Mä keksin itselleni uuden työn. Työ tai ehkä suojatyöpaikka.
Jos alan leipoa sämppylöitä ja korvapuuusteja jonkun neljä tuntia päivässä. Eikö se riittäis? Muun ajan luen ja kävelen ja paimennan omia simasuitani.
Jos joku tarvitsee leipojaa, täällä olen.
Eilen ilmestyi Gloria ja siinä oleva Minna Haapkylän haastattelu oli mun mielestä huikean hyvä. Kiinnostavan kolauttava.
"Olin ajatellut, että menen näissä samoissa kuuvioissa hautaan asti. Yhtäkkiä minulla olikin rohkeutta ajatella, etten jää tähän, koska koin eämäni ahdistavaksi ja kahlitsevaksi".
"En olisi uskaltanut tehdä rajuja muutoksia elämääni aikaisemmin. Se ei kuulunut täydelliseen minääni, joka ei ikinä tehnyt virhearvioita".
En usko, että vain ydinperhemalli tekee lapsista onnellisia. Vanhemmat saattavat tukahduttaa lasten takia paljon omia haaveitaan ja tarpeitaan".
"Naiselle tapahtuu jotain nelikymppisenä, hormonaalisestikin. Monet tekevät isojakin ratkaisuja."
"Huomaan, että pelkään parisuhteessa arjen rutiineja. En halua mitään tavallista, koska arki ja latteus tuhoavat suhteen. Uskon tasapainottevani loppuelämäni miettiessäni, mitkä arjen rutiiinit ovat suhteen kuolemaksi ja mitkä vahvistavat".
"Nyt en halua tietää tulevaisuudesta tai suunnitella sitä liikaa. Elän tässä. En etene laput silmillä ajatellen, että kestetään tässä nyt, koska joskus on ehkä kivaa."
Kauheasti heräsi ajatuksia. JA EI, en räydy parisuhdekriisissä tai missään. Ei ole eroa ovella.
Ehkä haluan eron itsestäni tai löytää uuden itseni. Löytää uuden tavan olla, kangistumatta kaavoihin ja siihen "näin kuuluu olla" juttuun. Avoimempi ja mitä muuta huuhaa-kliseetä nyt keksin vielä.
Jotain
1 kommentti:
Mä olen aika varma, että avain sun onneen on se, että löydän sen oman juttusi ja uskallat aina silloin tällöin olla terveesti itsekäs.
Ja jos ei tiedä, mitä tehdä, ei kannata tehdä mitään. Se on aikalisän paikka. Vastaus löytyy kyllä – sitten kun on valmis kuuntelemaan.
Lähetä kommentti