keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Tee jotain, äläkä ainakaan valita

Ystäväni kävi parisuhdeterapiassa. Hän sai terapeutilta neuvon: Joko hyväksyt ongelman tai sitten eroat. Ja jos hyväksyt, niin älä koko ajan valita". Jotenkin näin se meni.
Musta se oli todella fiksu, mutta vaikea neuvo.

Terapeutin antamaa neuvoa voi helposti soveltaa muuhunkin elämään. Vaihda työtä, jos nykyinen työ tekee onnettomaksi. (helpommin sanottu kuin tehty)
Lakkaa valittamasta kiloista, jos et aio tehdä laihtumisen eteen mitään.

Minkä neuvon voi antaa mulle, joka riitelee lapsensa kanssa liian paljon? Olen kyllä yrittänyt tsempata. En lähde mukaan jokaiseen kitinään ja kehun odottamattomissa tilanteissa. Esim. eilen aamulla kiitin poikaa kivasta aamusta. Hän oli herännyt hyvällä tuulella eikä kertaakaan aamun aikana saanut hepuleita.
Iltaisin kiitän hyvästä päivästä "Jee vain yhden raivarin päivä, ihanaa"

Tein muuten Elämä pelissä-ohjelman nettisivuilla V-käyrä testin. Mun käyrä oli vain 10. Vain. Voi olla, että tulos olisi ollut huonompi jos kysymykset olisi olleet erilaisia. Tiesin kyllä olevani aika leppoisa tyyppi, mutta testissä tajusin etten tosiaankaan ole kauhean äkkipikainen tai pitkävihainenkaan. (Lasten mielipidettä ei kysytä. Niiden kanssa en ole yhtä leppoisa, kuin muiden ihmisten)

Tilasin itselleni myös niiltä sivuilta valmennusta. Sieltä tulee viikoittain meilejä, joissa annetaan vinkkejä esim. lasten kanssa olemiseen. (kiinnitä huomiota hyvään käytökseen, älä huonoon)

Kohta olen kuulkaas ihan nollakäyrällä, lähes zen...

1 kommentti:

Elisa kirjoitti...

Mulla on melkein sama ongelma, sitä on vaan ihan törkeän väsynyt lasten riitoihin/nahisteluun.
Mäkin mielestäni aika hyvin jaksan venyttää pinnaa mutta en mä mikään jeesus ole, AINA ei vaan jaksa.

Ja tää 24 h yhdessä lomailu on ihan hemmetin raskasta (vaikka toki välillä ihan ihanaakin), koska tilanteet joissa nahistelu/älämölö on mahdollista ja v- tus käyrä nousee, lisääntyvät.

Tsemppiä meille molemmille! Valoa kohti!