tiistai 20. marraskuuta 2012

Voi tyhmyys

Selkään sietäisi saada. Minun siis. Äsken tajusin miten järkyttäviä mä ajattelen itsestäni. Mietin äsken mitä mun tuttu saattais vastata yhdelle uudelle tutulle kysyttäessä millainen tyyppi mä olen. "Ihan kiva, muttei mikään älykkö". Siis kuin IDIOOTTI mä voin olla. Miksi mä ajattelen tollasia. Itsestäni. Enhän mä kenestäkään muustakaan mieti mikä älykkyysosamäärä niillä on. Voi luoja. Karmeaa elää itsensä kanssa, jos se itse on tälläinen arvosteleva hyypiö! Pahempaa tämä olis vain, jos tosiaan muista puhuisin samalla tavalla.

Hitto! On mulla itseni kanssa tekemistä.

Tajusin myös mistä tämä ajatus lähti. Tämä oikea tuttu on ihan oikea uranainen, menestynyt sellainen. Uusi tuttukin kuuluu tähän elämässä menestyneiden kastiin.
Ja minä poden siis alemmuuskompleksia. Selvästi.
 Ja sitten taas ihan aikuisten oikeasti. Mä en pidä uraa tai hyvää työtä ainoana elämän, hyvän elämän, mittarina. Mä arvostan oikeasti eniten ihmisiä, jotka elää hyvää, tasapainoista elämää, oman näköistä elämää. Ihan sama mitä ne tekee.
MIKSI minä siis poden alemmuuskompleksia noiden menestyjien rinnalla? (jos en niitä sen enempiä tunne)
 Mur ja argh! Niin kovaa vauhtia menossa kohti zeniä ja sitten törmään tällaiseen ajattelluun omassa päässä. Paremmin melkein kestäisin arvostelun, jos se tulis joltakulta muulta. Sille jollekulle muulle osaisin sanoa kuinka paljon arvostan oman elämäni leppoisuutta ja tasapainoa ja oman työn merkittävyyttä.

Hesarissa oli hauska juttu sunnuntaina aiheesta työn ja perhe-elämän yhdistäminen erilaisissa perheissä. Yksi perhe tarvitsi sekä mummoa, että päiväkotia ja kodinhoitajaa!!! Miehelle nauroin, et ilman mua se tarvitsis samanlaisen lauman.
Ja äkäisenä mietin, miten sitten niiden oletetaan pärjäävän, joilla ei ole samanlaista turvaverkkoa tai RAHAA ton kaiken avun hankkimiseen.

Oliko tän kaiken järjestäminen näin hankalaa vielä parikyt vuotta sitten? Vai onko työt ja työajat muuttuneet haastavammaksi?



6 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Mun on pakko kommentoida tuohon jälkimäiseen osioon, että ajat on muuttuneet, mutta työajat ei välttämättä.

Mun lähipiirin otoksessa noin 30 vuotta sitten osa äideistäkin oli töissä, mutta niiden lapset olikin sitten itsekseen kotona. Myös esimerkiksi sellaisina päivinä, kun ne oli kipeitä tms. Sitten vaan kerran päivässä soitettiin, että kuinka sujuu. Ja Isät oli enempi niitä uratykkejä, joiden pillin mukaan koko perhepaletti pyöri. Mun miehen isä ei tainnut koskaan olla kotona siihen aikaan kun lapset oli hereillä, paitsi viikonloppuisin. Silloin ei ollut mitään mahdollisuutta (ainakaan miehen) ilmoittaa työnantajalle, että mun tarttis lähteä, kun meidän Petterillä on jalkapalloharkat. Illat saattoivat erilaisissa tilaisuuksissa venyä vaikka kuinka myöhään ja palavereja pidettiin ihan millaisiin aikoihin tahansa. Nyt sentään on olemassa jotkut yleisesti hyväksytyt työajat, melkein työssä kuin työssä.

Monissa perheissä saatettiin käyttää myös esim lastenhoito- ja kodinhoitoapuna sellaisia alle minimipalkan toimivia tätejä, joiden elämäntehtävä tuntui olevan muiden huushollien hoito. Nyt siivous maksaa jotain 150 egee per kerta noin kärjistäen.

Kyllä mekin tarvittaisiin ainakin se päiväkoti, mielellään mummokin joskus (mutta kun ovat toisella puolen Suomea) ja ottaisin kyllä myös siivousapua joskus ulkopuoliselta. Nyt mä makaan täällä kotona kuin raato työpäivän jäljiltä, enkä pysty oikein kykenemään edes siihen läsnäoloon.

Mikähän mun pointti oikein oli? Hukkui tässä matkan varrella. :)

Ja älä, hyvä nainen, aliarvioi itseäsi!!!!!

P kirjoitti...

Joo mäkin tartten sen päiväkodin. Musta oli vaan niin kiehtovaa et sen perheen yksi lapsi oli päiväkodissa, yksi kotona mummon kanssa ja sit niillä kävi kotiapulainenkin. Sanonko että kadehdin ? :)
Kaikilla ihmisillä pitäis olla apukädet jonkun määrän viikossa. Ihan lakisääteisesti. Saako tilata? Mä melkein joka päivä symppaan kaikkia "oikeissa" töissä käyviä, joilla on KAIKKI kotihommat odottamassa illalla. Mä lyön hanskat tiskiin siinä viiden aikaan. Teen siis ruoan mutta loppupäivänä en tee mitään ellei huvita. Ja mietin kaikkia niitä, jotka aloittaa sen toisen työpäivän mitä vapaa-ajaksi kutsutaan. Olette idoleita. Ja siksikin mietin miksi työssäkäyviä naisia syyllistetään ja pidetään itsekkäinä sikoina. Siis mitä itsekästä tossa on???

Rva Kepponen kirjoitti...

Mies tekee noin 50 tuntia viikossa töitä ja työmatkaan menee yli 10 tuntia viikossa. Mulla menee reilut 45t viikossa. Työrästit puretaan tarvittaessa öisin.

Sitten yritämme vielä hiukan harrastaa. Viikon ainoa vapaapäivä on sunnuntai. Varsinaista vapaa-aikaa arki-iltaisin on noin tunti, ellei ole pahaa kotityösumaa.

Meillä on käytössä päivähoito ja siivouspalvelu. Tarvitsisimme vielä sen kodinhoitaja/babysitterin. Muistelen kaiholla Aasiassa asumaani jaksoa, jolloin meillä kävi kodinhoitaja yhtenä päivänä viikossa. Kertaakaan en pessyt pyykkiä enkä silittänyt mitään. Ruokaa ostin, mutta kaikki muut tarvikkeet hoiti kodinhoitaja.

Arki toimisi, jos olisin erittäin kotityö orientoitunut. Aina jos jaksan valmistella ruokia etukäteen listan kanssa ja siivota heti kaikki jäljet, homma pysyy hanskassa. Muta mä olen mukavuudenhaluinen taivaanrannanmaalari ja tuo kaikki vaatii minulta ponnistelua. Niinpä välillä homma lässähtää täysin.

Huomattavasti pienemmällä työmäärällä toki pääsisin, jos olisin kotona. Helsingissä suurinosa asukkaista tarvitsee kahden tulot asumisen ja liikkumisen kalleuden takia. Meidät molempien työpaikat ovat niin rajussa murroksessa, että pakko yrittää jaksaa niin kauan kuin töitä on. Aikaisemmin mies jopa kehotti, että minä voisin jäädä kotiin jos saisin eropaketin työnantajalta. Nyt kun miehen oma duuni on ollut monta kertaa vaakalaudalla, niin mies on alkanut sanoa "älä vaan ota vapaaehtoista eropakettia". Meidän perhe veti tänä vuonna 4 YT:t. Ja ensi vuonna jatketaan aivan varmasti taas.

Mutta mä sanoisin, että meno on osittain koventunut rajusti. Kunnon perheenäidin pitää ostaa luomua, kierrättää ja tehdä kotiruokaa. Pitää pitää omasta kunnostaa huolta ja urheilla. Sitten pitäisi vielä näyttää hyvältä, käydä kampaajalla, ripsihuollossa ja laitattamassa kynnet. Pitää pukeutua hyvin. SItten pitää kuljettaa lapset soittotunnille, fudikseen, balettiin, kuviskerhoon etc. Ja toki tavata omia ystäviään ja mielellään vielä pörrätä kaupungilla. Ja lukea Hesari, Kauppalehti ja joku ulkoimainen sanomalehti. Eikä pidä täysin unohtaa sivistää itseään kirjoilla ja muulla kulttuurilla.

Katja kirjoitti...

Omilla ajatuksillaan voi oikeasti muuttaa elämänsä, mutta se ei ole ainakaan aluksi aina niin helppoa. Varsinkaan niitä negatiivisia ajatuksia ei omasta itsestään saa pois inhoamalla niitä. Niin ne vain lisääntyvät pahimmassa tapauksessa (kuten tiedämme vetovoiman laista ym) Mutta mahtava juttu on, että tunnistat tuon itsessäsi ja ymmärrät, että kyse on sinun ajatuksistasi, ei siitä mitä oikeasti olet tai mitä edes omat arvosi ovat. Olet jo mielestäni pitkällä ymmärtäessäsi tämän:) !
Mitäs jos osoittaisit sitä äidillistä lempeyttäsi (jota niin taitavasti annat omille ja myös muiden lapsille) myös hieman itsellesi, varsinkin sille puolelle sinussa, joka potee "alemmuuskompleksia menestyjien rinnalla" ja on vihainen siitä? Juttelisit sille myötätuntoisesti ja rakkaudella. Ehkä se puoli sinusta haluaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, jotta voit sitten jatkaa eteen päin matkaasi kohti zeniä.

;) Armollista loppuviikkoa!

Elisa kirjoitti...

Tyttö, sinä olet tähti! Nyt lukemaan VOIMA kirjaa, ja imemään lisää zeniä keuhkoihin.

Mut ymmärrän hyvin noi fiilikset varsinkin kun mut on juuri haukuttu maan rakoon ex-appiukon toimesta! Hurraa kaikki vanhat hämähäkin seittiset ukkelit jotka ovat sitä mieltä, että nainen kuuluu nyrkin ja hellan väliin (koska sinne ne kuuluivat 60 luvulla).

Puss!

Fredrika Johnson kirjoitti...

Heiii, täällähän sinä olet. Mukavaa että löysin sinut lopulta. Ja tekstiin, on ollut aika uskomatonta olla koko syksy kotona ja ehtiä harrastaa, liikkua, opiskella virkeänä jne. Haastaa muuttumaan ja muuttamaan omaa rytmiä. Pelkäsin, että vain siivoan koko syksyn mutta olen huomannut että vähemmilläkin kotitöillä selviää :)Iloa arkeen ja koiranpentuelämään!