Sadas alkuinnostus

 Nyt mä uskon, että musta vihdoin tulee bloggaajien bloggaaja. Ostin uuden läppärin muutama viikko sitten ja tänään esikoinen kävi tekemässä siihen kaikki asennukset, koska mä olisin osannut sössiä kaiken. Eli nyt mulla on kone joka toimii ja jonka avautuminen ei kestä varttia. Mun inspiraatio nimittäin ehtii siinä vartissa kadota. 

Nyt piti taaperolle kaataa maitoa lasiin ja jo siinä ajassa meinasi ajatukset kadota. 

Ja katosikin. Kerron sit vaan syksyn positiiviset. Aloitin kesäloman alussa kotona käsipainotreenit. Kesäkuun lopussa. Uskomatonta kyllä, treenit on jatkuneet tähän asti. Eikö olekin aika saavutus? Sit jossain kohtaa syksyä löysin hauskoja monipuolisia liikkeitä instasta ja niitä teen myös. Tunnen itseni hyveelliseksi. 

Sit olen laihtunut jotakuinkin yhdeksän kiloa. Mä en sitä silmilläni huomaa, mutta just testasin yksiä virheostosfarkkuja, jotka ostaessa ei mahtunut edes polviin, niin nyt meni päälle. Lähinnä hämmästelen sitä, et kun mun jalat on näin paksut, niin kuin paksut ne äsken sit oikein oli. Yyh. 

Musta tuntuu että muuten mun elämässä ei ole muuta kuin pikkulapsia ja telkkarin katsomista. Nykyään katson Primesta ja Apple tv stä ohjelmia, että hieman huolestuttaa, kuinka monta maksutelkkua mulla oikein on. Mut jos ei ole muuta elämää niin ei. 

Kivana plussana on kyllä ollut kivoja "puhujakeikkoja". Mua on pyydetty sosiaalityöntekijöiden päiville kertomaan mun duunista ja viime viikolla olin Pride-koulutuksessa kertomassa näistä hommista tuleville sijaisperheille. Nämä keikathan on ihania siksi, kun saan puhelun aloituksella "olet niin hyvä puhuja että...". On kiva että on edes yksi juttu, jossa itsekin koen olevani ihan hyvä. Just järkytin yhtä ystävääni paljastamalla millaista huonommuutta tunnen about aina. Mistä semmoinenkin kumpuaa?

Hyvää lauantaita!

Laihdutuslääke

 Hei vaan puolen vuoden jälkeen.

Käväisin lukemassa mitä olen ajattellut viimeksi kirjoittaessa ja kas, aika samoja vieläkin. Arki vie mun ajan ja tappaa luovuuden. Mulla ei ole elämää kotini ulkopuolella. En ole myöskään etsinyt maailma-Tinderistä minkäänmaalaista rakastajaa. (hehehehh)

Mutta joku on sentään toisin. Mä ihan yllättäin heinäkuussa aloitin laihdutuslääkkeiden syömisen. Kävin lääkärillä hankalan jalkani kanssa kortisonia ruikuttamassa. Näytin myös nilkkaani ja ihmettelin miksi nilkka kerää nestettä siinä on oikea rinkularenkula. Lääkäri paineli jalkaa ja sanoi ettei se ole nestettä vaan rasvaa. Sanoin jotakuinkin what the fuck ja marisin etten laihdu. Lääkäri(mies) sanoi että se nyt onkin ihan mahdotonta touhua ja "oletko ajatellut laihdutuslääkettä". Sanoin että no nyt ajattelen. Ja sit päätin että okei. 

Paljon oli kyllä ristiriitaisia ajatuksia siitä silloin ja vähän vieläkin. Kaiken pohdinnan päälle tuli sitten vielä se kohu, kun Serena Williams alkoi isosti mainostaa Ozempicia. Vähän mietin että oikeastiko kaikkien pitää olla laihoja ja meneekö maailma siihen että kaikille tyrkytetään lääkkeitä ylipainoon. Ja onko kohta vain köyhät ja uppiniskaiset lihavia. Siis kallistahan tämä nimittäin on. Mutta lääkäri virnisti että ruoassa sit säästyy sama summa. Ja se itseasiassa on mun kohdalla totta. Mä en syö herkkuja, joten niihin ei enää mene rahaa. Okei, ostan mä välillä , mutta ne kyllä kestää kaapissa pitkään ja syön ne pikkuhiljaa ylipäätään. Nimittäin makeanhimo katosi. Ylipäätään ruoka kiinnostaa entistäkin vähemmän. Oudoin kuitenkin on se, ettei vaan tee mieli suklaata. 

Että siinäpä se. 

Viimeaikaisia ajatuksia

 Arki oikeasti vie multa luovuuden. Sekä konkreettisesti että ihan ajankäytöllisesti. 

Neiti Sutkautus oli täällä kylässä joku viikko sitten ja me ihan pursuttiin luovuutta ja ideoita. Päätin että nyt alan kyllä kaikkeen tuohon mistä puhuttiin. seuraavan päivänä en enää edes muistanut niitä ajatuksia. Mulla on vilkas ja meluisa arki. 

Mutta tässä satunnaisia ajatuksenpoikasia kuitenkin. 

- Annassa oli juttu naisesta, joka luonut uran profiloijana. Tosi asiallinen juttu ja yllätyksenä lopussa nainen kertoi että hänellä on espanjalainen rakastaja. Mulle tuli hetkellisesti olo, että hei, minäkin haluan rakastajan. Sit aloin ihan tosissani miettiä, millä tavalla jakaisin lomapäiväni tasaisesti pitkin vuotta, että voisin lennellä ympäri maailmaa rakastajan perässä. Mut sit tuli ongelma et minkä maalainen. Olisiko Hollanti ok? Ja sit olin et blääh, en mä jaksa ulkomaalaisia miehiä, kun en jaksa koko ajan puhua englantia. Plus mistä mä sen etsisin. 

Mutta hirmu hauskoja keskusteluja tästä sai ystävän kanssa. Etenkin siitä kohdasta, että kuinka ikinä pystyisin hihittämättä sanomaan "Mulla on rakastaja. " Niin keskenkasvuinen mä olen. 

Ja seuraavana päivänä olin muutenkin että Hoh, ei kiinnosta. 

Sama kävi muuten tässä joku aika sitten. Yksi "mies" on pitkän pitkän aikaa yrittänyt tutustua muhun somessa. Tosi mukava ja kohtelias ja ystävällinen ja ns tavallinen tyyppi. Mutta nuori. Yhtenä päivänä kuitenkin olin jotenkin hyvällä tuulella ja jaksoin kirjoitella sen kanssa enemmänkin ja jaksoin vieläkin yllättyä kuinka mukava ja epälimanuljaska tyyppi se oli. Olin jo sitä mieltä että tosiaankin viikonloppuna menen Tampereelle ja tapaan hänet ja mennään leffaan ja syömään, jota hän ehdotti. Aamulla heräsin ja eka ajatus oli että NO EN TODELLAKAAN mene. Enkä siis mene enkä aio mennä. (Tyyppi on 26!!!)

Ylläolevista jutuista voi  päätellä, että olen ylipäätään koko ajan vastahankaan ihan kaikesta. Mä en vaan halua ja jaksa mitään. Tai siis haluan vaikka mitä, mutta en ole valmis tekemään mitään :D

Sama koskee keittiöjuttuja. TAAS olin päättänyt että huhtikuu on se kuu, kun otan taas ruoka ja talousasiat haltuun ja pidän kirjaa menoista ja suunnitelen ruokalistat jne, mutta ei se nyt ihan putkeen mennyt. Viikon kirjasin menoja ylös, lannistuin ja turhauduin ja sinne se loppui. Kyllä täällä ruokaa tehdään, mutta vailla suunnitelmia. Ja vain samoja vanhoja ruokia. Plus kuopus syö enimmäkseen Lidlin nugetteja ja ranuja. 🤪 

Ystäväni sanoi kyllä juuri todella viisaasti, että voisimmeko molemmat lopettaa rahan miettimisen pelon kautta. Ja lopettaa sen sniiduilun, mitä ajatuksen tasolla koko ajan teemme. Että eletään vauraasti. Ollaan vaan että Jee, tässä mä ostan kaupasta mitä huvittaa, enkä yhtään yritä miettiä taloudellisesti. 

Ja sitten ihan henkilökohtaisella tasolla voisinko lopettaa sen että laitan taloustilille 1000 e ja sanon että sen on riitettävä kuukaudeksi ruokaan ja bensaan. Kun ei se ole koskaan riittänyt. Ei koskaan. (sitä en kyllä tajua että miksi se ei koskaan riitä)

Ihanan ihana runo

 

Inspiraation herättelyä

Olen aloittanut Podimosta kuuntelemaan Eeva Kolun ja Kia Arpian Elämisen taito-podia. Tänään oli rauhallinen hetki, kun yksi nukkui ja yksi katsoi telkkaria, niin ihan vahingossa aloin käymään läpi käsilaukkuja ja kasseja, joita eteinen on pullollaan. Heittelin roskia roskiin ja muita juttuja paikalleen. Taas nauratti kuinka monta huulipunaa mulla onkaan. Seuraavaksi pitäisi katsoa ne läpi ja heittää turhat pois. Olisinpa nainen, jolla on aina Se oikea huulipuna. The huulipuna. 

Eeva siteerasi jotain tyyppiä, jonka metodi tavaroiden karsimiseen on "Paras, tärkein ja kaunein". Tai sitten muistan jonkun noista väärin. Mutta pitäisi siis katsoa tavarat läpi tuota ajatellen. Ja ei, mulle ei jäisi ehkä kauheasti mitään, jos noin tarkasti pohtisin. Tärkeintä omalla kohdalla on kuitenkin miettiä noin, jos aion kotiin jotain tuoda.

Vähän kateellisena näitä naisia kuuntelen ja instassa seuraan. Miten ihmeessä jotkut osaavat tehdä kaikesta niin kaunista. Ja osaa hankkia kotiinsa vain ihania asioita. Mua taas ja aina ärsyttää, et mun koti on joku tyhmä Ikea-koti. Missä on kiinnostavat huonekalut ja esineet? 

Podin kolmannessa jaksossa on aiheena vaatekaapin sisältö eli tietysti karsimista tiedossa ja varmaan kapselivaatekaappia.  Tämähän nyt tosiaan on sitten mulle se haastavin ja ärsyttävin aihe. Mutta kiinnostuneena odotan sanooko ne jotain, josta saisi puhtia. 

Tänään mulla alkaa kolmen vuorokauden vapaa ja ihan jännittää, että teenkö täällä muuta kuin katson telkkaria. Et entä jos mä teen jotain tehokasta ja arkea kaunistuttavaa?

Iloa ja arkea

Uuvuttaa oma pää. Niin usein nämä mun fiilikset vaihtelee taas. 

Viime viikon alku oli silkkaa flowta. Maanantaina hain sen mun uuden auton. Samana iltapäivänä mulle soitti ympäristöministeri Multala ja sanoi vain että "Kylillä puhutaan että olisit meille todella hyvä kuntavaaliehdokas." Vastasin että ahaa kiitos, mutta ei kiitos. Loppupäivän nauroin ja nauroin. Olihan toi nyt aika ällistyttävä puhelu ja hieman imarteleva. Mutta enhän mä siis mihinkään politiikkajuttuun repeä ja siteeni kokoomukseen on hyvin löyhä tai  jopa vihamielinen nykyään. Mutta koska en puhu politiikkaa, en osaa sen kummemmin perustella kantaani. 

Tiistaina kuopukseni sai kesätyöpaikan haluamastaan kaupasta. Olin aika varma että näin käy, mutta näinä tuulisina aikoina mikään ei todellakaan ole varmaa. Mutta siis aivan mielettömän ihanaa. 

Samaisena tiistaina mulla oli illalla hot date mun salaisen deittikumppanin kanssa. (Äiti, salainen. Hyvin epäsäännöllinen, vuosien tauoilla. Ei parisuhdemateriaalia.)

Yksi ystäväni oli aivan tolaltaan tällaisesta flowsta ja käski lottomaan. Kenosin, voitin 2 e. )

Sen jälkeen ei olekaan sitten ollut mitään kivaa. Tavallista arkea. Välillä siedettävää ja välillä silkkaa kurjuutta. 

No olihan täällä kyllä tämän viikon keskimmäinen hiihtolomalla. Se tietysti oli kiva juttu, vaikka hän pääosin olikin huoneessaan (Mun huoneessa) koneella tai sitten saunoi kolme tuntia putkeen. Mut ihanaa tuttua juttua kuitenkin. 

Tänään mulla oli hotdaten vastakohta, kun kävin kahvilla vanhan miespuolisen kaverin kanssa. Nähty kuulemma viimeksi kolmisen vuotta sitten. 

Periaatteessa ihan kiva nähdä, mutta meidän arvomaailma kyllä niin epäkohtaa, että huomaan vain ärsyyntyväni. En tiedä miksi puheet meni politiikkaan ja nykymaailmaan, mutta meni ja kärsin. Ihan periaatteen vuoksi kimmastun, jos joku vaahtoaa että kyllä on kamalaa kun nykyään tuputetaan sukupuolten moninaisuutta jne. Heti alan toivoa että jompikumpi lapsistaan tulisi kaapista ulos muunsukupuolisena. 

Ja sit tää " Tuntuu olevan muotia, että nuoria ahistaa ja pitää päästä jollekin juttelemaan. Tällaisesta "juttelemassa" käymisestä (Ja pitkäaikaistyöttömyydestä) pitäisi tehdä hävettävä asia eikä lähes ylpeilyn aihe."

Onneksi nää ei ollut esim tinder treffit jonkun kivan kanssa, koska sit olisi lannistanut. 

Ja pesukonekin meni rikki, että miettikää mitä kaikkea joudun kestämään. :D

Tyylivinkit

 Lyhyesti kerron seuraamastani instatyypistä. Joku stylisti from America, joka opettaa vaatekaapinsisältöasioita. Ihan hyviä pointteja aiheesta Naiset käyttää noin 20 prossaa vaatekaapin sisällöstään eli muu on turhaa. 

Mut tänään nauratti video, jossa kerrottiin viidestä asiasta, joita tulee olla että vaatekaappi olisi functional. (Toimiva?)

Eli pitää olla top eli joku pitkä tai lyhythihainen juttu. Siis paita. Joku trikooretale. 

Sit päälle joku  statement vaate eli esim farkkutakki. 

Jalkaan lempifarkut (tai joku muu pitkä vaate alaosaksi)

Ja uskokaa tai älkää, kengät!!!

Ja lopun viimeistelee asusteet eli korut. 

Katsokaa, näin helppoa. Onko teidän vaatekaapissa viisi asiaa, joilla pelastaa huono vaatepäivä? Et jos ei ole yksiäkään housuja tai hametta, niin äkkiä ostoksille.