lauantai 29. heinäkuuta 2017

Hyvä valinta

Tässä yhtenä päivänä kaverin kanssa juteltiin siitä, onko kesä huono jos ei ole tehnyt "mitään".
Tämä on se perinteinen facebook-kirous juttu. Näyttää että Kaikki muut on Koko ajan jossain. Matkoilla, mökillä, Mikkelin Asuntomessuilla, kesäteatterissa, terassilla, rannalla jne.
Minä en ole. Eikä yhtään haittaa. On tärkeä tajuta mikä itselle on tärkeää tai epätärkeää.
Olin reissussa, kolmesti käynyt mökillä. En ole ollut yhdessäkään kulttuuri tai epäkulttuuririennossa. Ei edes terdellä ole tullut käytyä. Eilen olin rannalla ekan kerran.

Ja mun kesä on ollut loistava. Olen nähnyt kavereita ja olen istunut omalla terassilla jotakuinkin joka viikko jonkun "juhlan" merkeissä.
Olen lukenut paljon.
Olen koukuttunut Ensitreffit alttarilla sarjan muiden maiden jaksoihin. Rakastan niitä parisuhdeneuvoja. "Keskity suhteessa yhdistäviin asioihin eikä niihin, joissa eroatte toisistamme. "

Hyppäsin ihan eri aiheeseen näköjään 😂


Eli ihmiset nauttii eri asioista ja se sallittakoon. Ei lueta facesta ja blogeista millaista kuuluisi olla.
(Yksi ihminen joka ärsyttää mua, juuri instassa leijui olleensa Ateneumissa, kun sai lapsivapaan päivän. Mä naurettavalta tavalla ajattelin et Mitä toikin esittää. Eli mua vaan osui arkaan paikkaan. En valitettavasti olen museo tai taidenäyttelyihminen. Ja mitä väliä,enkö mä just sanonut että kaikki tykkää eri asioista.)

Viikon suloisuus: miehen poika onnitteli isäänsä tulevasta vaimosta. "Hyvin valittu" hän sanoi. Kyynel.


6 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

Lomalla kuuluu tehdä niitä asioita, joista itse ja läheiset sillä hetkellä tykkäävät. Eikä niitä asioita, joita joku FB-tuttu tykkään tehdä. Siksipä en ikinä tee sitä katosta lattiaan suursiivousta vaikka koko FB tekisi sen :D :D ja vapaalla menen mielelläni museoihin. Tänä kesänä se "the kesäjuttu" on selvästi ollut sinulla oma terassi ja sinne kerääntyvät läheiset ja ystävät. Nauti siitä!

Ihanasti sanottu tuo hyvä valinta!

Helmi Nainen kirjoitti...

Just näin. Se, mikä itselle -ja sitä kautta läheisille- on mieluisaa, on just parasta! Me sopivanikäiset oman elämämme prinsessat voidaan/osataan onneksi valita. ♡

Helmi Nainen kirjoitti...

Just näin. Se, mikä itselle -ja sitä kautta läheisille- on mieluisaa, on just parasta! Me sopivanikäiset oman elämämme prinsessat voidaan/osataan onneksi valita. ♡

Tuula / Oman katon alla kirjoitti...

Onnea tulevalle vaimolle! <3 Ihqua!!!

Mulle helposti iskee facebook-kateus niistä jutuista, joita itsekin haluisin tehdä, kuten olla etelässä jossain rantsussa just nytkin, tai nauttia lattea täydellisen siistissä kodissa -> epätodennäköistä ihmiselle, joka inhoaa siivoamista. Tärkeintä on tosiaan erottaa se, mikä oikeasti itselle on tärkeää :)

Jenny/Vastaisku ankeudelle kirjoitti...

Hyvä postaus! Tää on ehkä tyyliin eka kesä pitkään aikaan, kun olen ollut suorittamatta. Käytiin reissussa, mutta siinä se. Muuten ollaan vain oltu ja impulsiivisesti tehty päiväretkiä, jos on ollut sellainen fiilis. Elämä on niin aikataulutettua muutenkin, ettei jaksa aikatauluttaa lomaa.
Kivaa kesän jatkoa sulle <3

P kirjoitti...

Rva kepponen. Olet hyvin oikeassa kaikessa sanomassasi. Mä oon nauttinut kesästä mut tajuun sitä ajoittaista "kateutta" mikä joskus tulee ihmisille. Ja mulle alemmuuskompleksi museokammosta 😄😄

Helmi nainen , sopivan ikäiset elämän prinsessat oli hyvin sanottu.

Tuula. Onneksi sä olit etelässä itsekin😀. Ja kuvista näkee et siistejä kohtia sunkin kodissa. Hehhehe

Jenny. Kiitos!! Suorittamalla kesä on kiva. Ehtii tehdä spontaanisti juttuja ja jopa vain olla. Arkena sitten suunnitellaan. Ehkä.