lauantai 23. joulukuuta 2017

Omituinen juttu ja jouluilo

Tämä tapahtuu joka vuosi ja silti se yllättää. Juuri kun alkaa tämä yltäkylläisyydenaika, niin mä elän hillitysti. Syön terveellisesti ja kevyesti, syön suklaata hyvinkin kohtuudella. Mikä tää juttu on?

Tänään syönyt lehtikaalia yms kanan kanssa lounaaksi. Illalla samaa. (Koska kana syötävä pois ennen joulua)
Kaapissa on yhdeksän suklaarasiaa, mutta tässä mä kahvittelen ihan vaan kahvilla. Ei suklaata kyytipoikana.

Eilen miehen lapset oli kylässä ja vaikka suklaata oli pöydässä, niin söin vain jokusen.
Olenko mä joku joulukapinallinen?

Olen ollut poikki ja stressaantunut ja haaveillut vain olemisesta. Tänään olen saanut olla!!! Olemme hoitomuksun kanssa kahden. Ja silloin tyttö vain leikkii rauhassa, kjn ei tarvitse huomiosta kilpailla.
Kello on vasta 13.00 ja olen jo lähes löysänrento. Aamulla käytiin kaupassa ostamassa pari puuttuvaa juttua plus eksän lahja.
Olen pessyt pyyhkeitä ja lakanoita. Pakannut muutaman lahjan. Tehnyt ruokaa. Maksanut kaikki laskut, vaikka eräpäivä on vasta ensi viikolla!!!!
Ladannut kaikki sovellukset puhelimeen, joka tuli korjaamolta. Yrittänyt lukea uusinta Trendiä. Vahdin kinkkua, jota yritän paistaa täydelliseksi.

Tää on tällaista hidasta puuhailua ja alan jo kaivata äksöniä. Onneksi sitä ei ole tiedossa.
Loppupäivän luen, katson Netflixin joululeffat, pilkon huomiset juurekset ja perunat. Saunon ja lakkaan kynnet.
Juon kaksi lasia viiniä.

Huomenna on aatto ja kaikki se ilo!
Nyt se jopa tuntuu siltä, kun olen saanut olla muutaman tunnin yksin.

Jos joku mies lukee tätä niin tässä lahjavinkki: antakaa vaimojen olla joskus yksin! Yksin kotona.

5 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Täällä avautuu hetkeksi kanssa Netflix ja Crown.

Huh. Hyvä mä reipas nainen. Joulu saa tulla.

Nanni kirjoitti...

Ihanaa kun olet saanut rennon letkeästi valmistautua jouluun. OIkein ihanaa joulua. Joo ja itsekin olen tällä hetkellä yksin kotona ja kerrankin mulla ei ole edes enää mitään tekemistä. Voi tällaista edes olla?

Rva Kepponen kirjoitti...

Muutama tunti omaa aikaa tekee niin hyvää. Minä toivon, että aattoiltana, kun ruuat on syöty ja vähäiset lahjat jaettu voi kömpiä sänkyyn lukemaan jotain suklaarasian kanssa.

Ihanaa joulua!

Helmi Nainen kirjoitti...

Kuulostaa ihanan onnelliselta ja toiveikkaalta. Toivottavasti toteutui myös :)
Joulukapinallinen! Sä voisit kehittää siitä itellesi jonkun the jutun;)

P kirjoitti...

Taru. Netflix auttaa aina. Crownia en oo muuten katsonut...

Nanni. Eikö oo outoa kun ei oo tekemistä? Yllättävän vaikeaa olla. Ja niin ihanaa.

Rva kepponen. Kunpa olisit saanut suklaarasian kanssa mennä lukemaan petiin.

Helmi nainen. Joskus on helppoa olla toiveikas. Nyt ollu siinä haasteita. Mut jee. Oli kivaaaaa.
Mä taidan kehittää jonkun kapinallistoiminnan tulevaisuuteenkin.