Innostus saa tulla jäädäkseen

Otsikon rivien välistä voi lukea, että tuo on toive ja samaan aikaan epäusko, että näin kävisi. Aiheena siis liikunta!!!

Eilen näin instassa lapsuudenystäväni treenikuvia ja videoita. Pakahduttavan upea ikätoveri tuo ystävä. Jopa esikoiseni totesi, että onpa hyvässä kunnossa ja hyvin sälinyt, että "mahtaa sua syödä". Hahhahha.

Kirjoittelin sitten kaverini kanssa pitkään treenaamisesta ja ajankäytöstä ja ruokailuista. Hän ei uskonut ettei mulla ole aikaa. Vähän ärsytti, koska MULLA EI OLE vapaata. Salille en enää viitsi jaksa ja ehdi ja ja ja. Helppohan kaverin on huudella on kun yksin elävä ja lapseton ja seli seli taas.
Hänkin treenaa kotona Hiittejä viikottain. Ja käy porrastreenaamassa salin lisäksi.
Porras! Meillähän on nykyään aika lähellä portaat!
 Viestitin vieressä asuvalle ystävälleni, että tänään mennä porrastreenaamaan, ei vastalauseita. Laitoin miehelle viestin, et voiko hän hoitaa muksua, että pääsen treenaamaan hetkeksi. Sain vastaukseksi että tietty. (hitsi tää kysyminen on turhaan niin vaikeaa)

Illalla sit käveltiin viisi minsaa portaille, kiivettiin portaat viidesti ylös, mikä kuulostaa joidenkin korvaan säälittävältä ja omaan korvaan uroteolta. Nää ei ole mitkään megaportaat, vain 100 porrasta, mutta ihan sama. Mä rehkin! En muistakaan monta vuotta siitä on, että viimeksi sydän hakannut viimeistä päivää ja puuskuttanut henkihieverissä.

Instasta katselin @ansaivon treenivideoita ja päätin, että otan ne vihdoin käyttöön. Mm kivoja porrastreeneja kotona tehtäväksi.

Kuulen teidän mumisevan siellä, että joo joo, monesko kerta tää on kun tällasia puhut. :D

Mutta oikeasti, mun on pakko saada itseni fyysisesti parempaan kuntoon. Jospa se pääkin seuraisi mukana.