Onnenviikko

 Eilen osui silmään Facebookin paikallisessa roskalavaryhmässä ilmoitus, jossa annettiin pois uusia maaleja. Olin vikkelä ja sain ne. Näillä maaleilla saan maalattua kaiken, mikä on vielä maalaamatta eli kaikki. Meillä on eteinen ja portaikko ja yläaula sillai jännästi yhteydessä toisiinsa, että ne pitää maalata samalla värillä. Korkeintaan eteisen yhden seinän kanssa voi irrotella. Ennestäänkin nämä seinät oli tyyliä cappuccino tai jotain, mutta nyt tulee tämä.

Tätä väriä on parikymmentä litraa, eli riittää kyllä.

Kahta muuta väriä on pienemmät pöntöt ja täytyy vain päättää kummalla värillä maalaan lastenhuoneen. Toisen laitan kiertoon. 

Oman pojan huoneen maalin ostan kaupasta, koska näistä kumpikaan ei toimi. 

Säästöä tuli siis vähintään 300 euroa. Ei huono yhtään. Se, milloin maalaaminen tapahtuu on ihan sivuseikka. :D

Katselin taas Husdrömiä ja siellä sanottiin kiehtovasti, että kun unelma on toteutettu, mitä hyvää siitä seuraa. (Vai seuraako?)

Olin jo aiemmin jatkanut omaan unelma(n puute) pohdintaani. Kun en edes saa kiinni onko mahdolliset unelmat omia, vai "lehdistä opittuja". Jos esim näen ihanan vaaleanpunaisen puutalon kauniilla puutarhalla, olen heti että ooh aah, minäkin haluan. Mutta enhän mä halua, paitsi jos pakettiin sisältyy huoleton asuminen vailla ikuisia remonttimurheita ja enhän mä edes ole puutarhaihminen.

Sitten kun näkee ihania kaukomatkajuttuja, niin muistan senkin, etten halua matkustaa kauas, kun en edes kestä lentomatkustamista. Eli Kreikka it is forever. 

Matkustamisesta muuten vielä tämäkin oivallus. Minä en jaksa/viitsi katsella nähtävyyksiä ja loputtomasti kierrellä katsomassa kaikkea. Mä haluan lomalla lomailla eli ottaa rennosti vailla pakkoja. Että mulle riittää se mikä on helposti näkösällä. 

Jotenkin ihanaa oivaltaa tämä itsestään, hyväksyä se ja olla häpeilemättä. 

Aiempina vuosina olin kaupunkilomailija, joka vähän halveksi aurinkolomia. Mutta niin ne ajat muuttuu. Varmaan tykkään nykyään kaikesta, mitä ennen karsastin. 

Muita säästöjuttuja on se, että eilen löytyi kaupasta punalapputuotteta kasapäin. Mulla on nyt hirveästi jauhelihaa, kanaa ja nakkeja. Eilen tein pad thaita, tänään ehkä jauhelihakastiketta. Olisi aineita myös tacoihin, mutta jos viikonloppuna sitten. Se että syödäänkö täällä nakkikastiketta vai nakkeja ja ranuja on sitten päättämättä. (Mä olen muuten hoitolapsivuosina tehnyt ainoastaan kerran nakkeja ja ranuja. Mä en tiedä mikä moraalikysymys siinä on esteenä. )

Kaapit on täynnä pastoja ja nuudeleita eli nyt olisi sitten näytön paikka jälleen kerran. Laskin äsken kuuden viikon ruokamenot yhteen. Keskiarvo 193 euroa. Miksi en saa laskettua niitä alemmas? Miksi mä ravaan kaupassa taas koko ajan? Koska oikeasti meidän kaapit pursuaa. 

Näin muuten facessa kuvan kierrätyskeskuksessa olevasta yöpöydästä, joka sopisi "mun" huoneeseen. Meinasin tuupata lapset autoon ja mennä hakemaan, kun "halvalla" saa. Mutta sitten päätinkin toisin. Jos mä panostan huoneen kalusteisiin vasta sitten, kun huone on kokonaan mun. 

Että tällainen maanantai.