torstai 10. lokakuuta 2013

Saako elämässä korvauksia?

Eilen oli taas päivä nimeltään katkipoikki. Mä yritin kovasti analysoida, mikä mua poikittaa. Onko se viisi lasta, monen moiset aikataulut, joihin liittyy ajoa ja sumplimista, kymmenen vuotiaan kokoaikainen paha tuuli, vanhuus, väsymys, syksy, pms...  Joku mua stressaa, mut en ihan osaa sanoa mikä. Käyn ylikierroksilla, joka, uskokaa tai älkää, aiheuttaa syömättömyyttä. Syön mitä sattuu, kun satun jaksamaan (siis oikeasti, jaksamaan) ja vaikka se syömäni ruoka onkin ihan laadullisesti kohtuullista, ei mitään sokerimössöä, niin en mä nyt kunnolla elä. (laihdun kyllä) Tosi hämärää touhua.
 Eilen pimahdin miehen tullessa. En raivopimnahtanut, vaan itkupimahdin. Nyyhkin olevani poikki. Mies sanoi, että otapa kaveriin yhteyttä. Teette tunnin kävelylenkin metsässä, niin olo paranee. Jatkoi vielä, et japanilaistutkimuksen mukaan metsä vähentää stressiä. Mä itkin, että kyllä mä jo ton tutkimuksen tiedän ja vieritin kyyneliä. HULLU!
Mut ihana ihana ihana mies, joka saa aikaan zen-olon rauhallisuudellaan näissä tilanteissa.
 Ja kyllä, tunnin ripeä lenkki teki ihmeitä!

Rakas kuusivuotiaani oli eilen muuten ihan huippu. Ensin sille tuli lohdutun pettymysitku, kun bestis ei tullutkaan kylään. Järkkäsin sen sitten kylään toiselle kaverille, mistä hain kotiin pahantuulisen pojan. Autossa poika huusi ja raivos, että kaverilla oli ollut tylsää "ja minä kyllä haluan korvauksen tästä". Sanoin et elämässä ei saa korvausta huonoista jutuista, mutta poika vaan karjuu "haluan korvauksen". Sanoin, että mä olen lopen kyllästynyt kuuntelemaan sun kiukuttelua, mutta minäkään en saa siitä mitään korvausta. Poika sanoi raivoisan painokkaasti, et "mä olen sun lapsi, sun pitää vaan kestää".
 Voiko sitä enää tuon paremmin sanoa?

Tänään päivä on alkanut paremmissa merkeissä. Aamu oli ihan kiva ja rauhallinen, kohta pääsen jumppaan, iltapäivällä saan viikonlopuksi luopua yhdestä lapsesta ja illalla menen kaverille skumpalle. Meitä on kolme väsynyttä, mutta hauskaa naista ja jokunen muksu. Pari lasia skumppaa ja kotiin nukkumaan, siinä ihana suunnitelma.



1 kommentti:

Tuula / Oman katon alla kirjoitti...

Mistä tollasia miehiä saa? Mäkin haluun :)

Ja skumppa silloin tällöin (tai useinkin) pitää elämän raiteillaan, nih. Mukavaa iltaa!