tiistai 12. marraskuuta 2013

Jääkautta ja lymfaa (ja kanaa ja papuja)

Niin on vaihtelevaa elämää täällä, ettei sanat riitä kuvaamaan.
 Mies tulee ja menee. Lapsia tulee ja menee. Kriisejä tulee ja menee. Uhuh!

Aloitetaan tärkeimmistä. Mä syön koko ajan kanapihvejä ja vihreitä papuja. Täydellinen hurahdus. Vielä ei kyllästytä. Mut ehkä vähän outoa syödä samaa ruokaa joka päivä tai jopa kahdesti päivässä.
 Liikuntaa ei ole ihan niin paljon kuin haluaisin johtuen ajan puutteesta. Eilen kuitenkin laiton pienimmät nukkumaan ja isoimmat vahtimaan nukkuvia ja kävin koiran ja ystävän kanssa reippaalla lenkillä. Hyvä fiilis tuli. Tänään varmaan uusiksi. Onneksi pienimmät menee aikaisin nukkumaan, niin tämä on mahdollista.

Koiramme, suuri Houdini, on tuottanut päänsärkyä. Se kun ei osaa oikein olla yksin "ihmisiksi" niin jouduimme hankkimaan sille häkin yksinolon ajaksi. Yksinhän se joutuu olemaan ajassa vähän, pisimmillään kolme h, et häkitetä kovin paljoa. NO, se osaa tulla sieltä pois. Maanantaina sain itkukohtauksen, viisituntisen, kun se tuli häkistä, jossa on kaksi salpaa ja kaksi munalukkoa!!!! Levittänyt täällä hieman tyhjiä pulljoa, silpunnut pari palapeliä ja syönyt multa kahdet kengät. Viikonloppuna söi myös kahdet mun kengät juuri samalla tavalla karattuaan. Mulla on tällä hetkellä kumisaappaat, talvikengät, tennarit ja lenkkarit. Ei muita kenkiä :)  (Brandos????)

Raivon ja itkun vallassa kirjoitin kiroilumeilin "koira-asiantuntijakamulle", jolla on meidän koiran sisko. Se sanoi et heidänkin koira on häkissä, joka on kiinni nippusiteillä. :) Ja rauhoitteli ja lohdutti ja neuvoi aloittamaan jääkauden. Viikkoon koira ilman mitään huomiota. Kas, eilen aloitettu jääkausi tekee jo jotain. Koira on jo hieman muuttunut. Kilttihän se on ja kuulemma ikäisekseen rauhallinen, mutta nyt miehen lähdön jälkeen se on alkanut yrittään päästä niskan päälle. No ei hitto pääse. Pojatkin sain suostumaan tähän huomioimattomuuteen. Koville ottaa, mutta ovat sitkeitä. Tänään jo hieman säälittää koira joka menee itsekseen surkenan näköisenä häkkiin makaamaan. (Tulkintaa vaan, tiedän. Kyllä se siellä häkissä aina on huvikseenkin ollut)

No se koirasta.

 Eilen olin elämäni ekaa kertaa lymfaterapiassa. Kaveri on suositellut sitä, epäilee et mun jalat kerää nestettä. Yritin olla realisti, mutta silti salaa petyin, kun tänään mulla on ihan tavalliset jalat. :D  Kiva kokemus silti. Ja menen uudestaan.
Samaan aikaan kun makasin siinä lymfassa, niin  mulle tehtiin pikainen manikyyri. Luksusta oli se.
 Luksusta on myös se, et yksi tuttu osti multa itkuhälyttimen ja kysyi et haluanko et hän maksaa sen lastenhoidolla. No halusin. Eilen siis vein pienimmät hälle hoitoon niin pari tuntia sitten sain käyttää näihin kotirouva-aktiviteetteihin.

Tota tarvitsen enemmän. Vaikka elämä ei ole radikaalisti muuttunut, niin pakko se on myöntää, että helpompaakin vois olla, kuin olla viiden lapsen ja koiran yh... Onneksi kaikki näistä on aika kivoja. Mutta maanantaina tosiaan sain hermarin koiran takia ja sen lisäksi todellisuus tästä uudesta elämästä iski päin näköä. Mies oli juuri lähtenyt vajaan kahden vrk.n kotona olon jälkeen. Kohta tulee taas muutamaksi päiväksi ja lähtee taas,,,, Et tätäkö tämä tulee olemaan.
 Mietin mikä tässä on erona siihen , että olis vaan yh? Et onko liioittelua valittaa ja kärsiä? Kunnes kaveri sanoi järkevästi, että aina elämämuutos väsyttää, oli se mikä vaan. Ja sitten kun siihen tottuu, niin ei enää väsytä. Että turha verrata omaa tilannetta esim. monta vuotta yksinhuoltajana eläneeseen. Kyllä niilläkin oli alussa vaikeampaa. Lohdutti!

Et tällaista täällä. Jos olitte miettineet.

Iloa päivään!

3 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Kyllä tuo viikko yh:na oleminenkin on raskasta, mutta siihen tottuu. Sen jälkeen paluu normaaliinkin ottaa aikansa.
Meilläkin koira on hieman koettanut päästä pomoksi kun mies on reissuhommissa, mutta on onneksi uskonut sanasta, eikä ole tarvinnut jääkautta pitää. En nimittäin pystyisi siihen millään. Maanantai-iltaisin yrittää aina vähän pomotella, mutta kyllä se siitä taas rauhoittuu.

Rva Kepponen kirjoitti...

Ystäväsi on kyllä oikeassa, että elämänmuutokseen sopeutuminen vie aikaa ja voimia.

On sulla aika porukka siellä, kun lapsia on 5.

Jos olisit yh, niin sitten sinulla ei ole kuitenkaan sitä toista ajoittain jakamassa kotia, joku jolle voi kuitenkin soittaa/tekstata kertoa kuulumiset ja pyytää mielipidettä asiaan kuin asiaan. Jota kuitenkin kiinnostaa 101% että miten kotona voidaan ja mitä siellä tapahtuu, vaikka ei olekaan itse paikalla.

Aikamoinen kahlesankari tuo teidän koira. Kyllä olisit ansainnut uusia kenkiä. Voisi kuitenkin olla parempi yrittää ensin saada koira jättämään kengät rauhaan. Sepäs vasta jurppisi kun koira söisi kaikki uudet kengät.

Tsemppiä arkeen!

Elisa kirjoitti...

Yh on raskasta, ei sitä käy kieltäminen ja miksi edes pitäisi? Mä olen ainakin hemmetin ylpeä itsestäni, ainakin välillä. Mahtavaa, että sait vapaa-aikaa, way to go Pinkki!! Useimmiten on oikein huolehtia ensin omista tarpeistaan, että voi paremmin auttaa muita. Tsemiä!