Mulla olisi tänään 22. hääpäivä.
Viikko on ollut aika hyvä. Talossa ihan positiivinen säpinä pienten kanssa, olen käynyt työnohjauksessa ja päässyt kampaajalle. Olen myös joka päivä harrastanut kotiliikuntaa. Eilen illalla kuntopyöräilin yllättävän kauan, tein vatsoja ja heiluttelin kahvakuulaa. Jos en aiemmin sanonut, niin sanon, että mun jäykät polvet ei ole enää jäykät polvet. Toi kuntopyöräily on öljynnyt vanhan naisen nivelet.
Ruokailu on tällä viikolla ollut mulle haaste. Mä en millään jaksa tehdä itselleni ruokaa ja kaikki ruoka on tyhmää. EN ole edes himonuudeleita jaksanut tehdä, koska en vaan jaksa. Eikö se riitä että muut tyypit ruokkii? Toki voi ihmetellä että miksi meillä syödään kahta-kolmea ruokaa. Miksi meillä ei tehdä ruokaa joka sopii meille kaikille? Tai miksi minä en halua syödä muiden kanssa samaa ruokaa?
Tällä viikolla olen miettinyt sitä, että jos lähipiirissä on esim eroja, niin ihminen usein arvostaa omaa suhdettaan enemmän. Tai mun tapauksessa joskus kadehtii muiden eroja :D
Mun hyvällä ystävällä muutti lapset pois viime viikolla. Tämän viikon hän siis aloitti elämänsä yksin elävänä aikuisena, mikä on jotenkin mullekin kova pala. He olivat tosi tiukka kolmikko, eikä ystävällä ole ollut tässä mitään miesystäviä, kun hänelle on lapset ja työ riittäneet. Nyt on uusi alku!
Mä eläydyn tähän niin vahvasti, että olen intoa täynnä kun saan vielä elää kotona asuvien lasten kanssa. Keskimmäiselle just sanoin etten missään tapauksessa ole ajamassa häntä pois kotoa ennen aikojaan.
Poikaan liittyen. Hänellä on hauska tapa tulla mun luokse että "ÄITI!!, mulla on asiaa." Lähes aina sanon että Kyllä, kyllä minä sinua rakastan. Tällä viikolla hän sanoi siihen että "Tiedän ja samoin". Meinasin alkaa itkemään.
Toinen paikka missä meinasin alkaa itkemään ja sainkin kyyneleet silmään, on kampaajalla. Mun kampaaja on mun ikäinen nainen, jolla on krooninen syöpä ja etäispesäkkeitä joita ei voi leikata. Hän iloisesti totesi että "onneksi en täytä kuuttakymmentä", kun oli naureskellut että hän on aina saanut jonkun ison vaivan kun täyttänyt tasaisia. Sitten hän vaan jatkoi, että fakta on ettei hän tosiaan niin kauaa elä, ellei joku ihme tapahdu. Hän suhtautuu asiaan tosi rauhallisesti eikä ole yhtään traaginen. Ihailen kovin.
Tässä kun syvälliseksi heittäytyy niin voisi sanoa, että yksi ihminen miettii miten viettää lopun elämänsä ja toinen miettii miten viettää lopun elämänsä nyt tyhjässä pesässä. Toinen on hankkiutunut jo eroon kaikesta turhasta ja toinen saa miettiä mitä haluaa elämässä säilyttää ja mitä uudistaa.
Hyvää perjantaita!
3 kommenttia:
Et sä oo vanha! <3
Ja jee öljytyille polville. Liikunta siis oikeasti auttaa. Mä huomaan sen vaikutuksen päähän, mutta en juuri muualle. Ehkä siks kun on niin satunnaista ja extemporeeta.
Helmi nainen, no en ole vanha mutta kohta 52 ja tässä vaiheessa näemmä alkaa kaikkia jumeja ja kolotuksia. Mutta hauska huomata et just työ pyöräily tosiaan sopii polville. Mun toinen jalka ei tykkää kävelystä mutta pyöräilyn kestää hyvin. Mä taas en huomaa päälle mitään hyötyä ;D
Sun tapa kirjoittaa on niin ihana 💗 Se tapa, miten poukkoilet aiheesta toiseen (ja tämä oli siis kehu) ja silti pidät tarinan kasassa, on niin ihailtavaa. Ja hei, sun uusi tukka näytti ihan mahtavalta (mun mielestä se vanhakin oli kyllä ihana, nimim. "maailman suorimman ja jäykimmän tukan omaava nainen"). Kivaa viikonloppua, pus! 💗
Lähetä kommentti