keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Tämän se vaatii

Eilen mulla oli syömisten suhteen täydellinen päivä. Päivän pääateriat oli kanaa ja papuja ja kasvissosekeittoa. Herkkuiltapalana vadelmia ja kermavaahtoa. Ei viiniä, ei suklaata. Mutta tänään oli vaa'an lukema heilahtanut alaspäin. Hieman sekavassa mielentilassa mietin, että tämän se siis vaatii. Muutoksia muutoksia...
Yksis edellisen postauksen kommenteissa ystävällisesti sanoi, ettei mun tarvitse laihtua. Tarvitsee, mulla on tosi tosi paksut jalat. Kuvakulma hämäs mut pienemmäksi kuin olenkaan. Mutta toki, ihanahan mä olen silti :D

Illalla kävin puolen tunnin reippaalla lenkillä ystävän kanssa. Sen jälkeen kahvakuulalla pieni käsitreeni ja lankkua. Niin, otin vastaan lankkuhaasteen, kuukauden. Uah! Ekana päivänä jaksoin olla lankussa 20 sek, eilen 31. Oikeasti pitäis mennä jos 40 sekunnissa, mut en jaksa, en. Kohta jaksan.

Väsynyt olen ollut. Mutta tänne asti olen ollut aamuvirkku. Ajatelkaa, vasta juuri ennnen joululomaa heräsin ensimmäistä kertaa koko syksynä herätyskelloon. Joka aamu herännyt ennen sitä. Nyt sitten nukuttais yli sen seiskan. Tänään puoliunessa tein lapsille aamiaista (isot pojat haluaa pannullisen haudutettua teetä, ajatelkaa) ja vein ne kouluun ja eskariin. Tytön kanssa palasin kotiin koiralenkin jälkeen puoli yhdeksän, laitoin lastenohjelmat päälle ja sammuin sohvalle itse. Kymmeneltä havahduin kaverin kyläilytekstariin.
 No nyt on sit seurusteltu kaverilla ja syöty herkkulounas. Kanaa ja paistettuja herkkusieniä ja paprikaa turkkilaisella jugurtilla. Vatsa kiittää.

Kodin remppaakin mietimme. Mun yksi kaveri lupas tulla meille tekemään pintaremonttia. JEE! Päätettiin edetä pikkuhiljaa varojen mukaan. Kaveri lähettää jo kuvaviestejä, joissa kuvia meidän keittiöstä uusilla maalausideoilla.
Tänään päätin, että aloitetaan tuulikaapista. Eteisen seinät keltaisiksi, uudet naulakot (vanhat tuli juuri alas seinästä) ja tadaa, on puhdasta ja uutta. Eteisaulan yksi seinä on oranssi. Sen vois vaihtaa terrakotaksi? Muut seinät valkoisiksi, jonkun sävyisiksi. Siitä onkin sitten näkymä keittiöön, josta tulee keltainen. Verhot oranssiksi?

Onko monikin teistä valkoisen ystäviä? Huomaatteko että minä en? Paitsi muilla. Musta on ihana kyläillä muiden valkoisissa siisteissä kodeissa. Valkoiseen nimenomaan yhdistyy se siisteys, jota meillä ei ole. Naurattaa taas meidän valkoiset nojatuolit, jotka on kuraiset. KURAISET! Ehkä mun täytyy luovuttaa ja hankkia uudet päälliset, muut kuin valkoiset.

Olen mä tänään muutakin miettinyt. Jostain ilmestyi päähän muistikuva töissä käymisestä, siitä kuinka menin sinne innolla ja sanoin, että ihanaa olla duunissa ja enempää lapsia en tee. Maaliskuun vika päivä mulla tulee kahdeksan vuotta kotona oloa. Kahdeksan. Mua alkoi melkein itkettämään. Ei ehkä pelkästään hyvällä. Mihin tämä aika menee? Huomaanko mä ihan kohta, että junnu on 14 ja taas on se kahdeksan vuotta mennyt. Ja huraa, sitten olenkin jo 50 vuotta!
ZEN.......................

Ehkä parempi elää vain päivä kerrallaan ja maalailla seiniä keltaiseksi.


3 kommenttia:

JOnna kirjoitti...

Toi viimeinen rivi oli ehkä just se elämän totuus <3

Elisa kirjoitti...

Sounds like a plan: parempi elää vain päivä kerrallaan ja maalailla seiniä keltaiseksi. ;)

Haapametsä kirjoitti...

Pieni pintaremontti kuulostaa oikein hyvältä suunnitelmalta. Mielläkin tarttis tehdä joitain, mutta nyt ei vielä kannata.

Aika menee ihan hirveetä vauhtia, mutta ehkä sen pitää vaan antaa mennä.