sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Joku joka rokkaa

Koska aina välillä pitää valittaa, eikä esimerkiksi puhua laihdutuksesta, niin nyt valitan. Aiheena on: Mulla ei ole omaa tilaa mun omassa kodissa.
Ahistaa. Taas lauantai-iltana tajusin, etten mahdu enää omaan kotiini. Joka paikassa on kauheesti sakkia, meluisaa tai hiljaista, ihan sama, mutta mä en mahdu minnekään.
 Haluan OMAN huoneen, jossa on minä ja nojatuoli ja kirjat ja telkkari.

Siis oikeasti kuin ärsyttävää on, et jos vaikka haluis katsoa telkkarista Vain elämää uusintoja, niin yhdessä telkkarissa pauhaa jääkiekko ja toisessa telkkarissa xbox-lätkä. Ja minne mä mahdun.

Istun siis iltojakin keittiössä, toivoakseni yksin. Mutta viini ja kirja keittiössä on kyllä ihan eri juttu kuin jossain muualla.

Se, että päivisin istun aina keittiössä enkä olkkarissa on sitten toinen juttu. Mä en vaan osaa olla olkkarissa päivällä. Istun keittiössä ja juon kahvia. Kavereitakaan en osaa kestitä muualla kuin keittiössä. Ne raukat!

Mutta edelliseen, mun perhe on maailman paras ja hurjan rakas, mutta voisko ne olla jossain muualla joskus kuin mun lähellä, tilaa viemässä.

Pari yötä sitten heräsin hiestä märkänä. Kaksi v oli selässä kiinni ja seiska v mahassa kiinni. Päätin laittaa pään jalkopäähän. Heräsin kun seiska v. istui sängyssä ja sanoi "saispa vanhat hyvät ajat takaisin, jolloin äidin pää oli mun vieressä".
Nauratti vielä aamullakin.

Esikoinen on ollut mussukka. Se aloittaa aamun leipomalla ja lopettaa päivän leipomalla. Saadaan paljon sämpylöitä. Tänään koira sai pellillisen brownieta. Perhana kävi tempasemassa kaikki. Ja tuota paholaista valitettavasti se suklaa tapa. Mur.

Keskimmäisen bestis muutti meille asumaan viikoksi. Mukavaa ollut. Se pitää kaikki hyvällä tuulella. Etenkin keskimmäisen. Ja hoitomuksu palvoo poikaa. Juoksee perässä huutamassa ota syliin.
 Nauratti muuten hieman rouva H., tuon ottolapsen äiti. Toi poikansa meille ja kertoi antaneensa lapselle karkkipäivä rahat. Hetken mietittyään kysyi olisko pitänt tuoda ruokaa tullessaan. Sanoin et eiköhän meiltä  löydy. "No hyvä, niin ajattelinkin". Ja sit hän lähti. Ok, mä en todellakaan ole ottamassa maksua pojan meillä asumisesta, mutta aika pokalla se lykkää lapsen täysihoitoon. Mä samalla pokalla annan mun vanhempien elättää mun poikia mökillä.
Edelleenkään en tarkoita, että maksua tai mitään kaipaan, mutta hämmästelen tota pokkaa, jota mulla ei olis.
Ehkä mä saan tuliaiseksi jonkun Kanaria paidan tai lasiesineen :D Veikkaan jälkimmäistä.

Niin, kun valittamaan ryhdyin, niin kerronppa mun mustasukkaisuuskriisistäkin. Mä ihan aikuisten oikeasti olen mustis esikoiselle, joka joka välissä tekee miehen kanssa jotain. Nykyään harva se viikko käyvät lätkää katsomassa. Poljen jalkaa ja kiljun, et mun kanssa kukaan ei tee mitään. Byhyy. olen hylkiö. MIKSI mua ei viedä minneen.
Mies rauhallisesti sanoo,  et meillä on tuo hoitolapsi ja minnes me se laitetaan sitten. Pöh. Huono selitys. MÄ haluan treffejä.
Uhkasin taas koko perhettä avioerolla, kun kerran mun kanssa ei olla. Isoimmat ravistelee päätään, et äiti on seko. No niin on, ja ylpeä siitä.

Tänään mulla oli vapaapäivä. Aamulla kävin kävelyllä kaverin kanssa, sitten vein esikon treeneihin, menin salatupakalle toisen kaverin kanssa, kävin kotona hakemassa lapset, haettiin esikko, mentiin mun vanhemmille syömään, tulin kotiin, kävin kävelyllä, katsoin kun esikko leipoi ja AH, nyt on yksi nukkumassa, toinen menossa. Tunti ja kaikki nukkuu ja mä pääsen Greyn anatomian pariin. Ehkä vielä yksi syyllistävä tekstari miehelle (hitto kun se on ulkoisilla mailla viiden tähden hotellissa)  ja sit  nukkumaan. (Enkä mä oikeesti syyllistäviä tekstareita harrasta)

Ensi viikolla haaveilen olevani taas uusi ihminen. Joku joka rokkaa, mitä mä sillä ikinä tarkoitankaan.

3 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

Minulla on samanlainen tuska oman tilan suhteen. Etenkin kun tarvitsisin pöytä- ja säilytystilaa harrastusvälineilleni. Missään ei ole kolosta mulle :( Kirjan kanssa vielä toistaikseki pystyn makoilemaan sängyllä. Mutta uusi pleikka tulee kiinni makuuhuoneen televisioon, joten rauhallinen lukupaikkakin viedään multa.

Haaveilen omasta asuntovaunusta tuossa rivarin pihassa. Voisin lukittautua sinne omaan rauhaani harrastamaan omia juttujani.

Elisa kirjoitti...

Paljon asiaa, hyvä että sait ulos! VÄLILLÄ PITÄÄ VALITTAA, niin se vaan on.
Musta sä kyllä ansaitisit OMAN huoneen! Heti! Mä linnoittaudun usein makkariin...se on mun oma pesä ;)

Ethän sä sitten rypenyt su vaikka niin sovittiin ?
Mä tein ihan täysillä ja tyylillä. Itkukirja ja kaikki.
Tänään uuteen nousuun, jookos?

Suukkoja!

Sari kirjoitti...

Kai se on meillä kaikilla äideillä tuttua tuo tuska tilan suhteen. Ei ikinä tunnu olevan sitä omaa tilaa. Tosin nyt kun kotona on viikolla vain kaksoset ja hekin jo aikuisia niin mulla on aika tavalla tilaa. Pojat pelailee omissa oloissaan ja mä saan touhuta ihan mitä tykkään. Joten TYKKÄÄN! Ja sitten on välillä ikävä sitä hälinää, jota pienet lapset ja koko perhe sai aikaan.