Silläkin voi olla asian kanssa tekemistä, että mä vieläkin NUKUN hyvin. (Käyttääkö muut aktiivisuusmittaria vain seuratakseen uniaan, ei liikkumisiaan. Mua kiinnostaa vain se.)
Sekin auttaa, kun kyläilee rakkaalla siskolla ja juttelee kunnolla pitkästä aikaa. Molemmat oltiin keveitä ja iloisia kyläilyn jälkeen, koska selvitettiin kaikki "ongelmat" ja huolet. Alkaen lasten opiskeluista ja päättyen Jemenin tilanteeseen.
Sitten kun kaikkialta kuulee juttui tyhmistä ihmisistä ja etenkin pahoista ikävistä ihmisistä, niin taas muistaa, että kaikki on hyvin ja ei ole kiva olla kermapersevalittaja. (Vaikka sekin on välillä kivaa ja tervehdyttävää ja aiheuttaa sopivaa vertaistukikeskustelua)
Eilen kuulin pönttöpää exästä, jolle tuntuu omat lapset olevan vain velvollisuus, ei ilo. Esikoiselle sanoin, että on se luojan lykky, että hällä on kiva ihana isä ja äiti. Esikoinen oli samaa mieltä. Sanoi, että kaveritkin puhuu kuin kivat rennot vanhemmat hällä on. Mä uteliaistuin heti, et mitä rentoa meissä on nuorten mielestä. "No se kun ei oo esim kotiintuloaikoja liiemmin". Kysyin et kai tiedät että meillä ei HYVÄLLä ole kotiintuloaikoja eikä siksi, että ollaan huonoja välinpitämättömiä vanhempia. Kyllä se tiesi. Tietää, että tämä on luottamusjuttu. Tiedän ettei ole pahoilla teillä, niin siksi saa olla vapaampi.
Itseasiassa joku vuosi sitten mä enemmänkin huolestuin siitä, et teini on aina himassa ja patistelin sitä olemaan nuoriso. Sit kun poissaolot lisääntyi, olin lähinnä huojentunut siitä, ja kyselin hämmentyneenä että jokosätulit, jos ovi kävi klo 22. Naurunaama!
Tänään on se kiva sijaisperherekrypäivä, jonne meen jutteleen. Esikoinen ja sen frendi tulee hoitamaan taaperoa. Yllätyin siitä, että poikapuolinen kaverikin haluaa tulla. Heistä molemmista taapero on hauska tyyppi! Miettikää, vapaaehtoista lapsenhoitoa!!
Esikoinen tekee myös ruoan heille ja ostin joulutorttuaineksetkin, koska niitäkin tykkää tehdä. Näin on kasvatettu poika, joka selviää lastenhoidosta ja ruoanlaitosta yhtä aikaa.
Yleensä pidän näitä hyviä juttuja tuurilla saaduiksi, mutta nyt taidan ottaa osan kiitoksista omaan piikkiin. Jos sallitte?
Tuleva miniä voi ehkä olla aika kiitollinen. Hymiö!
Huh. Aika creepyä. Löysin vanhoja luonnoksia täältä. Vanhoja, vuosien takaa.
esim 1. Joulukuu/2013
Tänään olen kateellinen "kaikkien" muiden ihanista siisteistä kauniista kodeista, "kaikkien" muiden herkullisista ja luovista päivällisistä, "kaikkien" muiden pikkujouluista ja mistäs vielä. Jotain varmaan tulee mieleen kun oikein kaivan.
Mun elämä on ihanaa (on on), mutta arkista ja sotkuista ja jauhelihakastikkeista. Huoh!
Esim 2. Kesäkuu/2014
Sitä vaan, että ei mun elämässä paljon mikään muutu :D
Esim 2. Kesäkuu/2014
Ilmeisesti sairastan taisteluväsymystä. Viikko on ollut suurelta osin raskas. Ei fyysisesti, mutta henkisesti. Aika matelee, tuntuu tylsältä, aamulla makaan sängyssä ja lasken kuinka monta tuntia iltaan.
Illalla lasken minuutteja iltarauhaan ja viinilasilliseen.
Toinen lomaviikko ei siis ollut niin ihana kuin ensimmäinen. Ensimmäinenkin oli sikäli raskas, että mies oli koko viikon poissa. Tälläkin viikolla mies on ollut yhden illan kotona. YHDEN! Oli haaveissa tavata ystävä kaupungissa ja eilen olisi ollut Elisan synttärisyömingit. Mutta pääsinkö minnekään? No en.
Arvatkaa onko ihanaa, kun mies vihdoin aloittaa loman ja aloittaa Suomessa asumisen. Naurettavan liikkuvainen tuo siippani kyllä on. Tulee huomenna kotiin, juo kahvia ja heti sen jälkeen haluaa, et mennään mökille yhdeksi yöksi. Yhdeksi. Sitten tullaankin kotiin pesemään pyykkiä ja pakkaamaan kamoja. Jos mä saisin päättää, niin en ehkä haluais pakata ja reissata ja en jälkeen pakata ja reissata. Mut minkäs teet, mulla on vierivä kivi miehenä.
Ja vitsi mulla olis ikävystyttävää jos mun mies olis "perusmies", joka käy töissä ja viettää kaikki illat kotona. Oikeesti en kestäis.
Tällä viikolla kaikki vapaahetket olen juossut kylillä. Tehnyt pikavisiittejä kavereille puhumassa pikana kaikki tärkeät jutut. (mun kavereilla kaikilla on nyt tärkeitä juttuja, mulla ei niinkään) Pikavisiiteillä vastaan lukuisiin puheluihin: saat mennä kaverille, et saa ottaa keksiä, ei ole mun ongelma jos sulla ei ole tekemistä...
Sitä vaan, että ei mun elämässä paljon mikään muutu :D
5 kommenttia:
<3
respect kotihommelinuorisolle! Kelpais mulle miniäksi /vävyksi heti :)
Ja respect rennolle vanhemmuudelle myös. Se on myös mun mantra ollut tässä teinivaiheessa.
On helppoa olla rento vanhempi, kun nuoriso on lähtökohtaisesti fiksua ja luotettavaa. (siksi mä en uskalla antaa kenellekään kasvatusohjeita, mun nuoret ovat liian helppoja)
Tunnistan ja tunnustan tuon kateuden muiden siisteistä ja sisutuksellisista kodeista. Mulla on itselläni paha taipumus luoda kasoja. Olen luultavasti talouden suurin kaaoksenaiheuttaja.
Ja tunnistan ja tunnustan myös tuon jonkinasteisen urautumisen. Selasin taannoin omia vanhoja jo julkaistuja blogikirjoituksiani: mikään ei ole muuttunut, paitsi lapset ovat kasvaneet ja en ole ihan niin väsynyt kuin ennen. Muuten kynnän samaa uraa aina vaan.
Ihana kokkaava, leipova, lastenhoitaja esikoinen 👍 todellakin otat credittiä kasvatustyöstä
Marika, niin, meillä taitaa olla aika helppoa joten rentous helpompaa. Toisaalta ajattelen, että jos on rento ja luottaa nuoreen eikä pidä vankina, niin sekin auttaa. Mut enhän mä oikeasti tiedä.
Nyt olen sitä mieltä, että mun kotonaolokin auttaa. KOska olen aina saatavilla niin tulee aika paljon juteltua.
Mä olen kanssa kasaihminen ja teen paljon erilaisia sotkujuttuja ympäri kotia. Mä hetkittäin haluan olla minimalisti ja heittää kamaa pois ja pitää loput piilossa, mutten osaa kuitenkaan.
Eikö ole jännä kuinka mikään ei tosiaan muutu elämässä. Samat jutut pyörii mutta välilä tuntuu että se on uudenlaista vanhaa.
Rva Kepponen, mä hetken osaan ottaa crediittiä, mutta kyllä mulla taitaa oikeasti vahingossa olla noin huippu nuori. ELLEI se johdu siitä, että jo 2,5 vuotiaana jätin sen paistamaan jauhelihaa, kun vaihdoin veljen vaippaa. JA otin sen mukaan lihapullien tekoo kun oli ehkä 1,5 v. AAttele, jos se onkin se!!
Lähetä kommentti