Tässä on taas ollut kaikkea ja silti ei mitään. Olen miettinyt mun blogin missiota ja sehän on inhorealismi. Tässä viime ajat olen vaan ollut lähinnä stressaantunut ja huolissani taloudesta ja etenkin sähköstä. En ole täällä sitten viitsinyt koko ajan valitella, mutta en osaa hihkua mitään ilosanomaakaan.
Tänään asiat meni parempaan suuntaan eli sain lisää töitä. Uskallan taas hetken hengittää rennosti. Mutta ei, en uskalla lähteä shoppaamaan yhtään mitään koska tulevaisuus.
Jännästi stressistä tulee motivaatio näihin talousjuttuihin, jotka aiemminkin oli pinnalla. Vähän yli saattanut mennä välillä. Viikonloppuna ostettiin eväitä pojalle koristurnaukseen. Jotain siinä kitisin, että "minä ostan isäviikolla laadi daa." Yhtäkkiä hokasin että kyseessä oli n 15 euron ostokset. Että tähän on tultu, jos noin pikkuraha saa stressaamaan. Samalla syyllä en mennyt vesijuoksemaan viikonloppuna, vaikka olin vapaa. Kun eihän nyt voi maksaa 6,80 jostain pulikoinnista. Tänään vähän harmittelen, koska nyt loppui vapaat tähän kuin seinään. Et jos jouluna pari päivää on vapaata seuraavan kerran :) Mutta en valita. Stressi on pahempaa, kuin kiinni olo.
Pakko tuo sähköjuttu kuitenkin vielä kertoa. Ystäväni tuosta naapurista joutuu tekemään uuden sähkösopparin. Hinta 7 kertaistuu! Talven sähkölaskut tulee olemaan vähintään 700 e kuussa, jos tulee kylmä. Että jku syy mulle on siihen, että yritän säästää ensi vuotta varten.
Olen myös täällä oivaltanut taas muita asioita. Liikaa hokenut sitä "mulla ei ole elämää"-mantraa ja alkanut uskoa siihen. Sitten tajusin, että minähän vain vertaan elämääni muiden elämään, jotka elävät eri tavalla, vauhdikkaammin. Että se vertailu on typerää, koska ennen ennenkään elänyt juuri sen kummemmin. Aina mä olen kotona viihtynyt enkä jatkuvasti pörrännyt eri menoissa.
Liittyykö tämä ei ole elämää-juttu eniten sitten siihen, etten deittaile? Ehkä niin, mikä sekin on tyhmää, koska en sitäkään halua. Eli ehkä mä vertaan itseäni ja elämääni siihen vuoden 2015-2016 tyyppiin, joka oli ehkä hieman liiankin vauhdikas. Ehkä salaa pilkkaan itseäni itselleni, tästä uudesta nössöminusta. Ja vieraammille tekisi mieli huutaa että "mun sisällä elää villiminä, trust me."
4 kommenttia:
Vertailu on myös vertailua siihen, mitä tiedät muitten elämistä. Eihän niistä näe kuin vain osan, loppu on jonkinlaista omaa kuvitelmaa, että miten asiast menevät.
Tässä meidän iässä, ne joilla on vielä lapsia kotona, ovat harvoin mitään kovia menemään. Koti ja perhe vievät aikaa, ja toipuminen vie aikaa. Vaikka olen ehkä sieltä menevämmästä päästä itse, niin kyllä mulla arkinen työviikko on sellainen, että teen töitä ja olen kotona. Viikottaiseksi tarkoitettu vesijuoksu vaatii erityistä ponnistelua joka kerta.
Nyt kun on taas töissä, sitä on aika väsy kaikesta uudesta, enkä ole todellakaan jaksanut tehdä mitään ylimääräistä ja super kivaa. Ei kiva, mutta nyt on näin.
Mä niin tiedän, että sun sisällä on villiminä. Se tulee ulos, kun se on tarkoitettu. Que sera, sera.
rva Kepponen, toi on ihan totta. Sitä tosiaan vertaa juuri siihen mitä tietää ja näkee. JA kaikkihan ei näy. Ihan kuin mun elämä saattaa somessa näyttäytyä kovin pieneltä, niin ei se ihan niin ole, vaikka välillä niin luulenkin.
Taru, joo olen kyllä tajunnut ja huomannut sen, ettei työssäkäyvät niin hirveästi mitään etenkään arkisin jaksa.
Mä huomaan sortuvani vertailuun, vaikka ihan hyvin pitäisi tietää, ettei somessa näy juuri mitään, pikku pala jonkun elämästä vaan! Tätä oon koettanut kovasti itsestäni kitkeä.
Omaakin somekäyttäytymistä mietin. Mulle vaan on jotenkin luontaista laittaa niitä kivoja ja kauniita asioita esiin. Sit ne kököt ja muu miinusmerkkinen tekee sen, etten halua laittaa yhtään mitään. Tästä saattais joku saada käsityksen, että mulla on aina kaikki ihanaa ja hyvin :)
Sähköasia hirvittää todella.
Lähetä kommentti