perjantai 29. elokuuta 2014

Eliittikumppanit terapiassa (tai what ever)

Taas näin inhomani Eliittikumppanimainoksen ja ensin analysoin mielessäni miksi inhoan sitä mainosta. Koska en ole eliittikumppani. Sitten taas miehelle marisin sitä, etten kelpaisi eliittikumppaneihin, jos vaikka haluaisin. Sitten marisin sitä, että ihan tyhmää siellä eliittikumppaneissa valikoida ruksein ja pilkuin (en mä tiedä miten, kun en ole käynyt) haavekumppanin arvot ja kiinnostuksenkohteet. Marisin sitä murheissani, et jos minä ja mies oltais aikanaan menty eliittikumppaneihin, niin ei oltais ikinä kohdattu, koska meillä ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Että yhyy, me ei oltais tavattu, nyyh nyyh.
Miehen mielestä on todella outoa itkeä sitä, ettei oltais tavattu siellä eliittimestassa, kun nyt kuitenkin ollaan tavattu ja naimisissakin peräti.

Siitä oltiin yhtä mieltä, että se, et ruksii niitä yhtäläisiä palkkoja ja kiinnostuksia ja arvoja, ei takaa et tulee hyvä pari. Mekin ollaan oikein onnellisia ilman yhtäläisyyksiä. Pitää jättää tilaa sattumalle ja sen sellaiselle. Kolahtamiselle. (Ja on meillä ne arvot sentään samanlaiset)

Tosta tuli mieleen vanhempainilta viime viikolla. Opettaja keräsi yhteystietoja ja pyysi laittamaan sinne sellaisen sähköpostiosoitteen, jota voi julkisesti käyttää. Kuiskasin kamulle et "ei siis nimi ät match.com . Kaveri aiheutti pahennusta äänekkäällä naurukohtauksella.

Uusimmassa Annassa oli juttua Anne Kukkohovista ja niiden parisuhdeterapiasta. Tyypit yhtäkkiä huomasivat 14 vuoden jälkeen, että kaipaavat omaakin aikaa ja tilaa. Kylläpä kesti kauan. Sitten Anne Kukkohovi työstää sitäkin, että oppii itsekkäämmäksi, kun tähän asti laittanut muiden tarpeet omien edelle.
Se osuu kyllä muhun. Mä olen hyvin vahvasti ihminen, joka tekee omia juttujaan, jos vaan aikaa on ja kaikille sopii eikä kellään oo mitään muuta... Et voisko oppia vaan sanomaan, et nyt menen. Heippa!

Nyt mulla on aamupäivisin ollut omaa aikaa. Olen kävellyt, lukenut ja hieman siivonnut. Eilen mies kysyi mitä kivaa olen tehnyt. "Kävin tunnin lenkillä ja sitten puolen tunnin lenkillä". Ai etkö mitään muuta kivaa? Yllätys, mä möksähdin. Mielessäni jupisin, että joo, just näin tylsä mä olen ja mulla ei ole elämää eikä varsinkaan mitään kivaa ja ehkä olis paras erota kun olen näin ikävystyttävä". Onneksi en sanonut ääneen ja onneksi selitys on pms. (Pms:n kyseessä ollessa: PITÄKÄÄ TURPANNE KIINNI)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://kutri.net/naiseus/paljastavapms/

Mun on monta kertaa pitänyt linkata sulle tää juttu. ;)

P kirjoitti...

Olipas muuten kiinnostava. Ehkä jopa tottakin.
Siinä tapauksessa pms paljastaa mun huonon itsetunnon ja itseni julman arvostelun. Selkeästi koen olevani muiden silmissä nolla. huh.

Elisa kirjoitti...

Sä oot kuningatar, pöntti!

Anonyymi kirjoitti...

Itseä EI saa arvostella!
Se sun pitää lopettaa HETI!

itsetunto paranee heti kättelyssä, kun lopettaa itsensä sättimisen ja ruoskimisen. Kokemusta on.

Ja siitä on sitten enää lyhyt matka itsensä rakastamiseen. :D

T. Sama anonyymi