Hyvin edistyy viime postauksen haaste. Kävin perjantaina kaupassa ostoslistan kanssa ja olin keksinyt uusia ruokia. Kauppaan meni 127 e. Tänään jouduin hakemaan muutamia loppuneita pikkujuttuja ja heräteostona kukkakimppu motivoimaan siivoamaan keittiön pöytä ja sisustuslehti motivoimaan muuten vain.
Sunnuntaina tein Lyonin kanaa ja sitä on vielä tänäänkin jäljellä kahdelle ihmiselle. Juuri nyt teen itselleni himonuudeleita, jotka riittää ainakin kahdeksi kerraksi. Viikon muut suunnitelmat on joku rouskuva nuudelisalaatti, joka ei kyllä rousku, koska en laita härkistä vaan kanaa. Sitten teen halloumi-pinaatti-uunimunakasta. Lihapullia voin tehdä myös ja carbonaraa. Todennäköisesti teinillä on pitsapäivä myös viikonloppuna. Eli tällä viikolla tarvitsee ostaa ehkä vain leipää ja se pakastepitsa.
Tänään tankkasin, jäljellä 89 e ja siis 9 päivää jäljellä haastetta. Eiköhän se raha riitä jos laitetaan riittämään.
Ensi kuukausi on ensimmäinen kokonainen, jolloin taloudesta yksi poissa. Minkä verran se näkyy ruokalaskuissa?
Päivän henkilökohtainen ilouutinen on vaaka. Tai siis paino. Mulla ei ole viikkoihin ollut pattereita vaa'ssa, mutta nyt on. Painoin melkein 4 kiloa vähemmän kuin aiemmin. Ystäväni kysyi minkä muutoksen uskon olevan syynä. Okei, herkkuja vähentänyt joo, mutta musta tuntuu että oleellisinta on uusi oivallukseni "syö jos on nälkä". Mulla on paha tapa lykätä syömistä. Et en vaikka kuudelta syö, kun "kohta kello on kahdeksan ja teen päivällisen silloin". Nyt mä syön vaikka jugurtin ja sillä pärjään omaan ruoka-aikaani. Kuulostaa tosi naurettavalta tämä mun uusi sääntö, kun senhän nyt kuuluisi olla ihan normaalia että syö jos on nälkä. Mut ei vaan ole.
Olisi kiva käydä koko ikänsä normaalipainoisena olleen päässä katsomassa miten simppeliä niiden elämä on syömisten suhteen.
Ja jos muiden päässä pääsisi enemmänkin käymään, niin sekin kiinnostaisi millaista olisi olla ihminen, joka ei koko ajan arvostele itseään tai ole mielestään riittämätön jne. Just eilen yksi ystäväni selosti riitaansa teinin kanssa ja mainitsi että hänestä laiskuus on pahinta mitä voi olla. Nauroin että menen komeroon itkemään, koska oikeasti olen todella laiska. Hän kuittasi asian sanomalla Höpö höpö. Mutta oikeasti, mä olen hirveän laiska. Mä voin loputtomasti makoilla. Mä ihmettelen ihmisiä, jotka koko ajan puuhaa. Toki haluaisin olla kuten he, mutta en vain ole. Olen varma että puuhaajilla on vähemmän tylsää, mutta silti mä lojun kauheasti.
Mutta tänään olen siis käynyt piiperön kanssa metsässä kävelyllä, siivonnut keittiön pöydän, tehnyt ruokaa. Siis ihan tarpeeksi puoleen päivään mennessä. (Hahahha)
2 kommenttia:
Laiska ja köllöttelijä täällä myös (sohva on mun bestis) - ja ylpeä siitä!
Oletko ajatellut, että laiskaa ihmistä ei oikeastaan ole siinä mielessä, että siitä voisi moittia. Siihen laiskuuteen on aina joku syy. Mikä kullakin. Onko väsymys, motivaation puuteKyllä ihminen pohjimmiltaan on toimelias, sehän on omlut elinehto.
Lähetä kommentti