perjantai 19. heinäkuuta 2013

Puhutaanko Elisasta? :D

Tästä on ennenkin puhuttu, mutta puhun taas. Voiko ihmiseen tutustua blogin kautta? No voi. (Eipä sitten muuta)

Olen koko viikon muistellut mun ja Elisan vahinkobileiltaa ja ihmetellyt toisen tuttuutta ja hauskuutta. Erityisen hauskaa oli se, kun meidän puheenaiheet liittyi blogeihin tai lehtijuttuihin. On niin kauhean kätevää, kun ollaan kiinnostuneita samoista asioista. Osattiin siteerata jotakuinkin sanasta sanaan imelää lehtihaastattelua siitä oopperalaulaja Pyrröstä ja sen uudesta miehestä. "Ei ole mitään mistä ei oltais samaa mieltä eikä ole löytynyyt yhtään luonteenpiirrettä, jossa ei oltais samanlaisia". "Me ollaan päätetty ettei ikinä riidellä". "Istutaan ja puhutaan joskus aamuun asti". 
Siis kuinka käsittämättömän ärsyttäviä vastarakastuneet on? Pokkanaamalla latelee tollasia älykkyyksiä eikä taas pienessä mielessä käy, et ei se ihan aina tota tule olemaan. 

Mä olen siinä mielessä onnekas, et mulla on sekä tosi vanhoja ystäviä, että viime vuosina saatuja, että sitten blogien kautta ystäviksi tulleita.
Olen tässä pohdiskellut miten erilaisia tai samanlaisia suhteita nämä on. Musta on mahtavaa, että parhaat ystävät on 30 vuoden takaa jo. Onhan se luksusta tuntea joku lapsesta saakka. Joskus se toki on "kamalaa" et joku on tuntenut sut aina ja muistaa kaikki sun tekemiset. EI voi koskaan esittää muuta kuin on. Olla itseään parempi :)  
Sit on pari tosi rakasta ystävää, joihin on tutustunut tällä vanhalla iällä, alunperin lasten kautta. Näissä suhteissa on hauskaa se, miten nopeasti lähentyy, kun vain on avoin ja "kiireinen". Kun ei ole aikaa päiväkausien yhdessä nysväämiseen, niin lyhyessä ajassa tulee tykitettyä tärkeät asiat ja tutustuttua kun kemioiden on todettu kohtaavan. Ja kemiaa tosiaan on oltava. Kun elämä on niin kiireistä ja täyttä kuin se on, ei ole aikaa tai mahdollisuutta (tai halua) viettää aikaa seurassa, joka on vain ihan kivaa. On oltava mahtavaa ja rehellistä ja hauskaa. 

Sitten on tämä mainio virtuaalielämä. Jankuttamalla jankutan sitä, miten äärettömän hauskaa oli ulkoilla Elisan kanssa, jonka tunnen älyttömän hyvin ja siti vasta toista kertaa tavattiin. Voisko oikeassa elämässä tokalla tapaamisella puhua kaikesta siitä, mistä puhuttiin? (niistä lehtijutuista) Siis ajatelkaa. Olen ollut tuon mainion naisen pään sisällä ainakin kaksi vuotta, tapaamatta.

Ok, blogeissa on eroja. Ei kaikki ehkä ole ihan sellaisia kuin blogeissaan. Elisa on. Ja minäkin taidan olla. Kaikkea valovoimaisuutta ette ehkä näe :D, ettekä kaikkea tyhmää naurettavaa nuivuutta ja marttyyriyttä, mutta pääasiassa what you see is what you get.
 Oletteko huomanneet. Kaikissa live-elämän tutuissa tämä ei toteudu. Useinkin luulee tavanneensa hyvän tyypin, joka hetkessä osoittautuu niin "ei omaksi ihmiseksi". Ihan varppina tässä blogimaailmassa niin ei käy. 

Yhdestä tärkeästä puheenaiheesta on nyt puhuttava. Paola Suhosesta. Jota symppaan kyllä kamalasti, mutta eilen se onnistui naurattamaan mua.
Lehdessä kertoi haaveilevansa perheestä. "Seikkailuyksiköstä, kuin omasta pikku bändistä". Tarviiko sanoa muuta? Sillä on hieman idealistinen ja ruusunpunainen kuva perhe-elämästä. Ehkö meillä kaikilla oli ennen.... Mut käsi pystyyn, kuin moni teistä 2-3 lapsen äideistä on heti aamulla jo et "seikkailemään oma pikku bändi, jihaa, hauskaa pidetään".

No minä tietty. Paitsi et tänä aamuna ajattelin, et olispa jo kello kolme, et pääsis lasten kanssa ensin Mäkkiin syömään ja sit siskon ja lasten kanssa leffaan katsomaan Itse ilkimystä. "Saisko nää välitunnit skipata"?

Mut seikkailua edessä on. 




3 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Olen itsekin miettinyt tässä vuosien aikana, miten hauska tämä blogimaailma on. Olen löytänyt monta sellaista blogia, joiden kirjoituksia odotan "kuin kuuta nousemaan", jotta taas voi lukea, miten sillä toisella menee.
Ketään en ole tavannut, mutta muutaman kanssa se olisi varmasti tosi mukavaa. Jatkan siis edelleen lukemista ja kaveraamista näin kommentoimalla.
Kyllähän nämä tunnit pian kuluvat ja pääsette viettämään mukavaa iltapäivää!

Taru kirjoitti...

Pinkki: Sä olet kyllä ihanuus. Mäkin olen viime päivinä miettinyt sitä, miten hauskaa meillä oli, miten hyvin synkkasi, miten sujuvasti kommentoititiin samoja (tuikitärkeitä) päivän polttavia aiheita. Onneksi politiikka jäi väliin.

Ja niin: sä olet kyllä yhtä blogisi kanssa. Kaikki eivät ole, mutta sä olet. Minun (ja muiden) onnekseni!

Ja tästä päästään aasin siltana Paolaan.

Mä mietin jo Paolan aikaisemman haastattelun kommenttia: Olen ollut kolme kertaa elämässäni rakastunut. En pysty ihmissuhteissa kompromisseihin. Kun on nähnyt auringon, ei enää halua tyytyä kuuhun.

Toisaalta mä ihailen tota idealistisuutta mutta eikö elämässä joudu (jokainen) tekemään jonkinasteisia kompromisseja? En tiedä, voin toki olla väärässäkin.

Kohti uusia seikkailuja!

P kirjoitti...

Sari, eikö tosiaan ole jännää, miten joidenkin päivityksiä odottaa ihan hulluna. Mikö siinä toisten ihmisten arjessa niin viehättää?

Elisa, mä luin saman Paolan haastiksea ja mietin tasan sitä samaa. Mä ne vaan tajua mitä se tarkoittaa tolla. Mä luen sen niin, et se ei vaan tajua et parisuhteet muuttuu "tavallisiksi" huikean alun jälkeen. Elämä on tavallista. Ihmiset on tavallisia. Maailman mahtavimmat ihmiset ja suhteet muuttuu tavallisiksi.