tiistai 2. huhtikuuta 2013

Puhutaanpa mun laihuudesta

Tai ehkä olisi rehellisempää puhua "laihuudesta". Mutta kyllä, yhtäkkiä olen kutistunut. Yhdessä yössä. Olen ekstaasissa tai vähintäänkin hyvin iloinen.
Kokonaismiinus on 8 kiloa, mutta neljä siitä on kadonnut viimeisen kuukauden aikana, mutta iso rysäys senttejä on lähtenyt viikon sisällä. Eilen aamulla jostain syystä intouduin mittaamaan kriittiset paikkani ja hämmästyin. Äkkiä kaivoin kaapista makkarankuorifarkut ja sujahdin niihin sillai suihkaisemalla. Viime sovituksella niksautin rintalastani. Puoli vuotta sitten sain vedettyä ne polviin asti.
 Eniten senttejä tietysti lähtenyt sieltä ei niin kriittisestä paikasta eli vyötäröstä. Kymmenen senttiä.

No se siitä. Jatketaan elämää. Senttien vähennystä muulta. Eli lähinnä menojen pienennystä edessä, taas ja aina vaan. Vaihteeksi hajosi kodinkone. Tiskisellainen tällä kertaa. Ahdistus. Mä tiedän, et on isoja perheitä, joissa tiskataan käsin, mutta kun mä en halua. Ja jos ei halua ei ole pakko. Mutta karmaisevan ketuttavaa hankkia taas tuollainen suurehko lasku.

Miten meni täällä pääsiäinen? No huonosti. Ensin sairasti esikoinen, sitten minä. Ja kun minä sairastan, niin koko maailma saa tuntea sen nahoissaan. En ole kovin kiva tyyppi kuumeisena. Nukun torkun ja huudan. Kahtena iltana menin junnun kanssa kahdeksalta nukkumaan. (se oli kivaa)

Nyt pitäisi olla virtaa, mutta ei ihan vielä ole. Luen Raakel Lignellin kirjaa ja mietin mitä söisin, mitä syöttäisin muille ja kuinka ne kauppalaskut saatiinkaan alaspäin.

Yritän keksiä myös onnellisia ajatuksia. Kun ne hihkuvat ajatukset hieman jäi sen tiskikoneen alle...

6 kommenttia:

Rillo kirjoitti...

Onnittelut kadonneista senteistä! Itsekin olen juuri käynyt hämmästelemässä omalla vaatekaapilla, mitä siellä oikein onkaan ja mitkä mahtuukaan päälle. Nostaa kyllä fiiliksiä! Mutta silti, kaventuneella uumalla se käsintiskaus ei ole yhtään sen hohdokkaampaa...

P kirjoitti...

Sanos muuta. Ei se tiskauksessa auta. Ei.
Mut onnea sullekin vaatteiden uudelleen löytymiseen.

Rva Kepponen kirjoitti...

Onneksi olkoon kadonneista kiloista ja senteistä!

Tiskaus sucks. Minä tilaisin heti uuden ja kärsisin sitten laskun.

P kirjoitti...

Jep täytyy mennä kaupoille PIAN. Vasta vajaa yksi pvä tiskausta takana ja kamalaa on.

Ja kiitos

Elisa kirjoitti...

Arki on lyönyt sua nyt kumivasaralla. Hajonnut tiskikone just sucks!

SUURI Onnitteluhalaus kuitenkin kadonneista kiloista! Elämässä tapahtuu hyviä asioita :)

marikan polut kirjoitti...

voi tiskikone minkäs teit!
nyt rupeet tarjoilemaan kaiken ruuan sellaisen revityn ruisleivän päältä niin että voitte ruuan päätteeksi syödä lautaset. On edes vähän vähemmän tiskiä :)