Uusi viikko. Hyvin laiska ja nautinnollinen päivä käynnissä. Mulle meinas tulla morkkis, kun en tee yhtään mitään. Onneksi muistin, että mä olen aikuinen ja äiti ja oma pomoni, joten saan olla juuri niin vetelä kuin haluan.
Suoritukset tänään: puin päälle, vein junnulle kouluun kaksi energiajuomatölkkiä, tyhjiä. Vein myös miehen töihin.
Katsonut vihdoin Areenasta Skamia. Sarjaa, josta kaikki puhuu. Jotakuinkin olen jo koukussa.
Vaikka sarja kertookin teineistä, niin kykenen samaistumaan.
Eniten muhun kolahtaa ekan kauden päähenkilö. Kaunis kiva tyttö, joka jostain selittämättömästä syystä on aika yksinäinen. On poikaystävä, muttei ystäviä.
Mulla oli nuorena joskus aika yksinäisiä kausia. Kaverit seurusteli tai sit muuten vaan mut oli feidattu seurasta nynnynä tai jotain.
Se oli karua. Yksinäisyys.
Nyt kun mulla on paljon ystäviä ja kavereita, niin ihmettelen hirmusti niitä tyttöjä/naisia, jotka lakkaa pitämästä yhteyttä ystäviinsä pariuduttuaan/perheellistyttyään. Miksi? Oikeesti? Kuinka tylsää on, jos elämän ainoat tärkeät on mies ja lapset. Jotkut perustelee täyttävänsä ihmistarpeensa työkavereilla, mutta eihän se ole välttis sama kuin ystävyys.
Yritän ymmärtää, että meitä on erilaisia.
Eilen näin eksää ja sen nyksää, kun esikoinen vaihtoi mun renkaat isänsä valvonnassa. Rupateltiin raskaudesta jne. Mimmin pitäis olla äiippälomalla, mut ei vielä malta. "En tiedä mitä mun kuuluis täällä himassa tehdä". Tokaisin, et "Kutsua mut kahville". (Oikeesti teki mieli sanoa, et sisusta ja siivoa)
Mut hei , sekin on aikuinen ja saa olla niin laiska kuin minäkin juuri sanoin saavani olla.
Viikonloppu oli paikoin kiva ja paikoin rasittava. Kuinka hiton paljon yksi kymmenen v poika voi kiukutella ja valittaa ja kerjätä ja ja...
Lauantai iltana lopulta menin sänkyyn 22.30, kun en jaksanut kuunnella enää.
Eilen illalla keksimmäinen tuli samoihin aikoihin huokailemaan traagisena (ei saanut unta ja riiteli veljensä kanssa) ja sanoin sisälläni et JO on vittu, kun ei saa rauhassa olla, ja menin nukkumaan.
Voin kertoa et tämän viikon lapsettomuus on aika kiva juttu. Kaikelle rakkaudella.
6 kommenttia:
Oi miten ihana postaus. Jotenkin vielä kun tuossa joku aika sitten olin työttömänä kotona, tunsin huonoa omaatuntoa, jos en jonain päivänä touhunnutkaan koko ajan jotain perheen tai kodin hyväksi. Olisinpa silloin tajunnut, että olen oma pomoni :)
Tuo Skam on vielä aloittamatta, mutta missä välissä sitä ehtisi, kun on se koti ja perhe. Ehkä sitten syksyllä, kun taas linnoittaudutaan sohvan nurkkaan möllöttömään.
Mä aloin katsoa Skamia jokin aika sitten, tykkäsin. Tosin katsoin vasta ekan jakson. Aina kun olis aikaa katsoa, niin en muista mitä mun pitikään katsoa... :D
Ja tuohon lapsen vonkumiseen ja kiukutteluun voin niin samaistua. Meidän 8-vee on järkyttävä kerjääjä ja jankuttaja. Kuinka paljon voikaan jankuttaa samaa asiaa?! Käsittämätöntä :D
Tsemppiä viikkoon. Muista olla armollinen esimies itsellesi :)
En ole kuullutkaan tuommoisesta sarjasta. Pitääköhän paikata aukko sivistyksessä.
Meillä molemmilla lapsilla tuntuu olevan murkkuikää kun kiukun taso on sen verran korkealla. Huoh.
En ole vieläkään katsonut yhtään Skamia, vaikka olen useasti suunnitellut.
Minulla ystävyyssuhteita verotti ensimmäiseksi melkein 10v matkatöitä ja ulkomailla asumista, sitten kolme lasta putkeen ja ei se ajanhallinta yhtään helpottanut kun yhdisti työn ja lapset. Vain sitkeimmät ja joustavimmat kaverit ovat enää jäljellä.
Meillä on ollut pidempi rauhallisempi putki poikien kanssa, mutta tiedän kuinka lasten käytös voi olla raskasta. Itse odottelen, että kukakohan kehittää ja minkälaisen vaiheesen seuraavaksi. Esikoinen yrittää kehitellä jotain suurempaa "koulu ei kiinnosta"-angstia :(
Mahtiotsikko!
Mäkin ehdottomasti haluan olla nainen jonka kävelyä näytetään hidastettuna.
Multa puuttuvat pitkäaikaiset naistenväliset kaveri- ja ystävyyssuhteet kokonaan: muutama muutto nuoruudessa kriittisinä vuosina ja perheen perustaminen siinä vaiheessa, kun kaikki lähikaverit elivät jotain kiihkeää parisuhdekriisiä - ei siinä muuta tarvittu.
Siks mä en puolestani ymmärrä alkuunkaan niitä ihmisiä, jotka valitsevat ennemmin tyttökaverinsa kuin oman puolisonsa - sehän on ihan parasta seuraa!
Tai sit jos en halua olla sen kanssa, olen mieluummin ihan vain itsekseni, koska olen (jos mahdollista) vielä parempaa seuraa ;)
Tuija, kiitos kivasta kommentista. Hyvä jos musta oli hyötyä :D Mä jokunen vuosi sitten tajuain, ettei ole mitään "äitiä" jolle olen tilivelvollinen. Jos ei huvita tehdä jotain, en tee. Multa ei kukaan voi vaatia mitään. Mä oon SE äiti :)
Tuula, rakas asiantuntiani sanoo et jankutus loppuu kun huomaavat ettei saa periksi. Sitä tässä nyt omieni kanssa opettelen. Hoitolapsi jo osaa :D
Nanni, kaikki iät on....
Katso Skamia. Jakso kestää 18 min joten sen ehtii äkkiä katsoa.
Rva Kepponen, sullaon ollut tosikiehtova ja vauhdikas elämä. Luulen ettei tolla tahdilla tosiaan ehdi edes kaivata tyttöystäväjuttuja. Mulla se on ehkä se kun ollut 15 v himassa ja aikaa eri lailla.
Mä oikeasti ihailen teidän arjen palapelin hallitsemmista. Ihailen sun uranaiseuttakin tosi tosi paljon. Aina kun joku osaa tehdä KAIKEN, niin oon ihailusta mykkyrällä.
Marika, aletaan itse kuvaamaan itseämme. :D Hidastettuna keittiön tekemään ruokaa.
MÄ vähän kadehdin sua. Sun parisuhdetta avioliittoa perhe-elämää. Ihailua ja kunnioitusta.
Jos en jo tuntis itseäni, pelkäisin et valitsen vääriä miehiä, kun ne ei riitä mulle. Mutta se on se mun "tyttö"luonne. Mä tartten tyttöhöpinää aika paljon.
ehkä noloa myöntää,mutta myönsin jo.
jk. toi on haastavaa kun tekee lapsia muiden kanssa eriaikaan. Siinä vähän tipahtaa kyllä suhteista helposti.
Mun pelastus on se kun vaan tapaan ihmisiä aika paljon ja ystävystyn helposti. Olen nyt aikuisella iällä löytänyt ihania ihmisiä elämään. Mut joo, jos kävisin päivätöissä, niin en ehkä olisi ehtinyt.
Lähetä kommentti