sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Inhorealismi

Heips vaan täältä Tanskasta.
Eilen jouduin sanomaan, että perheen kanssa lomailu ei ansaitse peräänsä yhtään sydäntä. Statusmaailmassa siis. Kuka nyt muuten sydämin puhuis?
(Eilen muuten pohdin sitä, kuinka laiskoiksi facebook ihmiset tekee. Kaikki vaan tykkää toistensa kommenteista, mutta juuri kukaan ei sano mitään. Miettikää jos livemaailmassa ihmiset vaan nostais peukun pystyyn, jos joku jotain kiinnostavaa sanois. Jos kukaan kohta enää mitään sanoo.)

Mutta siis siihen lomailuun.  Olen luullut olevani inhorealisti, mutta olenkin epärealisti. Ihan eri asia. Mä todellakin saan hepulit ja tuskakohtauksen, jos pojat (kaksi) yhtään tappelee tai huutaa tai mitään. Olen junnullekin yrittänyt opettaa, et ei veljien kanssa riitely tee siitä pahista, vaan et sellaista elämä on, joskus riidellään.  Miksi sitten suhtaudun siihen tosi tilanteessa toisin? Mä ihan oikeasti vihaan jokaista sekuntia, johon kuuluu kirkuminen ja kovana kaikuva kirosana. Melkein itkettää. Eikö noi ipanat tajua, että haluan olla  amerikkalaisessa elokuvassa, jossa vaan tanssitaan ja lauletaan.

Ei täällä koko aikaa tapella. Mutta esim. edellisen kappaleen aikana pojat ehti aloittaa ja lopettaa fudiksen peluun. Junnu suuttuu sekunnissa ja sit on helvetti irti.

Toinen tuskastumista aiheuttava asia on yksi pojista, joka sanoo joka ehdotukseen: en halua, ei kiinnosta, jos mennään sinne niin kauan ollaan ja entä jos en ehdi pelaamaan.
 Kyllä, yksi pojista haluaa täälläkin olla koko ajan koneella ja kaikki tekeminen on pois koneajasta hänen mielestään. Onneksi niin paljon tehdään, että koneaikaa ei täällä kauheasti ole. Ja kysymys: miksi me oikeasti otettiin mökki, missä wifi ja miksi annettiin ottaa kone mukaan. Tyhmät me.

Illalla mies katsoo fudista, pojat koneella ja mä luen. Laatuaikaa????

Eilen oli jotensakin sympaattinen ilta. Oltiin lomakylän juhannusjuhlassa. Tai kesäjuhlassa. Joku se oli.
Junnu yritti saada itselleen kaveria ja sitä oli sairaan hauskaa (ja säälittävää) seurata. Kauheesti höpisi parille ikäiselleen pojalle ja välillä kävi meiltä kysymässä, miten sanotaan niin tai näin jollain vieraalla kielellä.
Yhdessä vaiheessa heppu sanoi "nyt tulee läppä jos tajuat mitä tarkoitan" ja me miehen kanssa hekoteltiin, että tajuskohan se toinen...

Isot pojat otti fudiksen mukaan ja se keräs sitten aikamoista suosiota, eli iso lauma poikia pelas joukolla. Melkein tippasilmässä katsoin, että jopa mun liikuntaa ja ulkoilua vieroksuva lapsikin juoksi kentällä ihan iloisena.
Pojat oli onnessaan, kun saivat puhua englantia. Mä olin onnessani et uskalsivat.

Mä olen tehnyt historiaa lähes säällisillä elintavoillani. Lähtöpäivänä olin lihava ja kurjavointinen. Ahisti. Sen jälkeen olenkin syönyt pääasiassa fetasalaattia. Käynyt kävelyillä. Juonut viiniä hillitysti. Herkutellutkin aika hillitysti.
Lähes odotan kotiinpaluuta, että saan syödä ja liikkua juuri kuten haluan. Mutta jos ensin nauttisin tästä perheajasta :D

5 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

Jos yhtään lohduttaa, niin kyllä meilläkin pojat tappelevat. Voisi sanoa, että meillä on sellainen pohjatason riitely vakiona ja sitten siihen päälle tulee vielä kausiluontoiset riitelylisät. Hermoillehan se käy :(

Meillä on pari kertaa esikoinen yrittänyt vänkyttää vastaan yhteisestä tekemisestä. Se loppu aika lyhyeen, kun jätin jannun kotiin ilman pelimahdollisuutta. Jos ei meno parane, niin seuraavalla kerralla otan telkan kaukosäätimenkin takavarikkoon ;)

P kirjoitti...

Kepponen. LOHDUTTAA. Kyllä mä tajuan että lapset tappelee ja pojat tappelee ylipäätään. Mut kun en kestä. Haluan et on kivaa. Haluan ettei tartte olla hampaat irvessä. Pojat leppyy nopsaan, mun mieli ei.

Loistava toi sun vinkki. Lapsi kotiin ilman pelimahista :) Ensi vuonna taidan jäädä reissusta kyl pois ja jäädä yhden pojan ja yhen koiran kanssa himaan...

Tuula kirjoitti...

Meillä on tuo Rva Kepposen mainitsema pohjatason vakioriitely ja myös siihen päälle ne ekstrat. Huoh. Viime viikolla tosin leikkivät parina päivässä hyvässä sovussa, ja aloin jo ihmetellä, että mitähän sieniä ovat pihalta löytäneet..?

Tulit muuten mieleen torstai-iltana, kun poikkesin Seppälässä. Siellä oli hienoja t-paitoja tekstillä "This too shall pass". Melkein ostin sulle, mutta sit iski epävarmuus sun vaatekoosta. Aattelin, että jos ostan liian pienen, niin se olis kamalaa. Ja jostaisin liian ison, niin se vasta oiskin kamalaa. Joten sinne jäivät... Mutta ehkä ajatus on tärkein?
Puss ja hyvää lomaa ♥

Taru kirjoitti...

Mä pääsen (joudun?) tän viikon pe maalle, ja niin anti-odotan innolla milloin mun pinna ekan kerran palaa poikien riitojen vuoksi. Yleensä jo tokana päivänä mun verisuonet otsalla pullistuu ja tarvitsen hermojen rentoutus siiderin. Että näin meillä.

Toi kuullostaa elämältä toi yhteinen laatuaika. Parhautta siis, enkä nyt yhtään piruile.
Puss ja nauttimista!

P kirjoitti...

Tuula, kiitos kiitos mun ajattelusta. Hauska paita ajatuksenakin :) Pus

Tuula ja Elisa, kiitos kiitos vertaistuesta. Just nyt en halua yhtäkään kertomusta siitä, miten ihanaa on lomailla perheen kanssa ja olla riidatta yhdessä. Et pusi pusi ja ihanaa yhdessäoloa.
(Siitä olen kiitollinen et minä ja mies ei riidellä lomillakaan)