perjantai 1. helmikuuta 2019

Muistikirjaunohdus

Miksi oi miksi mä en ikinä muista käyttää mun ihanaa muistikirjaa? Mulla on ollut eilen ja tänään monta asiaa, joista blogata, mutta nyt en niitä muista.(muistikirja!!) Ärsyttävää. Koska ihan varmaan ne oli kiinnostavia ajatuksia, joita te olisitte mietiskelleet ja jakaneet sosiaalisessa mediassa otsikolla "Lukekaa tää, ajattelemisen aihetta. Elämä saattaa muuttua".

Nyt joudutte tyytymään mun ja poikien uuteen suosikkiruokaan. Tonnikalanuudelisalaattiin.

2 pussia pikanuudeleita kypsennetään mausteineen. Kylmien nuudeleiden joukkoon pilkotaan suippopaprika, puolikas kurkku, purkki tonnikalaa ja raejuustoa. Päälle sweet chili saucea. Keskiviikon kulho loppui sekunnissa. Esikoinen teki sitä itselleen illalla iltapalaksi eilen. Syötyään kaksi iltaa fetasalaattia. Pitääkö olla huolissaan 17-vuotiaan pojan salaatti-iltapalasta. ( EI)

Oksennustautinen on jo semi kunnossa. Asia selvisi, kun poika aamulla kysyi saako hän imuroida.
Herkut ei vielä kiinnosta, eikä oikein ruokakaan, mutta onneksi kotityöt ja viikkoraha sentään.

Mua kiinnostaa lähinnä herkut. En tiedä miksi. Koko viikko mennyt leivän tai jonkun sellaisen voimia ja kyytipoikana suklaata. Ärsyttävää. Tänään söin sentään kanasalaattia päivällä. Jospa se oikea linja taas löytyy sieltä. Mistä sieltä?

Illalla saatamme viettää nostalgia hetken poikien kanssa ja katsoa jonkun lapsuuden suosikkileffan tyyliin Toy story. Pojat keskiviikona pemisti dvd-levyjä ja hehkutti muistoja joistain tärkeistä leffoista. Poikien äidt saattaa muistaa Bionickle-leffat esim.
Vähän poppareita ja hauskaa perheleffaa tiedossa siis. (Tai sit mä katson This is us tallennuksilta.

Iloa viikonloppuun joka mulla on arki!

Jk. Olen tolaltani, koska mun idoli Laura Friman julkaisi erotiedotteen eilen instassa. Nonni, kaikki eroo. (Paitsi Rva Kinttupolku ja Rva Kepponen)

4 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

No voin mä jostain erota, noin ihan vaan huvikseni.
Vaikka kissaliitosta, kunnen vie kissoja näyttelyihin.
Tai polkupyöräkerhosta.
Täytyy vähän miettiä...

Rva Kepponen kirjoitti...

Hra Kepponen täytti juuri 48v. Sitähän ei tiedä, vaikka hänelle iskee ihan hirveä viidenkympinkriisi ja Hra Kepponen siirtyy Tinderiin vikittelemään kaksikymppisiä neitoja ja joudan laittamaan hänet ulkoruokintaan ;)

Mulle vuosittaisen erojännitys-ahdistusnäytelmän järjestää työnantaja. Nyt näyttäisi siltä, että tiimistä lähtee 20%. Puolitoista kuukautta pitää kitua, ennenkuin saan tietää, että osuuko lappu omaan kouraan vai ei. Näiden vuosittaisten erokuvioiden jälkeen en jaksa erota mistään - en edes kirjakerhosta ;)

Taru kirjoitti...

Mä olen uumoillut Lauran eroa jo tovin. Lauran pettämisestä on huhuttu jo pitkään....

Ja kiitos mainiosta reseptivinkistä <3<3

P kirjoitti...

Marika, älä eroa mistään. Ole sä se joka on lopullisen uskollinen valinnoilleen!!!

Rva Kepponen, tuskaista olla yt:ssä vähän väliä. Voimia koettelemukseen taas.
JA niin, miks mäkään en saa erottua kirjakerhosta, vaikken koskaan enää mitään tilaa.

Taru, mistä ihmeestä olen noita huhuja lukenut kun ei ole mun silmiin osunut. Mä olen päässäni oottanut niiden eroa kun jostain syystä aatellut heidän olevan niin erilaisia :D :D Perustuu mihin? Siihen, etten ole miehen suusta kuullut sanaa?