi hetken kuluttua, että lääkäri oli laskuttanut yhden operaation vaikka kaksi tehtiin. Mä ehdin jo kirota sitä, että ääneen tuuletin, olisin vain ollut hiljaa. Lopulta nainen päätti että menköön sillä , millä meni. Säästin siis 160e!!!

Sillä aikaa kun koira oli lekurilla, mun kaveri kävi meillä maalaamassa. Tuulikaappi ja keittiö sai keltaiset seinät. Olen aivan innoissani ja onnessani ja lumoissani. Kevät tuli kotiin! Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavaksi maalataan eteisen seinät, keskimmäisen tapetti vaihdetaan ja onhan tätä kulahtanutta seinää vähän joka paikassa. Alunperinhän ajatuksena oli rempata tuo koiran syömä kodinhoitohuone, mutta ehkä ensin kaikki mikä näkyy. Kukaan ei näe kodinhoitohuonetta. Mä en siellä vietä aikaa :) Ja sen kyllä huomaa.

Kanan ja papujen syönti jatkuu. Mä olen  niidenkin lumoissa. Herkkulakossa oleminenkin on hämmästyttävän helppoa. Kahvakuulaa olen heilutellut joka päivä. Lankkuakin teen päivittäin (lepopvä kerran viikossa). Eilen hetken ajattelin lannistuneena, että lankussa en jaksa vieläkään olla kauempaa kuin 40 sekuntia. Sitten muistin, että vajaa kaksi viikkoa sitten jaksoin 18 sekuntia. Kyllä mä siis kehityn. Hitaasti mutta varmasti.

Nyt mulla alkoi pieni lomanen. Pituudesta en tiedä, siksi pitää lomailla kuin viimeistä päivää. Tää on kyllä tämä tyypillinen: "olispa vapaa, saispa olla yksin hetken" ja nyt olen, enkä tiedä mitä tekisin. Ulkona on niin kylmä, ettei lenkkeily huvita, koirakin on pönttö päässä eikä ihan lenkkikunnossa sekään. Salikortin irtisanoin, mutta se on vielä kuusi viikkoa voimassa. Siellä vois käydä... (kolme pistettä kuvastaa haluttomuutta salille menoon)
Osa vaatteista on edelleen väärien huoneiden kaapeissa, mutta sekään ei nappaa. Mä en tykkää käydä omia vaatteitani läpi. Paitsi ehkä kuukauden kuluttua, kun viimeisetkin on ihan sopivia.

Onpas taas laimeaa pölinää. Mulla on ollut kiva viikko ja paikoin olen ihan liekeissä (joo liekeissä) ja pursun ideoita, mutta täällä se ei näy.
Mutta olen heräämässä talviunilta!

4 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Ihanaa, että olet liekeissäsi ja sen kyllä huomaa!

Olen pahoillani, mutta rehellisyyden nimissä on pakko tunnustaa, että vihaan sanaa liekeissä, kuitenkin olen iloinen että olet liekeissä.

Jos vaikka lähtis kuuraa lattioita....


P kirjoitti...

Mä inhoan liekeissä-sanaa myös, siksi käytin sitä painokkaasti ja kahdesti :)

Pese lattiasi liekeissä

Elisa kirjoitti...

En varmaan pese, vaikka kuinka liekeissä yrittäisi. ;)

Rva Kepponen kirjoitti...

Laitas nyt jotain inspiroivaa kuvamateriaalia kodin kohennuksesta. Mun olisi tarkoitus myös tehdä jotain pientä, kunhan ensin pääsisimme kotiin takaisin.