keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Innostus tai sen puute

Mä olen ajoittain huolissani siitä, etten innostu "mistään". En tarkoita sellaista olen masentunut ja mikään ei huvita-juttua vaan ihan vaan siitä, etten innostu uusista asioista.

Pari päivää sitten yksi ystävä puhui ihan samaa. Sen(kin) miehellä on kaikkia haaveita ja minä ja mun kaveri vaan ollaan. Mut löydettiin yksi asia mistä innostutaan. Huivit! Ollaan lapsellisen onnellisia ja iloisia ja hihkuvia, kun saadaan uudet huivit. Etenkin mun uusin löytö sai mut ekstaasiin. Tommy Hilfigerin suuren suuri pellavainen huivi. Pinkki-oranssi! Ah rakas!
Menin huivi-intoilijaystävälle tän uuden rakkaani kanssa ja ystävä oli asiaankuuluvan lumoutunut. Juteltiin sitten muistakin asioista, mutta välillä sanoin et "voisko vielä vähän jutustella mun huivista". Siis oikeasti!

Äsken tunsin alemmuutta kun rupattelin vanhan kaverin kanssa, joka on kahden pojan yh. Se rakastaa lastensa kanssa olemista yli kaiken ja rakastaa tehdä niiden kanssa kaikkea. "Ihanaa mennä Turkuun, ihanaa mennä mökille, ihanaa mennä Tallinnaan". Mä olen et yyh, en haluis enkä jaksais ja ääk yksinkö muka pitäis... JA sit mun lapset on tyyppiä, onks pakko ja en jaksa ja mitä me siellä muka tehdään... (Hmm. Onko ne siis tulleet muhun? Taas syy ruoskia itseään)

Nyt mua jännittää se, et olemme menossa viikonloppuna ystävän mökille tän katraan kanssa. Mua niin aina stressaa ennen jonkun "uuden" tekemistä. Useimmiten tekeminen ei ole niin kamalaa kuin ajatus siitä. Ja haloo, kyse on yhdestä yöstä mökillä!!!! Kaverin mökillä! KAIKKI muut niin huolettomasti reissaan lastensa kanssa muiden nurkissa ja vain mä stressaan siitä. Ihme tyyppi olen.

Jaahas, kello on 11 ja olen aina vaan yökkärissä, enkä mitään ole tehnyt. Pitäisköhän?

2 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Kyllä mä ainakin stressaan lasten kanssa reissaamisesta, kun tiedän etukäteen, että siinä on omat haasteensa. Kotona on yleensä helpompaa ja vaivattomampaa :)

Sitä paitsi just luin jostain, että ihmisen haaveet/unelmat ja niiden saavuttaminen eivät tee yhtään onnellisemmaksi (kuin hetkellisesti). Kun jonkun haaveensaa saa, niin sitten alkaa jo haluta jotain muuta ajattelee, että "olen onnellinen sitten kun saan sen".

Että ihan hyvä vaan, jos ei ole koko ajan intoilemassa ja haaveilemassa jonkun asian perään, vaan on tyytyväinen siihen olotilaan, jossa jo on :)

Ihanan kuuloinen huivi!

Rva Kepponen kirjoitti...

Eihän sitä nyt jaksa kaikesta innostua. Vaikka olenkin helposti innostuvaa sorttia, niin minullakin on vaiheita, ettei vaan jaksa innostua juuri mistään. Itse olen ajatellut, että sekin on aivan tervetullut vaihe - vähän jarrutella ja olla möllöttää.

Lasten kanssa liikkumisessa on tietenkin oma vaivansa. Itse olen huomannut, että kun sitä tekee säännöllisesti, niin se vaivan määrä pienenee. Kaikki tottuvat siirtymiin ja oppivat nauttimaan uusista jutuista. Vastapainoksi sitten möllötellään.