Aiemmassa postauksessa puhuin unelmoinnin vaikeudesta. Rouva Kepponen kysyi todella hyvän kysymyksen. Että mikä ihme siinä on niin vaikeaa?
Sitä olen tässä miettinyt. Toki mulla on pikkuhaaveita ja niitä toteutuukin tasaiseen. Ainakin koen niin. Mutta sellaiset Aarrekartta unelmat on mulle vaikeita, koska olen niin lannistavan realisti. Usein törmään kysymykseen "Mitä tekisit jollei olisi mitään rajoitteita?" ja siihenkään en pysty vastaamaan, koska en osaa olla ottamatta huomioon rajoitteita. (Naurua)
Aarrekarttahaaveilun esimerkki: haluaisin ihanan, houkuttelevan oleskelutilan terassille. Sellainen missä on seinät ja katto ja verhoja ja mattoja ja valoja ja lämmittimiä ja pehmeitä tyynyjä ja kynttilät palais ja jostain ilmestyisi itsepaahdettuja manteleita ja muita pikku naposteltavia.
Realismiversio: Kauheen kalliiksi tulis hankkia niitä sohvia ja pöytiä ja katoksia ja koska mä siellä muka viettäisin aikaa ja kuitenkin aina satais tai tuulis ja kukaan kaverikaan ei ikinä kuitenkaan ehdi tulla mun ihanalle patiolle skumpalle :D
Sitten muistutan itseäni siitä, että toivoin saavani uuden rottinkikaluston terassille ja hetikohta veljeltä sellaisen sain. Että miksi muka en saisi oleskelukeidastakin ja kuinka kallista se muka on.
Aarrekarttahaaveilu osa kaksi: Olisipa kiva viettää kaikki talvet jossain lämpimässä maassa.
Realismi: Mitä mä siellä lämpimässä maassa sitten tekisin kun perhe ja ystävät on Suomessa ja arki on samaa kaikkialla ja suihkut on muualla paskoja ja mistä mä saisin suomenkielistä luettavaa säännöllisesti. (Toi vika on tärkein)
Tollasia keloja mun päässä pyörii kun aktiivisesti yritän haaveilla. Oikeastihan ajattelen että mun elämä on monintavoin kovin hyvää ja ehkä sen salaisuus on se, että pääasiallisesti uskon, että hyviä asioita tapahtuu. Ja etenkin hauskoja. Kyllä mä useimmiten ajattelen, että huomenna voi tapahtua mitä tahansa hauskaa. Monena päivänä toki myös pitkästyn mutta...
Asiasta toiseen. Ystäväni tänään kertoi kaveristaan, joka on eronnut toista vuotta sitten, eikä ole vieläkään mennyt Tinderiin tai muuhun sovellukseen. Pohdittiin miksi se nykyaikana on jotenkin päivänselvää, että niin tehdään. Autoa ajaessani yhtäkkiä oivalsin mikä siinä hämmästytti mua eniten. Se, että eronnut ei mennyt "tarkistamaan markkina-arvoaan". Kauheeta. Niin moni varmaan tekee enkä yhtään ihmettele. Ja sitten ihailen ihmistä, joka ilmeisesti arvostaa itseään niin paljon, ettei tarvitse sovelluksista hakea tykkäyksiä. How cool!
Mä ilmeisesti tarkistin sen "arvoni" jo aikanaan, koska ihan tyytyväisenä istun sohvalla ilman kännykän swaippailua sinne tänne. Ajatuskin rasittaa. Mun Aarrekarttatoive on se, että sitten joskus, tosiaankin joskus, kun olen valmis mihinkään, niin tapaan the miehen vaikka jonkun kaverin kautta. Sillai vanhanaikaisesti. Olispa virkistävää.
3 kommenttia:
Se on vähän sama juttu meikäläisellä. Minulla onnistuu haaveilu, mutta realismi tahtoo kovin usein istua olkapäällä mutisemassa :D Tuossa the miehen löytämisessä uskon luomuun - elämän rakkain ihminen löytyy ilman deittisovelluksia <3
Mulla on ehdottomasti sama haaste unelmoinnin suhteen: joko muhun iskee arkinen pihiys tai sitten arkinen ei-se-kumminkaan-onnistu -asenne. Ikään kuin ei olis sen unelmoinnin arvoinen? Mitä se kertoo ihmisen itsetunnosta tai -tuntemuksesta?
toisaalta pystyn kyllä haaveilemaan kaikenlaisia sellaisia unelmia ja haaveita joiden en edes halua toteutuvan. Pystyn esim. ihan hyvin kuvittelemaan millainen olis mun henkilökohtainen, yksityinen unelmakoti. Ei mitään vaikeuksia. Sit pomppaavat lapset ja miehet ja ties mitkä kissaeläimet (joista kenestäkään en ole valmis luopumaan) mun haavekuvani päälle, se siitä henkilökohtaisesta unelmakodista sitten :)
Tällä hetkellä mä realismihaaveilen uudesta asunnosta, melkein niikerryn nauruun kun edes mietin sitä:
musta olis ihana asua jossain vähän lähempänä keskustaa, mulla on ihan päässäni se pienempi ja kodikkaampi asunto. Mut mihin me sit majoitetaan lapset (ja lasten-) jos ne joskus tulevat kylään? Onko meillä rahaa? Päästäänkö me ikinä eroon tästä rötisköstä? Kannattaisiko kuitenkin pysyä tässä kun se on vaivattomampaa ja edukkaampaa? Voitaisko me rempata ja sisustaa pari huonetta viihtyisämmäks? Toisaalta ne toimii nyt jo ihan siedettävästi. Ei menis rahaa. Jos vaan käännetään sohva vielä kertaalleen?
Se siitä unelmoinnista sit. Miten toi laitetaan aarrekarttaan? Kysyn vaan.
Minä haaveilen tällä hetkellä kivasta pihasta. Viime kesänä tehtiin lasiterassin siistintä ja uudelleen sisustus. Tämän kesän siistintä on jo aloitettu ja tänä kesänä nousee nuo uudet näkösuoja-aidan pätkät. Kesällä 2022 on tod näk vuorossa kasvien uusintaa. Kolmessa kesässä meillä on paranneltu piha.
Minäkin haaveilen siitä, että voisi viettää talvet etelässä. Tässä kohtaa iskee realismi. En voisi olla erossa perheestä viikkokaupalla, eikä työnantaja salli etätöitä ulkomailta. Olennaista haaveessa olisi välttyä loskalta ja huonolta keliltä ja pystyä olemaan ulkona enemmän. Noh, olen alkanut muuttamaan haavetta toiseen suuntaan. Voisisin olla 1kk loppukeväästä etätöissä Lapissa, nauttia kimaltelevista keväthangista.
Olen aikoinaan haaveillut kovasti Galapagoksen matkasta ja toteutin sen.
Mulla on haaveissa opiskella vielä joskus jotain, mutta en vielä tiedä, mitä se olisi. Siis jotain ihan muuta kuin nykyiseen alaani liittyvää.
Lähetä kommentti