Joskus pitää olla kyllä iloinen ja onnellinen, ettei oma jälkikasvu ole perustyyppejä. Viestittelin keskimmäisen kanssa ja kyselin aikooko nähdä ketään viikonloppuna. Poika vastas että ei, koska "kaikki muut aikoo juoda kaljaa siellä ja siellä", et hän on sit kotona ja pelaa ja nukkuu. Sanoin olevani iloinen, ettei häntä dokaaminen kiinnosta. Mut pitääkö olla huolissaan, että lukiolainen EI juo?
Toivon, että hän löytäisi kavereita, joita nähdä, että olisi muitakin, jotka ei juo.
(samainen poika alkuviikosta kyseli viestitse lupaa lähteä koulusta, koska päänsärky. Puhuin puhelimessa enkä heti vastannut ja olin saanut jo monta tivausta. Oon niin liikkuttunut siitäkin ettei hän vain lähde koulusta. Noin vaan. Kun tarttee luvan. Kuin monen teini ei ole ikinä lintsannut kysyn vaan.)
Eilen nauratti kaverin varhaisteini. Poika on seiskalla ja koulu lakannut maistumasta jo tovi sitten. Poika oli jo päässyt kasvatuskeskuseluun, josta kaveri sai kirjallisen selostuksen wilman kautta. "Aion menestyä skeittaajana tai bändin jäsenenä.". Mitäpä siihen lisättävää.
Eilen keksittiin kutsua meidän entinen naapuri meille viikonloppuna yökylään ja bilettämään. Oltiin niin intona ajatuksesta, että lupasin jopa hakea hänet (tunnin ajo) et vain saadaan hänet meille,
Ja sit aamulla mulle soitettiin töistä, että olisinko valmis päivystämään viikonlopun. Siitä sain rahaa, jota tartten, mutta nyt oli pakko laittaa oma elämä ja parisuhde edelle. Tod. näk ensi viikolla olisi uusi mahis tienaamiseen. Mutta hieman joudun tekemään itseni kanssa töitä, etten hepulois. Mutta intuitiolla jos vastasin EI, niin kuunneltavahan sitä on.
Mut sanoin rahalle ei. Huhhuh.
Saat sen mistä luovut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti