Tässä Talo ja koti-lehdessä olleessa jutussa olisi tavoitetta. Minäkin haluan vähän väliä hihkua "En kestä, miten ihana". Täällä hihkun ilosta kun bolognese kiehuu niin kirkkaissa väreissä.
Eilen kyllä hihkuin ilosta, kun ystäväni sanoi kahvittelun lomassa, että nyt siivotaan eteisen lipaston ylimmät laatikot. Hitto ne vetää tavaraa sisäänsä. Siellä oli valehtelematta ainakin kymmenen erilaista johtoa ja laturia, joista en tiedä mitä ne on, mihin ne käy ja tarvitseeko kukaan. Löysin niille uuden säilytyspaikan ja päätin että sieltä ne lentää roskiin jollei vuodessa kukaan kaipaa.
Löysin myös teippiä niin paljon ettei jouluksi tarvitse ostaa. Olisin muuten ostanut.
Huulipuniakin oli monta. Ja heijastimia. Pyörän lukkojen avaimia. Hirveästi kaikkea.
Mut nyt ne on selvitetty.
2 kommenttia:
en ole ihan varma, jaksaisinko hihkua spontaanisti seinälle ilmestyville valoneliöille. Mutta hyvä että joku jaksaa. (mun mielestä tollaisessa asenteessa on jotain pelottavan toksista. Mut ehkä jotkut ihmiset ihan oikeasti on noin positiivisia ja hereitä)
Uima-altaan pohjassa on joskus aurinkoisina päivinä (nyt kun auringonvalo vielä tulee hallin ikkunoista, kohta se ei enää iltapäivisin nouse niin ylös) tosi kaunis aaltoileva valopolku. Katselen uidessa sitä, muistelen kaikkia ihania Välimeren uimakohtia, sen meren lämpöä ja kirkkautta ja lomafiilistä, ja silloin mun tekee mieli hihkua onnesta ja ilosta ja huutaa kaikille että voinkun kaunista. Mutta en huuda kun menisi vettä henkeen. Uin vaan sitä valopolkua pitkin.
Marika, hihku uimahallissa. Hihku vaikka että VÄLIMERI!! Drinkki! Tai jotain muuta. Mielellään olisin paikalla kun teet sen :)
Lähetä kommentti