Muutama mennyt päivä

Muutama päivä taas hujahtanut vauhdilla. Ei edes koneelle ehdi.
Yritän muistella tapahtumia.

- Kevätjuhla! Iso itku alkoi ja käsiohjelman näkemisestä.
Esikoinen sai loistavan todistuksen, eli eiköhän se haluamaansa lukioon pääse.
Keskimmäinen nosti keskiarvoa ja olen oikeasti ylpeä todistuksesta.
Junnun ruksit oli vasemmassa laidassa paria luunottamatta eli  huippu kouluvuosi takana.

Juhlien jälkeen kyläili mun vanhemmat ja poikien serkut. Nuoriso jakautui yökyliin ympäriinsä.

Kaveripariskunta tuli  pullakahville, joka muuttuikin muotoon "käydään kaupassa ja grillataan".
Kiva ilta!

Sunnuntaina tapahtui paras ikinä. Bestikseni, rakas etä-PT, on taas täällä. Käytiin porukalla purkamassa muuttokuuorma. On niin upeaa kun saa nähdä ystäväänsä taas jotakuinkin joka päivä.

Eilen oli maanantai. Facebook muistutti, et meillä on fb-kaveruuden vuosipäivä. Mulla ja miehellä siis.
Facebook kaveruuden ja parisuhteen vuosipäivä on todella lähekkäin. Edelleen ällistyttää, mitä vauhtia kaikki voi tapahtua.

Ei tämä vuosipäivästä johtunut, mutta ajoitus kohdillaan. Varattiin heinäkuuksi Kreikan matka. Ihanaa ja mahtavaa. (semistressaavaa rahallisesti, mutta jospa eläisin hillitysti)
Mä en edes muista, milloin olen ollut aikuisten lomalla viimeksi. Ehkä 2012 Roomassa?

Ainiin, poikien veljeäkin kävin heti kotiutumispäivänä ihailemassa. Onhan se söpö ja pikkiriikkinen. Kun näki sen käninän ja vikinän ja kuuli, kuinka vähän heillä nukutaan, niin vähäinenkin kaiho katosi. Mun elämä on hyvää juuri näin!
Kun oma  kolmas lapsi syntyi ja kaveripiiri voihki, kuin mä jaksan aloittaa alusta, niin lähes loukkaannuin. Mä halusin lapsen ja nautin aika paljon siitä kaikesta, enkä kärsinyt siitä, kuinka kiinni taas olen.
Nyt katsoin sitä  juuri sillä silmällä, et tossa noi nyt on, ihan jumissa. Mäpäs saankin istua pihalla kahvilla just silloin kun haluan. Ja vain olla.
Eli kaikella on aikansa.

Muita tärkeitä asioita on esikon mopotunti tänään ja käsittelykoe torstaina. Ihan kohta mulla on mopoileva poika.

Toinen tärkeä asia on junnun megakilarit lauantaina. Se VÄHÄN pettyi ja sitä huutoa ja meteliä ja lähes talon hajoamista.... (no ei hajonnut oikeasti)
Se oli karmivaa.
Illalla tämä poiki sitten aivan liian pitkän keskustelun mun ja miehen välillä. Ihan hyvässä hengessä ja noin, mutta mulle on niin vaikeaa vastaanottaa palautetta ja vinkkejä sun muita noihin kasvatusjuttuihin liittyen. Mieshän ei halua kasvattaa mun lapsia eikä puuttua niiden juttuihin. Haluaa kuulemma  vain että mä voin paremmin. Näkee, kuinka vaisu musta tulee, jos lasten kanssa on jotain ylimääräsistä kinaa.
Oikeassa se on, mutta kun läheiseltä on niin vaikeaa ottaa vastaan neuvoja.  Kaikissa asioissa.
 Hyvä fiilis tosta kuitenkin tuli. Selventyi hieman kuka ajattelee ja mitä ajattelee.
Mulle selventyi se, et nää työ ja lapsihässäkät ei vaikuta meidän parisuhteeseen. Et se on irrallaan kaikesta tollasesta. Mies totesi, että anteeksi ettei ole tajunnut sellaista aiemmin ääneen sanoa.
Mä kun olen niin hölmö, et mietin et suhde kosahtaa, jos lapsiarki on liian rasittavaa.
Ja pääasiassahan mun poikien kanssa on ihan iisiä. Oikeasti. Helpot lapset tai nuoret!

Tässä samalla on lakattu kynnet ja nyt onkin aika taas mennä kyläilemään bestikselle. Onni on mun vapaa ja ystävän opeloma!