keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Hesarissa oli mielenkiintoinen kolumni aiheesta heippa vaan subjektiivinen päivähoito-oikeus.
Mä olen varmaan aika kamala ihminen, mutta mä olen sitä mieltä, että siinä on hyviäkin puolia.

"Lapsen näkökulmasta päätös on järjetön. Tutkimusten mukaan varhaiskasvatus hyödyttää lasta enemmän kuin mikään myöhempi koulutus".

Mun pitäisi nyt sitten olla siis ahdistunut siitä, että mun lapset kasvaa vinoon, koska ne on olleet pääsääntöisesti kotihoidossa? Niistä tulee jotain tolloja siis. Byhyy.
Reilua toki syyllistyä munkin, koska yleensähän syyllistetään vaan niitä, jotka pieniä lapsia vie hoitoon.

Mutta se miksi mä lähes ilahdun tosta päätöksestä on se, et mua riipii ne äidit jotka vie taaperon päiväkotiin, kun itse on vauvan kanssa kotona. Syitä on monia varmaan ja kaikkia syitä en paheksu, mutta ne syyt, joita olen itse ihan omilla korvillani kuullut on ne et "on paljon helpompaa olla vaan vauvan kanssa, en mä jaksa vauvaa ja taaperoa hoitaa". No voi voi, Tee sit lapses isommalla ikäerolla.

Viime vuonna mä itse onnistuin syyllistämään itseni siitä, että koska on tämä subjektiivinen oikeus, niin laitoin junnun puolipäiväiseksi päiväkotiin, vaikka itse olin kotona. Mutta kyllä viisi v. jo tekemistä kaipaa kotia enemmän. Plus mulla kuitenkin on työmenoja aika paljon ja kotona ei ollut enää ketään, jolle olisin poikaa pystynyt lykkäämään menojen ajaksi.

"Eniten hyötyä siitä on lapsille, joiden vanhempien sosiaalinen asema on heikko. Varhaiskasvatus on tehokkain tapa varmistaa, että kaikki lapset saavat kehittää mahdollisuuksiaan täysipainoisesti"

Juu, toikin on varmaan totta. Mutta en mä usko että nekään lapset tarvitsee hoitoa taaperona päiväkodissa. Musta se varhaiskasvatuksen hyöty alkaa vasta n. kolmevuotiaana. Ainakin mun lapset on alle kolmevuotiaina hengailleet vaan, kolme v synttäreiden aikaan aloittaneet sen sosiaalisen elämän ystävystymisineen. 

Voisko ton subjektiivisen siis ikärajoittaa ainoastaan?


6 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Mä komppaan sua tossa asiassa, että myös minua on aina rassannut, ettei äiti muka pysty hoitamaan kahta lasta yhtä aikaa, vaan toisen pitää olla hoidossa. Minusta se on esikoiselle kauheaa. Mustasukkainen jo muutenkin (usein) ja sitten vielä vauva saa olla äidin kanssa kotona ja itse joutuu päiväkotiin. Ei kiva! Kyllä sitä lasten kanssa on pärjättävä jos niitä kerran haluaa tehdä. Itselläni oli esikoinen 3 v, kun kaksoset syntyivät. Eikä esikoinen jäänyt edes puistotädille....

Rva Kepponen kirjoitti...

Mua tuo subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistaminen rajaaminen taas harmittaa. Tuskin mitään korvaavaa palvelua tulee tilalle ja tällä hetkellä ainoa lapsiperheiden palvelu on päivähoito. Itse tiedän koliikkivauvan äitinä, että sellaisessa tilanteessa ei todellakaan jaksa hoitaa enää sitä toista lasta.

Vaikka ennen ei ollut päivähoitoa saatavilla samassa laajuudessa, oli kuitenkin kotiapua ja lastenkerhoja. Nykyisin hyvällä tuurilla löytyy yksi seurakunnankerho, joka joutuu arpomaan paikkansa.

Minulla murtui jalkaterä ja mies oli silloin matkoilla. Yritin kunnalta tiedustella, että löytyykö mitään apua, kun lapsi pitäisi saattaa päiväkotiin ja fysioterapiaan. Sitten pitkällisen kaivamisen jälkeen olisi ehkä voinut löytyä. 60€ per saattosuunta.

Silloin kun koliikkivauvan kanssa olisimme tarvinneet apua, ainoa vaihtoehto olisi ollut ottaa vauva sairaalaan sisään pariksi vuorokaudeksi.

Turvaverkot ovat monella niin hatarat, että ainoa apua järjestävä omainen on viranomainen. Eikä aina rahallakaan (tai järkevällä summalla) saa apua.

Siksi pidän äärimmäisen huonona sitä, että mitään lapsiperheen palveluita supistetaan. Mitään ei kuitenkaan tässä taloustilanteessa tule tilalle. Eikä hoitolasten määrän pieneneminen mitenkään tule vaikuttamaan ryhmien kokoon, lakisääteinen maksimi on aina.

Huonona puolena on se, että subjektiiviset palvelut toki vetävät puoleensa myös niitä, jotka perusteettomasti hyötyvät järjestelmästä. Itse pidän sitä pienempänä pahana verrattuna siihen, että suurimmalta osalta viedään ehkäpä se ainoa palvelu pois. En myöskään näe sitä mitenkään hyvänä kehityssuuntana, että vanhemmuudesta tehdään sellaista "älkää hankkiko lapsia, jos ette pysty aina itse selviämään". Tukiverkkojen ollessa heikot tuossa saadaa lisää loppuunpalaneita, kulisseja pystyssä pitäviä vanhempia, joiden ongelmien laskun maksavat lapset.

Omasta mielestäni pitkäaikaisetyöttömyys, suuri julkinen sektori ja se, että täysipäiväisessä työssäolevat tarvitsevat toimeentulotukea ovat ongelmia.

P kirjoitti...

Kepponen, sä olet oikeassa. :) Mut silti mä haluisin rajata oikeuden pois niiltä mukavuudenhaluisilta :)

Musta on hankalaa kun en osaa olla mustavalkoisesti mitään mieltä. EI kaikki väärinkäytä tota oikeutta ja tosiaan siitä on paljon hyötyä et on saanut lapset päiväkotiin.
Meillä on ollut suuri luksus näemmä et kerhoja on paljon ja niissä on ollut paikkoja. Kyllä se ihanaa oli saada taukoja päiviinsä. JA tosi kiva et lapset sai tehdä juttuja joita kotona ei tehty.

Mä eläydyn tohon jalan murtumisen tuottamaan ongelmaan. Mitään apua ei saanut vaikka olisi tarvinnut silloin aikanaan, mutta ainoa mitä tarjosivat oli vauva päiväkotiin. JA kahdeksankuista en suostunut viemään. (hullu?)

Sari, on sulla ollut aikamoista. Mun tutulla kanssa oli 3v kun sai kaksoset. Poika jäi niin vaille huomiota ja aikaa et pääsi päiväkotiin. Joka heillä toimi.

Juu, en ole mustavalkoinen.

Tuula / Oman katon alla kirjoitti...

Mä olen vähän kiikun kaakun mielipiteeni kanssa. En kanssa ymmärrä niitä, jotka mukavuudenhalun takia vie esikoisen päivähoitoon, jotta ehtii vauvan kanssa harrastaa shoppailua tai muskarissa käyntiä =muiden äitien kanssa hengailua, koska ei se vauva mitään harrastuksia tarvitse. ONHAN se rasittavaa olla kotona kahden tai useamman pienen kanssa, mutta omia rajoja kannattaa miettiä ennen kuin hankkii ne lapset. Nimim. kaksi koliikkia läpikäynyt ja lapset alkoi nukkua kunnolla päälle 2-vuotiaina (ja kyllähän siinä järki lähti).

Se on sitten asia erikseen, jos kotona oleva vanhempi sairastaa, on masentunut tms. Mutta silloinkin voisi tukea sitä kotihoitoa, eikä automaatilla pistää lapsia tarhaan, ainakaan kovin pieninä. Ja kerhoja yms. toimintaa pitäisi ehdottomasti olla, jotta on paikkoja jossa sekä äiti että lapset saavat seuraa ja virikkeitä.

Meidän lapset menivät tarhaan, kun itse läksin töihin (tai jo vähän ennen sitä ehtivät 1½ kk harjoitella tarhaelämää, mikä oli jees, kun pystyi aluksi pitämään niitä siellä vain lyhyitä aikoja). Pojat olivat silloin 2,5 ja 4 vee. Pienempi alkoi viihtyä hyvin vasta tänä syksynä, eli 3,5 veenä. Että on sillä iällä suuri merkitys.

Tuula / Oman katon alla kirjoitti...

PS. Kiusasin sua haasteella, käy kurkkaamassa ;)

marikan polut kirjoitti...

mä näkisin asian niin, että hyvä jos otetaan subjektiivinen kokopäiväoikeus pois: sitä eivät ehkä kaikki tarvitse. Mutta oikeus puolipäivähoitoon pitäisi kyllä säilyttää.

Siinä tulisi sitä sosiaalistamista, virikkeitä ja ruokinta kerran päivässä kenelle tahansa lapselle. Kokopäiväpaikka sitten vain sitä todesti tarvitseville.