Puhutaanko taas mun viime aikojen suosikkiaiheesta eli siitä, kuin vähän mä haluan mennä "treffeille"? Parin tunnin kuluttua mun pitäisi istua junassa ja jotenkin olla innoissani tai edes "mielissäni". Olen kohta vuorokauden ollut perumassa, koska mua nyt vaan uuvuttaa. Yritän muistaa, että viime kerralla oli sama fiilis ja mullahan oli tosi hauskaa peräti kahdeksan tuntia. Että mikä mua negistyttää?
Pohdin asiaa pitkään ja huolella. Vastaus on se, että mun työ vie multa kaiken, omat ihanat lapset täyttää lopun, ystävät saa jotain ja sit ajatus jostain suhteesta on vain liikaa ylimääräistä työtä. Olen tästä varmaan vuosien aikana ennenkin maininnut useastikin ehkä, että jos mun pitää jonkun miehen kanssa kirjoitella iltaisin, niin koen et se on mun ajasta pois.
Eli miehet ja suhteet on mulle vähän työhön verrattavissa oleva asia.
Sitten on se pieni osa minua, joka pohtii yksinäistä loppuelämää.
JOO tiedän, näitä samoja jauhan jatkuvasti, mutta omapa on päiväkirjani :D
Jk. Pääsenpä hetkeksi pois kotoa (Kiitos äidin) ja saanpa ehkä hyvää ruokaa ja pari lasia viiniä.
2 kommenttia:
Minusta sinun kuvioihisi voisi mahtua suhdekin, mutta siinä pitäisi olla aika selkeästi sovittuna, että miten sitä suhdetta hoidetaan ja toisen osapuolen osalta ymmärrys siihen, kuinka sitovaa sun duuni onkaan. Ettei homma sitten ajaudu siihen, että tunnet huonoa omaatuntoa siitä, että sulla on niin vähän aikaa antaa suhteelle ja sitten siitä alkaisi taas negatiivisuuden kierre. Tarttet sellaisen ihmisen, jolle sopii rauhalliset koti-illat ja jolla on oma koti ja omia juttuja ja joka haluaa silti tulla sun luokse iltaisin viettämään aikaa.
Niin iloinen, että treffit oli onnistuneet. Raporttia odotellessa!
Lähetä kommentti