Kyllä voi aikuisen ihmisen elämässä olla naurettavaa "draamaa". Olen huvittunut tai huvittuneen ärtynyt.
Muistatteko kuinka Queen-leffassa kerroin itkeneeni kuin vesiputous? No, ystäväni, joka vahti taaperoa leffan ajan oli tästä huolestunut. Siis itkettyneestä ulkonäöstä. Hän oli viestinyt bestikselleni, että mikäköhän mulla on, kun olin itkenyt ja sitten vielä nukuin koko viikonlopun. Että nyt on kyllä joku vialla. Bestistä ärsyttää tällainen urkkiminen ja oli vain sanonut, että leffa liikutti mua ja sitten olin tullut kipeäksi ja siksi nukuin.
Bestikseni kertoi tämän minulle toissapäivänä. Eilen tämä toinen ystävä kertoi olevansa menossa leffaan katsomaan Queen-leffan. Viestillä kehuin leffan ja sanoin sen koskettaneen ja siksi itkin "kun olit kuulemma ollut huolissasi". Ystävä myönsi huolestuneensa, mutta "ok, hyvä jos olet kunnossa". MUTTA oli sitten hermostunut bestikselleni, koska oli kertonut minulle, että tää toinen on huolissaan.
Kysymys: Miksi hän suuttui että toinen paljasti asian? Mitä pahaa siinä on? Että huolissaan kyselee.
Mun asioista saa puhua ihan kaikessa rauhassa, mutta tää meni nyt vähän oudoksi ja ärsyttäväksi. Vielä kun ottaa huomioon, että olemme hyviä ystäviä ja jutellaan paljon, niin miksi ei voi suoraan kysyä onko kaikki ok.
Olenhan mä ollut välillä "surkea" ja synkkä, mutta se nyt on vaan mua. Kun tylsistyn niin "masennun". Ja haloo, marraskuu. Ja näistä juttelen kyllä kavereiden kanssa. Ei mulla ole mitään salamyhkäistä masennuselämää. Olen kuin avoin kirja!
Bestistä harmittaa, että kertoi toisen kaverin viestistä, mutta kun ei siinä ollut mitään pahaa, niin miksei olisi kertonut. Mua harmittaa, että kerroin kaverille bestikseni kertoneen. Ihme draamaa pikkujutusta. Olen hälle nyt jankuttamalla jankuttanut viestitse, että kaikki on hyvin ja kukaan ei ole vihainen kelleen jne. mutta hän on nyt hieman vetäytynyt. Huoh!
Lähinnä mua naurattaa kyllä.
Mutta jee! Mä olen kolme yötä nyt nukkunut HYVIN. Ällistyttävän ihanaa ja mieltä piristävää. Viime ajat olen nukkunut n 4h yössä ja kerran viikossa hyvin. Tämä kolme yötä tuntuu upealta. JA mieli siis kirkas ja hyvä. Olen koko ajan sanonut että unettomuuden takia olen synkkä, ja taisin olla oikeassa. Olen nimittäin epäsynkkä. Olen jopa kuntopyöräillyt kahtena päivänä enkä ole nukkunut päikkäreitäkään.
Elämä voittaa!
4 kommenttia:
Naiset... :D
”Salamyhkäinen masennuselämä” :D :D :D
Voisitko kuitenkin kuvitella eläväsi sellaista ja kirjoittaa Sisko Savonlahden tyyliin siitä upean kirjan? Tai ensi hätään riittäisi ihan vaan blogipostaussarja.
Terkuin yksi, joka myös elää avointa ajoittaista masisteluelämää, ja jonka synkkään marraskuiseen elämään jäi kamalan iso aukko, kun Savonlahden kirja tuli luetuksi loppuun.
Ps. Kysyitkö ystävältäsi, miksi hän loukkaantui, kun hänen huolehtuneisuutensa tuli sinun tietoosi? Villi veikkaukseni on, että hänellä on huonoja kokemuksia jostain aikaisemmasta samankaltaisesta tilanteesta eikä reaktio sinänsä liity sinuun mitenkään.
Puolis, naisetpa hyvinkin.
Anonyymi, voisitko sä blogata jollet jo bloggaa? Sun kommenttia oli kiva lukea.
Googlailin tämän Sisko Savonlahdenkin ja löytyi hauska ja sujuvasanainen tyyppi nimen takaa. Täytyy lukea kirjansa.
Täytyy kehitellä salamyhkäinen masennuselämä ja nousta sitten siitä alhosta juurikin bloggaamalla siitä. Masennushan on lähes naurettavaa kirjoitettuna. TAi ei masennus, mutta ne ajatukset silloin. Eli jos naurettavat synkistelyt kirjoittaa, ne ehkä alkaa huvittaa typeryydellään.
Asia ystävän kanssa on ohi, muttemme puhuneet siitä mitään.
Kiitos, mutta en millään jaksaisi ylläpitää blogia. Olen liian monta kertaa yrittänyt sitoutua päiväkirjaan vuodattamiseen erittäin huonolla menestyksellä. Ei musta vain ole edes säännöllisen epäsäännölliseen kynäilyyn tai naputteluun vaikka haluaisinkin. Se vain ei ole mun juttuni.
Joten tyydyn vieraskynäilemään kommentiloodissa erittäin epäsäännöllisesti XD
Kiitos sulle, kun mahdollistat sen :)
Ja masennuksesta. Se on kyllä niin surkuhupaisaa ja tragikoomista sitten, kun on jo valon puolella ja pystyy ehkäpä jopa huvittumaan omasta ajatuksen juoksusta ja käytöksestä. Mutta en tietenkään naura kuin omille sekä sellaisille kokemuksille, jotka minulle tarjoillaan mustan huumorinkukan kera.
Masennus on oikeasti tosi vakava sairaus. Mutta toistuvasti siihen sairastuneena täytyy todeta, että vielä enemmän hanurista olisi, ellei siitä kurjuudesta pystyis edes yhtä surkeaa vitsiä vääntämään. Ja toisaalta sitten kun pystyy, tietää, ettei ole enää ihan niin syvällä siellä kurjuudessa. :)
Joten jään odottelemaan salamyhkäisen masennuselämäsi paljastuksia. :)
Lähetä kommentti