Viikon inspiroivimmat

Katsoin eilen Yle areenasta Jenny+ ohjelman jakson Tavara on uusi läski. Se oli taas aika kiinnostava katsaus hamstraamiseen.
Se mikä kiinnosti eniten, oli yksi mimmi, jonka koti oli hyvin minimalistinen. Kaikki tavarat oli varmastikin Konmaritettu. Vaatteita oli todella vähän ja ne kaikki oli siististi henkareissa. Mustia ja raidallisia vaatteita tais olla kaikki.
Ajatus on kiehtova, että vaatekaapissa kaikki sopis yhteen. Mutta en näe, että musta sellainen tulee.

Trendissä oli hyvä juttu hiustaiteilija ja stailisti Meri Milashista. Hän pukeutuu todella hauskasti ja värikkäästi. Haluaa omista vaatteistaan aina Vau-efektin. Niin minäkin haluaisin. Mutta tänäänkin olen pukeutunut mukavuussyistä mustiin juoksuhousuihin, mustaan tunikaan ja harmaaseen neuleeseen. Ei vauta sitten yhtään.

Toinen inspiraatio tuli Anna Perhon kolumnista. Hänkin rakastaa kirjaa Naiset, joita ajattelen öisin. (Kaikki kehuu kirjaa, erityisesti Rouva Kinttupolku kirjoitti kirjasta innostavasti. Mutta en ole lukenut. En uskalla. Entä jos olen taas moukka., joka ei kirjaa tajua tai siitä yhtään piittaa.)
No mutta Perho siis alkoi miettiä omaa listaa ihmisistä, jotka innostavat.
Se vois sopia mulle. Lista inspiroivista "voimaeläimistä", eli ihmisistä, jollaiseksi tahtoisi. Tai saada ainakin osan piirteistä itselleen.

Muut Itsenäisyyspäivän ajatuksista liittyy työhön. Mulle tuli eilen uusivanha lapsi tänne joukon jatkoksi. Mä olin innoissani, kun sain puhelun aamulla. Erityisen kivalta tuntuu, kun lapsen äiti toivoo, että lapsi pääsee meille.
Ihan iloisesti lapsi meille tulikin. Muisti vielä meidät kaikki nimeltä ja oma huonekin löytyi heti. Eli mikäs tässä ollessa taas jättiperheenä.

Mies ei varmaankaan ole intoa täynnä tästä lauman kasvusta. :D Siis muksuista pitää, mutta se, että mun vapaa-aika vaan vähenee ja vähenee, ei taida olla hyvä juttu meidän kannalta. Olen tainnut ennenkin sanoa vuosien aikana, että mun elämäntavalla ei juuri parisuhteelle liikoja anneta.
Mutta mulle perhe ja työ on ykkönen ja tässä ne yhdistyy näppärästi.

Työni ja isäni ansiosta pääsin eilen katsomaan 9-luokkalaisen Itsenäisyyspäiväjuhlaa, jossa pojalla oli iso rooli. Olin niin niin ylpeä nuorukaisesta. Ihan itku meinas päästä.
Se, että ilmoitin pojan tammikuussa alkavaan nuortenteatteri-juttuun tais olla nappivalintojen nappivalinta.

Mulla oli ainakin kolme inspistä, kun aloitin tän kirjoituksen, mutta kun pari kertaa joutunut keskeyttämään ja mm.pelaamaan kuopuksen kanssa korttia (sä et ikinä tee meidän kanssa mitään), niin unohdin mistä olin innostunut.
Ehkä ne palaa myöhemmin.

Hyvää pyhäpäivää itse kullekin. Ottakaa rauhallisesti.