tiistai 1. heinäkuuta 2014

Arki vs loma

Mä olen ratkaissut mun Tanskanmatka-angstin syyn. Kyllä, koska mulla ei ole muuta tekemistä, mä analysoin jokaista ajatustani päiväkausia saadakseni selityksen kaikkeen mahdolliseen. Mutta se syy, se on se, että meidän ihan ensimmäinen reissu oli täydellinen. Niin ihana, että se on yksi rakkaimmista muistoistani. Isoimmat pojat oli 5 ja 6v ja junnu oli reilun vuoden. Isoimmat oli paita ja peppu vaiheessa ja nuorin iisi ipana. Isoimmat ei riidelleet reissussa ja illat leikki mökillä legoilla ja pienin nukkui.
Tänä vuonna vanhimmat ei ole paitoja ja peppuja, pienin ei ole vaan iisi. Pienin ja keskimmäinen riiteli. Mikään ei ollut siis samalla tavalla kuin ekalla kerralla. Pitääkö tässä muka muutoksia kestää.

Eilen kaveri sanoi et hänen neljä lastaan ei arjessa kestä toisiaan ja kukaan ei saa mennä kenenkään huoneeseen, mutta reissussa kaikki hitsautuvat yhteen ja on kivaa. Olin hetken et eppää, mutta sitten: mieluummin arki sujuu kuin viikon loma vuodessa. Kumpaa on enemmän?

Mutta nyt on mun loma loppu jos nyt mun arkeakaan voi arjeksi kutsua. Myönnän toki, että eilen ahdisti ja kiukutti koko päivän. Miksi piti työn alkaa, miksi? Ja miksi mies taas sai keskeyttää lomansa ja lähteä muualle töihin ja miksi mulla alkaa työ ja yh-elämä yhtä aikaa. Lohdutin itseäni sipseillä ja yhdellä siiderillä. Mutta hyvin meni, leppoisaa oli, sitten kuitenkin. Näin senkin ihmeen, että keskimmäinen tuli vapaaehtoisesti mua halaamaan. Ihan kunnolla. 

Viikonloppuna tein jotain todella yllättävää. Olin spontaani. Juttelin ystävän kanssa lauantaiaamuna puhelimessa ja hän kutsui kylään. Juttelin junnun kanssa, joka innostui ja hyppäsimme autoon. Matka oli vain tuonne Kuopioon, se teki tästä yllättävän reissun. Jos ennen menin ex tempore ystävälle tuohon sadan metrin päähän, niin kyllä reilun neljän tunnin ajomatka yhtä ex tempore oli JUTTU.
 Ystävähän on tämä minun peeteeni. Eli kyllä, me myös treenattiin. Lapset leikki leikkipuistossa ja me äidit kyykättiin ja punnerrettiin :)
Ilta syötiin, juotiin ja juteltiin ja juteltiin. Tuli niin hyvä ja kevyt ja levollinen mieli. Sydän sydän.






1 kommentti:

Sari kirjoitti...

Se on jännä miten meille jääkin aina mieleen edellinen matka samaan kohteeseen ja ellei kaikki mene kuten viimeksi, niin mikään ei mene hyvin. Sama ollaanko ulkomailla vai ihan täällä kotimaassa. Itselläni on ollut melkeinpä päin vastoin. Ensimmäiset matkat lasten kanssa yhtä työtä ja tuskaa, mitä enemmän tuli vuosia, sitä paremmin sujui ja nyt saamme matkustaa taas jo kahdestaan.
Ihana kuulla, että joku lähtee vielä tuollaiselle ex tempore-matkalle. Ne ovat yleensä niitä parhaita!