torstai 20. tammikuuta 2022

Onnistumisten suma

 Mä olen niin liekeissä siis. Missä kaikessa ehdinkään vielä onnistua?

Ensinnäkin lentoemokuuri on suoritettu. Eka päivä ja yö oli kamalia, sen jälkeen pelkkää linnunlaulua. Jopa toka aamu yllätti. Vaikka yö oli ollut huono, niin aamulla tein ne jättisuuret lumityöt meidän taloyhtiössä ennen kuin söin aamiaisen. Sen puolikkaan greipin siis. Eikä tuntunut missään. 

Tänään olen saanut syödä vapaasti, mutta olen syönyt vain turkkilaista jugua pähkinöillä, munakasta ja uunijuureksia ja kanaa. Eli näemmä vähähiilarisella mennyt. Mutta koska en ole dieetillä, niin saatan syödä sitä ruisleipää iltapalaksi. Ei kieltoja!

Suurin onnistuminen koskee kauppareissuja ja rahan käyttöä. Viikko viikolta on tullut enemmän päiviä jolloin en ole käyttänyt rahaa. Tässä kuun kolmantena viikkona rahankäyttöpäiviä on vain kolme. Ja yksi niistä on auton tankkaus.

Menot viikolla 1 on 237e, viikko 2 180 e ja viikko kolme 175e.  Mä en ole ikinä selvinnyt näin vähällä. Toki tajua olevani ihan onnekas. Jotkut joutuvat selviämään paljon vähemmällä halusivat tai eivät. Mä nyt kuitenkin vielä saan valita mitä haluamme ruoaksi syödä.

Mutta siis, mä olen kone. Otan siitä ilon irti, koska tiedän että useimmiten olen vain joku pikku laite. Ehkä nitoja. 

4 kommenttia:

Taru kirjoitti...

No kyllä oot kone, ja kaikki säästövinkit peliin - kiitos!

P kirjoitti...

Taru, kyllä ne säästövinkit on ihan vain ne, että ALÄ osta muuta kuin bensaa ja ruokaa. Suunnittele ruoat, osta kerralla mahdollisimman monen päivän safkat.

Rva Kepponen kirjoitti...

Mahtavaa! Hyvä sinä!

P kirjoitti...

Kepponen, kiitos. Mulla on välillä hyväminähetkiä :)