Päivän oivallukset

 Olin eilen kaverini kanssa mielettömän hyvällä kirpputorilla Hyvinkäällä. Kaksi tuntia vierähti tavarataivaassa. Illalla tuli kotona puuhailtua ja järjesteltyä ja syy oli kuvan maljakko. Miten voi innostua niin paljon uuden maljakon takia? Tuntuu kuin koko koti pitäisi pyörittää ympäri, koska maljakko.

Pienestä voi saada suuren ilon. 

Eilen oli siis energiaa vaikka kuinka ja tänään sitten en ole päässyt edes sohvalta ylös. Ihan loputtoman väsynyt. Onneksi illan ohjelma on rento eli ystävän kanssa leffaan katsomaan Bridget Jones. Odotan ihan hirveästi. Tykkäsin nimittäin tuosta kirjasta aika lailla. 

Mut olen tänään miettinyt outoa suhdetta rahaan. Mua ahdisti taas se, kuinka paljon LIIKAA tässä kuussa on mennyt rahaa ruokaan ja bensaan. Mulla on satanen enää taloustilillä ja kuu vasta vähän yli puolen välin. 

Mutta se outo ajatus on siis se, että kuvittelen itseni köyhäksi. Et oikeasti ei ole rahaa. Kun se nyt ei ole todellinen tilanne ollenkaan. Tässä tapauksessa olen vain ylioptimistisesti siirtänyt vähemmän rahaa taloustilille kuin normaalisti. Et relaa nyt vain. 

Ja samaiseen rahaan miettien haluaisin itseeni samaa "itsekkyyttä" ja rentoutta kuin yksi ystäväni. Hän todellakin osaa panostaa itseensä ja jos rahat loppuu, niin tuleehan sitä lisää lopulta. Ei elä pelossa ja ankeassa nuukuudessa. 

Voisin siis ottaa tästä oppia ja leffan lisäksi mennä jopa kahvilaan 😀

Tossa oli vain palanen vitsiä. 

Ryhdistäytyminen puolitiessä

 Otsikko kertoo kaiken. Ihan taas niin muuttunut et ole, kuin toivoin. Pilatesta tehnyt kerran :D Yhden kaapin sisällön kävin läpi ja iso kassillinen meni tavaraa roskikseen. Se sentään on jotain.

Moni ihminen instakuplassani on muuttamassa ja sen myötä konkreettisesti tajuaa, miten järkky homma mun olisi muuttaa, jos en saa tavaramäärää hallintaan. Vieläkin tekemistä pään sisällä sen faktan kanssa, että tavara käyttämättömänä kaapissa on turhake, ja siitä voi luopua. Ja jos sitä ei saa kaupaksi, niin sit vaan kiertoon muuten vain. Joo, miljoona kertaa tätä miettinyt ja kirjoittanut ja toivon joskus innostuvani omista puheistani. 

Tänään viimeksi puhuin siitä, että olisi kiva, jos edes olisi mitään sanottavaa, innostavasta puhumattakaan. Olen viime aikoina  lukenut Hanna Himangan ja Eeva Kolun uutiskirjeitä ja itkenyt katreuden kyyneliä siitä, miten hyvin ja innostavasti he kirjoittavat. Hannan parisuhteenhuoltovinkit oli niin mahtavia, että lähes aloin huoltaa suhdettani, jota minulla ei edes ole. (Ja hiukan kadun entistä itseäni, joka ei hoitanut suhdettaan ilmeisesti mitenkään)

Tänään muuten selailin vanhaa vihkoa, jossa epämääräisiä muistiinpanoja, kirjauksia kauppalaskuista, sekä listaus kuukauden perusmenoista. Alla oli haaste itselleni, että laittaisin 600 e kuussa säästöön. Siis missä todellisuudessa olen elänyt joitakin vuosia sitten? Kuinka paljon pienemmät menot mulla on ollut, jos olen edes kuvitellut säästäväni tollaisia summia. Etenkin kun mun tulot on muutaman satasen pienemmät kuin nyt. 

Eilen osui silmään taas tällainen "säästä neljän kuukauden puskuri ja laita sijoituksiin 10 prosenttia nettotuloista." Siis oikeasti kuinka moni tuollaiseen pystyy. Mä tykkään enemmän niistä vinkeistä, että säästä edes kymppi kuussa. 

Hidasta mun bloggaaminen. Olen tuon alkupätkän kirjoittanut kuukausi sitten. Ihan oikeasti, pitääkö mun suosiolla lopettaa blogi? Ajatus surettaa, koska mielikuvissani olen innoittava ja innostunut kirjoittaja. Mun luovuus on vaan ihan täysin kateissa. Arki vie mehut tai sitten olen vain jo vanha ja ikävä. 

Vinkit kehiin kiitos.