Tiimalasi ja lähtölaskenta

Terveisiä vaan Vierumäen Tiimalasiviikonlopusta. Ihan hyvin täällä voidaan.
 Viikonloppu oli mahtava. Usko jaksamiseen meinasi loppua pariinkin kertaan, mutta kyllä sitä jaksaa kun on jaksettava. Tämän jälkeen varmaan nolottaa käydä vain yhdellä jumppatunnilla kerrallaan. Että mitä vetelehtimistä se sellainen on?
 Sen vaan haluan sanoa, että jos joskus tulee mahdollisuus kokeilla "kevyttä" sauvarinnetreeniä, niin älkää kokeilko. Kauheaa oli se. Se, että samana päivänä oli tehnyt 1,5 tunnin kahvakuulatreenin ja sieltä vartissa sännännyt vesijumppaan, oli kuulkaas pikkujuttu. Eli ÄLKÄÄ kokeilko. Paitsi jos ihan kidutuksen vuoksi haluatte.

Pään sain nollattua viikonloppuna täydellisesti. Ei ollut aikaa miettiä mitään normaalia. Aamusta iltaan vaan treenitreeni ruokailu treeni treeni ruokailu.
Lauantai-iltana päivällispöydässä multa kysyttiin mistä tulin. Avasin suuni, mutta pää löi tyhjää. Aloitin vastaamaan, että "Vantaalta". Kaveri nauraen korjas mun asuinpaikan. En ihan oikesti itse enää muistanut. Oletteko tollasta nollausta ikinä kokeneet?

Nyt tarvitsisin samanlaisen kokovartalonollauksen pysyvästi. Musta tuntuu, että avioliitto on tullut tiensä päähän. Mä en vaan enää jaksa. "Kaikki" on hyvin, mulla ei vaan ole mitään annettavaa. En jaksa, enkä viitsi. Saako luovuttaa ihan vaan laiskuuttaan?

Eilen muuten kosketti se Elämä pelissä-ohjelma ihan kauheasti. En ole mitenkään lämpimästi koskaan suhtautunut siihen kotiäitien esitaistelijaan. Nyt se sai kaikki mun sympatiat osakseen. Tekis mieli sännätä auttamaan.
Ja miksi heräsi lämpöiset tunteet? Se nainen oli muuttunut inhimilliseksi. Olen saanut siitä sellaisen lässynlässyn lapset kuuluu hoitaa kotona ja ah kun kaikki on ihanaa-kuvan. Mutta kas, sieltä löytyikin tavallinen nainen ja äiti, joka tunnustaa huutavansa lapsilleen niin, että ääni lähtee.
 Huraa inhimillisyys!