tiistai 11. marraskuuta 2014

Naistenlehtiviisas

Mitä fiksut naiset tekee, kun kaipaavat uutta asennetta tai virtaa päivänsä? En osaa sanoa. Minä, epä-älykäs, sen sijaan lakkaan kynnet, kun haluan uuden hyvän päivän ja ehkä jopa uuden elämän.
Kuinka helppoa ja hauskaa!

Millaista olisi olla älykäs nainen, joka ei voi esimerkiksi lukea naistenlehtiä, mainitsematta erikseen lehden olevan aivotonta hömppää?
Onneksi mä en tässäkään asiassa ole älykäs, vaan saan sanoa saavani paljon iloa ja nautintoa ja viisautta nimenomaan naistenlehdistä.
Itseasiassa mun "sivistys" tulee nimenomaan naistenlehdistä. Tässä vähän aikaa sitten tajusin, että ei se tee ketään kauhean viisaaksi tai kiinnostavaksi, että lukee Hesarista uutiset, jos koskaan ei lue mitään muuta.
Viime viikolla nauratti, kun juttelin kaverin kanssa leffasarjasta, jota oli lastensa kanssa katsonut. Kaverilla ei ollut aavistustakaan, että ne leffat oli ISO juttu joku aika sitten ja KAIKKI tiesi ne. Hän ei ollut kuullutkaan. Kyseessä oli Twilight. Tän samaisen ystävän kanssa emme koskaan voi puhua mistään telkkariohjelmasta, näyttelijästä, laulajasta, kirjasta tai musiikista, koska ihan oikeasti, hän ei ole kuullut niistä mitään.
Vähän sama kuin mun kanssa yrittäis käydä keskustelua vaikka jostain historiallisesta tapahtumasta.

Eli asian ydin on se, että lakkasin välittämättä siitä, etten ole älykkö. Olen naistenlehtiviisas.



7 kommenttia:

Sari kirjoitti...

En minä väittäisi naistenlehtien olevan aivotonta hömppää. Kyllä niissä on paljon ihan asiaakin. Sellaisessa muodossa, että se kiinnostaa naisia.
Jokainen lukee sitä mistä itse pitää. Onneksi meillä on valinnan varaa.

Tuula kirjoitti...

Naistenlehdethän ovat täynnä fiksua asiaa (okei, osa on aika hömppää, tai sisältää suorastaan virheellistä tietoa - näin kuulin The Murulta, joka on guru esim. kuntoiluun liittyvistä asioista ja taannoin hiiltyi jossain lehdessä olleestä treenijutusta, joka oli ihan päin peetä kuulemma).

Mä en ikinä tiedä mitään telkkariohjelmista. Yhtä pihalla kuin kuin tuo mainitsemasi kaveri :D Mulla ei oo minkäänlaista tallenninta edes, vain halpis-dvd, jolla muksut voi katsoa kirjastosta lainattuja leffoja. Olen vissiin historiallinen jäänne jostain vhs-kaudelta...

TiinaJ kirjoitti...

Hesarissakin on välillä hömppää ja jopa virheellistä tietoa. Ehkä on hyvä tiedostaa, että kaikki mitä lukee ei välttämättä pidä aina paikkansa vaan voi olla puutaheinää. Hömppä on hyvästä, mutta niin on fakta-tietokin. Me Naiset-lehti naurattaa mua aina uudestaan (tilaan siis sitä) kansikuvajutuillaan. Milloin kukakin ilmoittaa avoimesti olevansa vapaa/ilman miestä/juuri eronnut/valmis parisuhteeseen. Iso deitti-ilmoitus ;-)

Rva Kepponen kirjoitti...

Hömppä ja ylipäänsä viihde tekee hyvää.

Silti joudun toteamaan, että vastustan naistenlehtien yksiulotteista naiskuvaa ja ennenkaikkea naisten elinkaarta 1) Näin saat itsellesi miehen 2) Näin olet täydellinen perheenäiti 3) Näin taistelet seksuaalisen vetovoimasi säilyttämiseksi 4) Siirry johonkin vanhusten lehteen

marikan polut kirjoitti...

hömppä kannattaa; kaiken viisauteni olen hankkinut hömppäkirjoista. (en yliopistolta, niin kuin joku saattaisi luulla)

Mutta telkkarista, leffoista ja musasta olen vielä enempi ulkona kuin tuo ystäväsi.
En tiedä mistään mitään.
Mutta olen oppinut nyökyttelemään sujuvasti ja näyttämään siltä että tiedän. (opin semmoisesta kirjasta kun "näin keskustelet älykkäästi kirjoista joita et ole lukenut")

Taru kirjoitti...

Vastalause täältä toiselta älyköltä! Ei naisten lehdet ole välttämättä mitään hömppää, kyllä siellä on fiksujakin juttuja.

Listasin juuri tänään parhausasioista elämässä ja nyt keksin yhden: NAISTENlehdet.

Omaa listaasi odotellessa ;) (se on varmasti huikee...)

P kirjoitti...

Kyllä, lehdet on parisuhdeilmoituksia. Aika kätevää itseasiassa. Osin äärettömän naureettavaa.