Projektit seisoo osa 2

Keksin selityksen sille, miksi ne projektit ei vaan etene. No tietenkin se esikoisen muutto lykkää kaikkea. Olen päättänyt vallata poikien huoneesta esikoiselta jäävän kaapin. Sinne lykkään esim kaikki takit ja liian pitkät vaatteet. Kyllä, liian pitkät. Sinne joutuu myös pari (kymmentä) tavoitevaatetta. Pahoin pelkään, että kaikki mun vaatteet on kohta tavoitevaatteita. Joku lihomiskausi käynnissä. Kirosana. No joka tapauksessa. Vaatehuoneeseen saa jäädä vain käyttövaatteet. 

En ole nähnyt esikoistani toviin montaakaan minuuttia viikkoihin. Se on ollut isällään, jossa talo ollut tyhjänä plus tyttöystävällään viettää aikaa. Saattaa olla etten heti huomaa kenenkään muuttaneen minnekään. Viikon kuluttua on se päivä!

Syömisen ja lihomisen lisäksi, heinäkuu ollut kyllä aika kiva. Olen aktivoitunut tapaamaan ihmisiä eri tavalla kuin aiemmin. Nähnyt kolmea tosi vanhaa ystävää, joita en ollut aikoihin tavannut. On mahtavaa, kun on ystäviä vuosien takaa, joiden kanssa voi jatkaa siitä mihin on jäänyt. Sai taas huomata, että somesta ei voi päätellä, miten ihmisillä elämässä menee ja mitä heille oikeasti kuuluu. 

Mutta some!!!! Ilman somea en tuntisi Kinttupolku-Marikaa. Me näimme viikko sitten livenä ihan ensimmäistä kertaa. Oli kerrassaan mahtavaa tavata joku jonka tuntee muttei ole nähnyt. Voi samantien puhua ASIOISTA, eikä tarvitse tutustella hiljaa ja höpistä säästä. 

Marika oli ihan Marika, juurikin niin ihana ja rauhallisen viisas kuin blogissaankin. Vähän petyin, kun puheessa ei näkynyt suluissa olevat, pienellä kirjoitetut viisaudet, mutta muuten oli varsin tuttua ja kivaa ja kiinnostavaa. 

Mitäs muuta mä olen tehnyt? Lukenut pääasiassa. Mulla on aivan järkyttävä kirjapino lukemattomia kirjoja odottamassa hyllyssä. Ostan ihan koko ajan lisää, vaikka entisetkin on lukematta. Mutta onko mitään ihanampaa, kuin tieto lukemista odottavista kirjoista?

Ja kun jokaiseen tunnetilaan on kuitenkin eri kirjansa. Talvella luin paljon Camilla Läckbergin kirjoja, ja haalin niitä kirpparilta. Sit yhtäkkiä kyllästyin. Lukemattomia on hyllyssä ainakin neljä. Et milloin iskee dekkari-into taas. 

Suurimmalla innolla luen tällä hetkellä kirjoja, joissa naiselle tapahtuu jotain (hirveää) jonka jälkeen hän aloittaa uuden elämän jossain. Joo ehkä vähän lapsellista ja naivia, mutta mä niin rakastan lukea niitä. Haluan uskoa, että minäkin voisin muuttaa esimerkiksi Englannin Cornwalliin ja alkaa leipoa focaccioita ja yhtäkkiä olenkin leipuri, joka elättää itsensä focaccioilla ja siinä ohessa tietenkin pidän neulekerhokahvilaa ja sitä kauttaa saan uusia ihania ystäviä ja kohta on keittiön suuren pöydän ääressä hirmuisesti ihmisiä ilakoimassa. 

(Että montas vuotta mä täytänkään kohta?)