tiistai 16. lokakuuta 2012

Nyt on näin!

Taas saan harrastaa positiivista ajattelua niin rutkasti että. Hyvää treeniä kuulkaas.
 Eilen sain varattua itsellenikin lääkäriajan kun kerran lapsenkin jouduin lekurissa käyttämään. Menin positiivisena crocseissa ja villasukissa lääkärisedän luo. "Kortisonia kipeään jalkaan, kiitos". Lääkärisetä tutki ja tuli siihen tulokseen, että ei mulla olekaan nivelkipeä vaan joku luu tai joku, en muista, ja diagnoosi Mortonin tauti. Hoito korotettu pohjallinen ja matalat kovapohjaiset kengät leveällä lestillä. Arvaas kuka saa myydä kaikki juuri hankitut korolliset kenkänsä?
Lääkärissä yritin olla et jees jees, tyhmää, mutta tällä mennään ja pahempaakin voisi olla. Setä nyökytteli ja sanoi et onneksi ei ollutkaan reuman pahenemisesta kyse.
Illalla kun jalkaa särki ja juili, iski todellisuus. SIIS joudunko mä oikeasti elämään tän säryn kanssa forever? Entä jos ei pohjalliset ja kenkien vaihdot autakaan? Mitä jos joudunkin leikkaukseen? (5-6 viikkoa kipsi jalassa) Miten mä saan hemmetin kipeän selkäni kuntoon, jos vielä pitkään kävelen väärin? Kauheasti kysymyksiä, ei vastauksia ollenkaan.

Työhön tää vaikuttaa siten, että joudun ilmoittamaan, etten ota vauvoja meille hoitoon ainakaan siihen asti, et olen kunnossa. En lapsia kantamalla aio huonompaan kuntoon mennä.

JA juu, arvatkaas mikä mau eniten raastoi? No se, et sairaus on keski-ikäisten naisten tauti. Yrittääkö mun kroppa kettuilla mulle? Kymmenen päivää 42-vuotis synttäriin ja saan siis virallisen keski-ikä leiman itseltäni lahjaksi. Just joo!

Flunssan tyyppisessä taudissakin olen nyt kolmatta päivää. Ääni poissa ja paikat kipeinä, hieman kuumetta. Mutta onko ollut lepoa mulla? Ei! Aikamoista ohjelmaa ja ramppausta ollut mulla. NYT on onneksi muutaman tunnin vapaa, kun kaikki lapset on poissa. Piti vaan maata sängyssä, mutten sitten osannutkaan. Epämääräsitä haahuilua. Kaappien siivouksen harkintaa. Haluan tehdä Kepposkat ja käyttää kaapista kaikki vaatteet, keksiä uusia yhdistelmiä ja korutkin kaivaa esiin. Pynttäytymistä tiedossa. Kunhan siis jaksan aloittaa...

On muuten yksinäinen olo täällä blogissa. Kaikki on hiljaa, kukaan ei kommentoi. Onko kommenttiboksi rikki? :)

Jos leipoiskin taas pullaa. Eiköhän pulla piristä päivää!

5 kommenttia:

Rillo kirjoitti...

Pulla päivässä pitää lääkärin loitolla, eikös se niin mene. =) Ja eiköhän se karkota ne keski-ikäisajatuksetkin.

Rva Kepponen kirjoitti...

Mä toivon, että hoito auttaa, kivun kanssa on kurja elää.

Lohduttaako sua, että mulla tuli 30-vuotiaana ikääntyvien tauti (siis vanhusten). Silloin mulla todettiin nivelrikko toisessa polvessa ja pari vuotta myöhemmin toisessakin.

Mä muuten luin ylemmän viestin, että pullo päivässä. Ja olin jo kannustamssa sua ja itseäni tuolle tielle :)

Tuula kirjoitti...

Pullo päivässä - no ilman muuta!! :D
Mutta vakavasti ottaen, tosi kurjaa kuulla kivuista ja noista jalkajutuista. Itse olen tosi jalkakremppainen ja jossain vaiheessa odottaa toisen nilkan operointi (kipsiä 8 viikkoa + muu toipuminen) nivelrikon takia. En voi pitää korkeakorkoisia kenkiä ja pohjalliset on mullakin. (No okei, joskus repäisen korkeilla koroilla, ja vedän sitten kuurin buranaa etu- ja jälkikäteen...) Välillä ärsyttää ihan suunnattomasti... Mutta näillä mennään, minkäs teet.

Vedetään pullo (tai pari) illassa sit kun nähdään - unohtuu kivut ja krempat ainakin hetkeksi ;)

marikan polut kirjoitti...

pullo ja pulla! Ehdottomasti.

Mun eka "vanhojen" vaiva iski alta kolmikymppisenä, jee! Ei ole niinkään kiva kun hoitajatädit hokevat että "eihän sulla voi olla xx kun olet niin nuori!"
Täytyy lohduttautua vissiin sillä että on niin varhaiskypsä.
Tai että sielu on nuori vaikka kroppa onkin jo ihan raunio ;)

Elisa kirjoitti...

Mulla oli kesällä se olkapää sohjona ja silloin mulle sanottiin yhden jos toisenkin lääkärin suusta, että tuo on ihan normaalia kesk-ikäisillä naisilla.

Olin ihan että WTF??

Mä en tykkää että mitkään lääkärisedät tulee mussuttamaan mulle keski-ikäisyydestä vaikka se tosiasia onkin.... Ristiriitasitako? Kyllä. Välitänkö? En.