maanantai 24. helmikuuta 2014

Before and after


Tässä  tällaisia otoksia. Ei ihan parhaita mahdollisia, mutta näillä mennään. Ilman tänään otettua kuvaa, en olis tajunnut pehvan pienentyneen.

Nyt jatkuu normaali elämä, kunhan osais elää normaalisti. Eli muistais mikä on normaalia syömistä.Mitä kuuluu syödä kun vapaasti taas saa syödä mitä haluaa.
Eilen söin pitsaa. Olin jo kuukausi sitten päättänyt, että kuurin ja kolmekymppisbileiden jälkeen syön pitsan. Oli muuten pettymys. Söin reilun puolikkaan ja loppu on kaapissa. En halua sitä enempää. Kuka olis uskonut?

Niin, bileet. Minä olin bileissä lauantaina. Oli ihana ulkoiluttaa itseään ja pikkumekkoaan. Yllätin itseni ja olin mekossa luontevasti, enkä koko ajan tirkistellyt miltä näytän...
Etukäteen hieman jännäsin, koska en tuntenut sankarin lisäksi ketään. Mutta kivoja tyyppejä oli, sain nauraa. Tanssimassakin oltiin, mikä oli ihanaa. Laulu ja tanssi ja nauru, tarvitseeko ihminen muuta.

Kotona olin puoli kolmelta yöllä ja herätys joskus seiskan aikaan aamulla. Suurin yllätys oli se, että käytiin miehen ja koiran kanssa aamupäivällä tunnin kävelylenkillä. Hieman hyydytti, myönnän.

Illalla kävin ystävänkin kanssa lenksulla. Hiemankos olen ylpeä.
 Tänään vedettiin taas aika rankka treeni kaverin ullakolla ja paikat hieman raskaat, mutta kas, kävelylläkin käytiin silti äsken. Olen siis alkanut treenaamaan!!!


6 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

Oih, bile-ilta kuulostaa onnistuneelta.

Ja kuvissakin on aivan selväero! Hyvä sinä!

Jenny B-H kirjoitti...

Vau, hienoa!

Taru kirjoitti...

Sinä sinnikäs upea nainen! No ero on kyllä ihan HUIKEA! Muista nyt juhlia onnistumista ja antaa itsellesi krediittiä!

Sari kirjoitti...

Vautsi! Sulla on selkeästi tapahtunut elämäntapamuutos tuon kuurin aikana. Niinhän siinä usein käy, että kaikki muuttuu kun alkuun pääsee. Onnittelut! Muutos on huomattava!

marikan polut kirjoitti...

WOW! Oletpa sorja!

Leonida kirjoitti...

Upealta näyttää!!

On se hyvä päästä välillä ulkoilemaan, ja etenkin pikkumekossa ja fiiliksellä, että on tosi hyvännäköinen! :)