Kysymys: kuinka hyväntuulisia te ihmiset olette perusarjessa? Siinä töiden jälkeisessä perheillassa kiireineen? Haluan nyt rehellisen vastauksen. Kiitos.
Tänään miehelle sanoin et "jee meillä on kahdenkeskinen ilta tänään, kun jokaikinen ipana on poissa". Mies hyväntuulisena toteaa, et eihän siinä muuta eroa ole, kuin et ehkä vähemmän kiukkua ympärillä.
Se ehkä tarkoitti sen hyvällä niin, et sitä oikeasti ei millään muotoa haittaa et mulla on lapset kotona eikä siis odota et ne on poissa, MUTTA minähän kuulen sen tietysti niin, et "oletpa äkäinen ja tuskastunut ämmä koko ajan". Mulla on jännä taito, tämä erityinen kuulo,
Sit menin itseeni ja pohdin, et olenko jotenkin kauhean nuiva ja äksy koko ajan. Osin varmaan olen. Tuskastunut. Kun "koko ajan" pitää jotain tehdä tai viedä tai noutaa tai tai...
Mietin et onko sen pakko olla niin, että mä ärsyynnyn ihan vaan elämisestä. Siis siitä et mua joku häiritsee mitenkään.
Miten niin häiritsee sitä paitsi? Olenko mä niin kauhea, et kukaan ei saa tehdä mitään mun lähellä?
Sekava kirjoitus, mut niin on se ajatuskin sekava sen tekstin takana.
Jään miettimään voisinko muuttaa ajatuksiani jotenkin tämän elämäksi kutsutun arjen suhteen.
(enkä mä ole koko aikaa äkäinen)
Tänä aamuna olin kyllä niin aamurage et hohhoijaa.
Kaikki hidasteli ja junnu joi smoothieta sängyssä puhelin kädessä vaikka piti lähteä kouluun. Sit oli takki ja avaimet kadonneet. Tajus et ehkä jättänyt ne urheilukentälle.
Mä kuskaan esikoisen koulujutskaan, koska keskimmäinen oli eilen puhkassut esikoisen pyörästä kumin. Vahingossa toki. Kaahaan samalla keikalla kaupungin toiselle laidalle ja löydän junnun takin sieltä kentältä. Lucky bastard!
Kaahaan kotiin, juon puol kuppia kahvia ja sit vien miehen töihin.
Käytän koiraa lenkillä ja puhun työpuhelua.
(kärsin lihavuudesta)
Mut hei, mulla oli kiva viikonloppu! Jännäkin siltä osin, että junnu laajentaa reviiriä sitä tahtia et hirvittää. Nyt se käy uimarannalla kahdestaan kaverinsa kanssa. Olipa rento nelituntinen mulla, kun pojat oli poissa eikä tietenkään vastanneet puhelimeen. (tokana päivänä en edes enää soitellut) Mutta päätellen aamuriidoista, niin se on tallessa kotona :D
jk. Pitääkö nolostella, kun me Elisan kanssa vloggaillaan vähän niinku kieliposkessa?
(On muuten mahtavaa, kun kehtaa kuiteskin. Nuorena en ois kehdannut IKINÄ)
http://sutkautuksia.blogspot.fi/2017/05/hei-me-vloggaillaan-taas.html
6 kommenttia:
Mä olen perusarjessa kotona lähes aina kireä, äreä ja kuormittunut. Kun on just AINA jotain, mitä pitää tehdä. Tai jos yrittää olla tekemättä, niin joku keskeyttää sen tekemättömyyden aina jollain nurinalla, kiukuttelulla tai muuten vaan älämölöllä.
Ihan oisin itsekin voinut kirjoittaa tuon kaiken. Mulla se äreys tulee, kun tuntuu, etten itse mahdu omaan elämääni. Että mun elämän on valloittanut kaksi pikkuapinaa ja yksi mies, joka tuntuu usein olevan arjessa myös vähän hukassa. Kaipaan omaa autiota saarta, jonne voisin paeta olemaan oma itseni.
Mä oon niin laiska etten ole koko aikaa ärtynyt 😁😂😃 nimimerkki kämppä levällään
Mä en jaksaisi millään tuommoista "pitää olla siellä ja täällä minuuttiaikataululla"-elämää. TKM:n elämää seuraavana tuntuu että uuvun jo itsekin niihin aikatauluihin. Pakkohan se on jaksaa jos lapset harrastaa ja silleen, mutta mulle ei henkilökohtaisesti sopisi se että työpäivän jälkeen olisi vielä viis tuntia kuskailua eri paikkoihin. Eli semmoisessa tilanteessa itsekin olisin varmaan koko ajan ärtynyt.
Niin kuin Elisakin tuossa sanoi niin itekin olen niin laiska etten oo koko aikaa ärtynyt :D. Sit taas jos on kovinkin paljon menoja putkeen (vaikka olisi kivojakin menoja) niin se tuntuu ahdistavalta.
Täällä myös yksi laiska ja arjessa useimmiten hyväntuulinen ;)
Olen omalta kohdaltani huomannut, että mun täytyy karsia elämästäni turhaa sälää pois, jotta pystyn nauttimaan elämästä. Kaikkea vastuuta ei tietenkään voi paeta, mutta joitakin asioita voi jättää tekemättä kokonaan tai siirtää tulevaisuuteen ja aika monia juttuja voi myös delegoida.
Jos kiristelee liian usein, suosittelen lämpimästi arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti, mitkä ovat niitä juttuja, jotka sun TÄYTYY tehdä.
Ja vloggaus ei ole yhtään noloa, päin vastoin! :)
siis mähän olen silkkaa hyvää tuulta, auvoa ja onnea. Enkä koskaan ahd. enkä angst.
Tuula sanoo ihanasti "tuntuu etten itse mahdu omaan elämääni"
Just eikä melkein.
Minä olen aika perushyväntuulinen myös arjessa. Sitä höystää sellaiset nopean tehokkaat karjahdukset lapsille, joita pitää hoputtaa johonkin. Ne mokomat ovat ilmeisesti ehdollistuneet siihen, että toimintaa tulee vasta kun äiti karjaisee "HETI-NYT!!" Naapurin rouvan periaate on, että ikinä ei huudeta ja hän katsoo kulmat kurtussa, kun minä karjun jälkikasvulla ohjeistuksia :D :D
Hra Kepponen aina jaksaa vitsailla siitä työ imee minusta mehut, enkä jaksa enää edes ärtyä kotona. Kerran nimittäin työkaverini kysyi häneltä, että olenko kotona tarkka pilkunviilaaja ja kauhea käskyttäjä. Hra Kepposella meni drinkki väärään kurkkuun naurunrytäkässä todetessaaan "että ei se ole, se makaa sohvalla kirja kourassa ja syö voileipiä koska ei viitsi tehdä ruokaa (ennen lapsia näin)" :D
Minulla varmaan auttaa myös arjessa mukavuudenhaluisuus. Meillä on moni juttu rempallaan. Otan mieluummin rennosti, kun pingottaisin että kaikki on just jetsulleen.
Lähetä kommentti