Uusi marttaelämä

 Päätin taas aloittaa uuden hienon marttaelämän. Ostin kilon jauhelihaa tarjouksesta ja polleana tein makaronilaatikon ja lihapullia. Hymistelin että kyllä nyt on kunnon ruokaa moneksi päiväksi ja edullista ja järkevää että kyllä nyt kelpaa. 

Eilen illalla tajusin, että ne ruoat loppuu tänään. Tiistaina. Eli mä hoidin parin päivän safkat kunnialla ja edessä on satoja ja satoja päiviä edessä ja mun pitäisi keksiä ja ostaa ja tehdä ne sadat ja sadat ruoat. Hirmu lannistus iski. 

Mun oikeasti pitäisi ottaa tämä homma haltuun. Ennen kuin huomaankaan nimittäin kuopukseni muuttaa tänne kokoaikaisesti ja hän jos joku asuu jääkaapissa.  Niin, tosiaan, sain viikonloppuna kuulla että eksäni on vihdoin saanut myytyä talonsa ja muuttavat hornan kuuseen ja poika muuttaa mun luokse. Vaikka tämä juttu on ollut tiedossa ja onneksi ONNEKSI lykkääntynyt 1,5 vuodella, niin jotenkin tämä taas pamahti mun naamalle ärsyttävästi. 

Siis ongelmahan ei tietenkään ole se, että lapsi asuu mun kanssa. (paitsi se ruokajuttu), vaan se, että jos keskimmäinen vielä asuu kotona, niin menetän mun osa-aikahuoneen. Mun ihana makkari on sit vaan haave! (Puhumattakaan siitä, että eihän nuo pojat näe isäänsä sit about ikinä, että hv vaan.)

Toki voi käydä niin onnekkaasti, että keskimmäinen pääsee ammattikorkeaan (eilen oli videohaastattelu Joensuun amk:n kanssa) ja muuttaa pois, mutta sehän se maansuru sitten onkin. Jännä homma, että vaikka vanhin jo muutti pois kivutta, niin keskimmäistä en tahtoisi pois mun läheltä. Olen siis tajunnut että nää lähtee, nämä kaikki. Eli tietysti toivon kuitenkin että poika saisi opiskelupaikan. 

No asia kerrallaan, nyt mun pitää siis tämä ruokajuttu saada haltuun. 

jk. Lähes joka postauksessa aloittelen jotain proggista, mutta teenkö niitä loppuun? Kantaako ne ajatukset päivää pidemmälle? Tarvitsen ehkä diagnoosin.