keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Matka-angst

En olisi minä,  jos en kykenisi tuntemaan huonommuutta siitäkin, etten ole matkaihminen. Juu en ole. Oli muksaa olla reissussa, mutta ihanampaa olla kotona. Ainakin nää ekat tunnit.

Eilen oli piiitkä matkustuspäivä. Olin ilmeisesti poikki, koska ajatuskulkuni meni näin: en mene enää ikinä perheen kanssa matkoille, en enää mene miehenkään kanssa matkoille, en mene kenenkään kanssa matkoille, haluan asua yksin.
Ihan hurjan onnekasta, etten sanonut mitään ääneen. Paitsi sen osuuden, etten enää ikinä aio matkustaa.
Missään nimessä esim.mies ei tehnyt mitään sellaista, että olisin siihen hermostunut tai suuttunut. Lapset (osa niistä) tympi mua välillä sikana, mutta kuulemani mukaan, ne saattaa riidellävähemmän kuin keskivertolapsi.
Et mun angsti ei liity kehenkään muuhun kuin itseeni.

Mä kaipaan rauhaa ja yksinoloa. Matkoilla se on mahdotonta. Liki mahdotonta. Musta on aika uuvuttavaa olla koko ajan jonkun kanssa. Haluan olla yksin. Rauhassa. Ilman et on pakko tehdä jotain.

Edelliset reissut perheen kanssa me ollaan aika tehokkaasti ohjelmoitu. Joka päivä suunniteltu joku isompi häppening minne mennä.
Nyt ennen matkaa molemmat oltiin mietitty, et jospa hieman iisimmin otettais.Hengailtais enemmän.  Ei käytettäis herätyskelloa muina kuin Legoland-päivinä.
Ihan kiva muuten, mut parin lapsen kinasteluaikaa se lisäs. Jos ne pitää toiminnassa, jää tappelulle vähemmän aikaa. NO, kyllä ne Legolandissakin osas. Jonossa hakkasivat toisiaan ja karjuivat.  Et niin.

Mutta niin, jospa nautin siis vain suomesta ja arjesta. Aina ajoittain käyn jonkun kaverin luona skumpalla ja kävelyllä tietysti, muuten piileskelen omassa kodissa. Annan miehen reissata, enkä yhtään kadehdi. (ja en muuten kadehdikaan)

Eilen väsymyksen kourissa inhosin jotakuinkin jokaista vastaantulijaa lentokentällä. Eli siis kadehdin. KAIKKI oli kauniita ja tyylikkäitä ja hoikkia ja tyylikkäitä ja nuoria ja tyylikkäitä. Tunsin itseni vanhaksi Uff-possuksi.
 Sekin hieman naurattaa tänään, kun olen pirteä. Väsyneenä en näemmä kykene sympaattisuuteen ja positiivisuuteen.
Onneksi olen kotona ja pirteä.
 Aloitin jo "uuden" elämänkin. Mieskin hokas, että "kuuri" alkoi, kun olin ottanut kanapihvejä pakastimesta sulamaan. Niin olen possu, että ahistaa. Äkkiä äkkiä vanha kunnon terveellinen elämä alkuun ja lenkkikamat päälle.  Onneksi ei ole kuuma, niin jaksaa lenkkeillä...



4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Mä luulen, että jokaisella on matkan jälkeen samantapaiset tunnelmat. Vaikka matkustaminen olisi kuinka ihanaa, ei sitäkään kait loputtomiin jaksa. Tosin enpä ole juuri matkustellutkaan, joten vaikea sanoa. Mutta jo muutama päivä reissussa saa minut kaipaamaan kotiin ja kesällä mökille viettämään aikaa ihan vain oman perheen rauhassa. Nyt kun lapset ovat isoja, ne eivät enää edes tappele. Aiempina vuosina kyllä sitäkin enemmän. Kaikki olemme kovaäänisiä ja voimakastahtoisia, mitä muuta siitä seuraisi kuin ääntä ja riitaa??

Elisa kirjoitti...

Musta on ihanaa koska olet rehellinen enkä mä sinuna tuntisi huonommuutta.

Jos olen rehellinen, mua hirvittää toi meidän mökkiloma.
Siinä on niin paljon sudenkuoppia. Firstly, on ne lapset joiden energiataso on ihan eri kuin mulla.
Secondly, on äiti jonka kanssa on haasteita, jos vietämme 2 päivää enemmän yhdessä.
Thridly, jos pojilla olisi kaverit, lomailu olisi helpompaa....

Mut hei, Tanska tsekattu ja nyt leppoisa lomasi alkakoon....
Ihanaa lomaa!

Rva Kepponen kirjoitti...

Minun ratkaisuni on yleensä joko hyvin ohjelmoitu loma tai sitten Bamse-helvetti :)

Bamse-helvetissä on niin paljon järjestettyä ohjelmaa, että siellä ei tarvitse vihdyttää lapsia. Ne yleensä löytää kavereita heti ekaksi ja riittää vahtia allastouhua. Jos vanne kiristää päätä, niin auringonlaskiessa sitä voi löysätä kuoharilla. Muksut saa vetää viikon pizzaa ja niin paljon Fantaa kuin maha kestää. Siinä se on loma jalossa muodossa. Mutta minä oikeasti tykkään :) Makoilen altaalla puolivarjossa kirjapinon kanssa ja välillä käyn uimassa poikien kanssa.

Minusta ei lainkaan tarvitse tuntea huonommuutta, jos ei matkailu kiinnosta. Tai jos loma olikin pettymys. Toisia se ei vaan nappaa. Itse jaksan vielä toistaiseksi innostua matkailusta, vaikka viimeinen perheloma ei ollut unelmien täyttymystä lähelläkään.

Elisa kirjoitti...

Rva Kepponen: Toi on hieno oivallus, lapset kuitenkin tarvitsee sen tietyn määrän ohjelmaa ja on loistavaa jos itse ei tarvitse tehdä kaikkea!