Ylimitoitettu konahdus

Mun viikot jatkaa kiirehtimistään. En kyllä ymmärrä minne kaikki tunnit hupenee, päivistä puhumattakaan. Alkaa olla kauheasti kaikkea sälää pää täynnä, enkä enää tiedä mitä muistan tai unohdan. LOMA kolkuttaa, eikä yhtään liian aikaisin. Tähän havahduin viimeistään eilen, kun kieltäydyin lisälapsesta. Kysymys jo ahdisti niin, että totesin etten pysty ja kykene ja jaksa enempää yhtään mitään.

Viime viikolla hieman pimahin, mikä saattaa johtua tästä kaikesta sälän määrästä. Kuopus oli lähdössä isäviikolla turnaukseen ulkomaille. Eksän nyksä oli alkupäivän kotona ja oli iltapäivällä aikeissa heittää kuopuksen isän töihin josta sitten jatkoi matkaansa jne. No, puoli tuntia ennen kotoa lähtöä kuopus soittaa että hänellä ei ole takkia, "voitko tuoda". Olin että juu ei, päikkäriaika menossa, "hakekaan takki ohiajaessanne". Nyksä tokas taustalla ettei ehditä. Ihmettelin ääneen, että miten niin muka ei ehdi, ohi kun ajavat. Kuopus kysyi uudestaan ja rouva ärähti et hän nyt tekee töitä. Olin että VITTU ja otin muksun sängystä ja vein takin pojalle ja palasin takas päikkärihommiin.
 Kaverille vaahtosin, että seuraavalla kerralla heidän taaperonsa saa olla vaikka aamuun päiväkodissa, ei kiinnosta hakea jos pyyntö tulee.

Iltapäivällä vastasin eksän puheluun, jonka oli missannut aiemmin. (kävi ilmi että mua olis pyydetty hakeen muksu tarhasta, mutta tilanne oli jo ohi.) Sanoin miehelle että sun vaimos on yks saatanan turha paska. Kyllä, näillä sanoilla.
 Illalla vaimolta tuli seliseli-viesti (eli saanut kai jotain palautetta) ja kommentti "ei tullut mieleenkään et lähtisit tuomaan sitä takkia". Vastasin ettei tullut mieleeni lähettää lasta reissuun ilman takkia.
En kuitenkaan siinä kohtaa kiukutellut enää. Olin ihan ystävällinen.
 Mut jo, pimahin poikkeuksellisen avoimesti :D

Eilen pimahdin ystäväni puolesta. Ystäväkin aikoo opettaa poikansa ajamaan autoa ja oli kysynyt eksältään osallistuuko kuluihin, koska ei kylve rahassa. Eksä oli todennut, että hänkään ei huku rahaan ja "vien lapsen monen tonnin reissulle ensi kuussa, milloin sä olet vienyt lapset minnekään". Ystäväni sanoi, ettei ole ollut varaa edes omiin matkoihin eron jälkeen.
 Ja pahoitti mielensä.
Paskoja eksiä on kyllä. Tai paskoja vanhempia itseasiassa. Omani ei kuulu siihen kastiin, onneksi. Täytyykin taas muistaa kiittää.

Mä alan olla oman ajan tarpeessa, olenko muistanut marista. Siitä on viikkoja, kun olen viimeksi ollut iltaakaan yksin. Alkaa ärsyttää taas joka iikka, vaikka kukaan ei ole tehnyt mitään. Kaipaan vaan hiljasuutta.
Reilun viikon kuluttua lähden lasten kanssa viikoksi mökille, mikä ihanaa!!! Samaan aikaan kadehdin miestä, joka jää tänne viikoksi yksin. Kehtasi valitella. En suostunut sympatiseeraamaan, koska kadehdin. Ja tiedän kyllä, et parissa päivässä olisin jo ihan hukassa itsekseen olon kanssa. Ystäväni, joka kaipaa paljon omaa rauhaa, on hänkin ollut nyt niin kauan epäyksin, ettei edes osaa olla yksin, jos joskus pikkuhetki tulee. Tiedän mistä puhuu.

Tulipas multa nyt tekstiä. Yritän huomennakin olla näin aikaansaava.
Ihanaa torstaita!!