Halusin vain tulla leuhkimaan sillä, että olen jo viikon pitänyt kirjaa menoista pilkun tarkkaan. Meinasin jo jättää touhun neljäntenä päivänä, kun järkytyin siitä paljonko mulla palaa rahaa kaikkeen. Olen joka kerta jättänyt kirjanpidon noissa kohdissa, nyt pakotin itseni jatkamaan. Viime viikko oli näemmö katastrofi, mutta nytpä pääsen haastamaan itseni ja parantamaan tulosta roimasti.
Ruokaa ei tarvitse ostaa kyllä enempää. Mulla on jo yli viikon tarpeet kaapissa. Huraa.
Tänään maanantailta jäänyttä chili con carnea, loppuviikon vaihtoehdot ovat intialainen ruoka purkista (madras), pekonipasta, tonnikalavuoka, itsetehdyt nugetit, hornetit, kanawok.
Eli TÄLLÄ viikolla mun budjetti (jota mulla ei vielä ole) ei ylity yhtään. NIIN!
Viikon sisällä olen jotain juttuja ostanut pojan uuteen tulevaan kotiin. Kattila ja vedenkeitin. (kirppari, 7e)
Niin ja naapurilta ostan sängyn poikien huoneeseen, koska ihan ihan kohta voin luopua kerrossängystä, koska se eikoinen lähtee.
Sanoinko jo, että esikoinen muuttaa kuukauden kuluttua. Kyynel. Veljekset on onnessaan, koska saavat jakaa tuon huoneen kahtia, kun ei tarvitse mahtua kolmen roikaleen enää samaan tilaan. Niin vaan kaikki muuttuu.
Tänään on muuten paras päivä ikinä. Mun esikoinen on tyttöystävällään tän viikon ja kutsui mut sinne kahville. MUT! Se tai ne haluaa mut kylään! MUT!
Hitsi noi on mulle niin rakkaita.
Kinttupolku-Marika mainitsi tänään aikovansa raivata vaatekaapin. Muistaakseni mä yritin itseni lisäksi muita patistaa siihen juttuun ja Marika RYHTYY toimiin. Olenko itse aloittanut? (En)
Tän viikon plan:
lue
raivaa
jumppaa
etsi itsesi
5 kommenttia:
niin no, voihan sitä aikoa kaikenlaista.. :)
Tähän mennessä olen: lukenut, plarannut nettiä, laittanut ruokaa, plarannut lisää nettiä ja otin voita jääkaapista kun aion leipoa pullaa.
Mutta oonko tehnyt yhtään mitään edes lähellä vaatekaappia? Juuei.
Apua, sun esikoinen muuttaa.
toivomis/pelkäämis-dilemma:
Mä toivon, että mun kaikki pojat muuttaisivat pian pois, että saisin edes joskus olla rauhassa. Mä pelkään, että ne ei kuitenkaan muuta, vaan jäävät roikkumaan nurkkiin liian pitkäksi aikaa. Eniten mä kuitenkin pelkään sitä, että pojat muuttavat liian pian pois. Eihä sitä edes tiedä, että mitä pitäisi toivoa.
Kepposelle semmoista, että kyllä siinä vaiheessa kun lapsukaiset ovat muuttoiässä, on sitä kyllä siihen ihan valmis. Ja kyllä ne lapsukaiset itsekin alkavat jossain vaiheessa olla sitä mieltä :)
Pahinta oli kun esikoinen lähti inttiin: kaks ekaa viikkoa. Sen jälkeen on tasaiseen tahtiin helpottanut.
Mä pelkään vain sitä, että koko sakki palaa joskus kertarykäisyllä takaisin.
Ei sekään olisi paha jos välillä joku kävisi täällä, mutta että kaikki kerralla 😜
Noiden poislähtö on maailman ristiriitaisin asia. Ensin oot ihan etä wuhuu ja jippii ja sitten itket päälle. Ja sit se olo vaihtelee päivästä ja tilanteesta toiseen. Ja se huoli. Ja se, että osaa lyödä itseään näpeille, etei puutu liikaa (tai yhtään). Ja hyväksyy niiden puuhat. Ja ja ja ja...
Mut hei, kiitos potkusta! SUN postauksen innoittamana mä siivosin vaatekaapin!
Snif tuolle esikoisen muutolle ja toisaalta hurray. Eiks ole ihana huomata, että niiden siivet kantaa ja voit olla ylpeä itsestäsi?
Lähetä kommentti